Valikko

Donald Trump väittelee Irakin sodassa kuolleen sotilaan vanhempien kanssa islamista ja uhrautumisesta, tästä on kyse

Demokraattien puoluekokouksessa poikaansa muistelleet Khanit ja Trump käyvät väittelyä, jota koko jenkkimedia seuraa herkeämättä. Tässä sen vaiheet tähän mennessä.

Juuri nyt Yhdysvaltojen mediaa hallitsee väittely, jonka osapuolia ovat republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ja Irakin sodassa kuolleen sotilaan vanhemmat.

Keskustelu käynnistyi torstaina kun vanhemmat kommentoivat Trumpin politiikkaa demokraattipuolueen puoluekokouksessa pitämässään puheessa.

Nyt jopa Trumpin oman puolueen jäsenet ovat asettuneet tukemaan kuolleen sotilaan perhettä Trumpin sijaan.

Näin tapahtumat ovat edenneet:

1. Pakistanista kotoisin olevat Khizr ja Ghazala Khan pitivät puheen demokraattien puoluekokouksessa viime viikolla.

Khanit muuttivat Yhdysvaltoihin alun perin 1970-luvulla paetakseen Pakistanin sotilashallintoa. He saivat kolme lasta, joista keskimmäinen Humayun Khan värväytyi Irakin sotaan.

27-vuotias Humayun Khan kuoli autopommi-iskussa Baqubassa vuonna 2004. Khan huomasi sotilastukikohtaa kohti kiihdyttäneen taksin, määräsi miehensä suojaan ja yritti pysäyttää auton itse. Khan sai urheudestaan yhdysvaltalaisveteraaneille myönnettävän kultaisen tähden.

Humayun Khanin isä Khizr Khan otti puheensa aikana esille erityisesti Trumpin lupaukseen rajoittaa islaminuskoisten maahanmuuttoa. Taskukokoista Yhdysvaltojen perustuslakia kädessään pidellyt Khan sanoi Trumpille:

”Et ole uhrannut mitään tai ketään.”

Humayun Khanin äiti Ghazala Khan seisoi miehensä rinnalla koko valtavaa huomiota saaneen puheen ajan.

2. Donald Trump vastasi Khanille ABC Newsin haastattelussa ja epäili, ettei Khan ollut kirjoittanut puhettaan itse vaimonsa kanssa, kuten tämä oli väittänyt, vaan se olisi ollut Hillary Clintonin puheenkirjoittajien tekosia. Khizr Khan kiisti tämän ja kertoi tehneensä puheen yhdessä vaimonsa kanssa.

Trump kertoi myös tehneensä omasta mielestään paljonkin uhrauksia ja luoneensa ”tuhansia ja tuhansia” työpaikkoja.

”Olen mielestäni tehnyt paljonkin.”

Hän kiinnitti huomion lavalla miehensä rinnalla seisoneeseen Ghazala Khaniin ja kyseenalaisti, miksei nainen puhunut mitään. Syyksi Trump tarjosi islamin uskoa, joka ei sallisi naisten puhua julkisessa tilaisuudessa.

”Hän ei sanonut mitään. Ehkä hänen ei annettu sanoa mitään.”

3. Kuolleen sotilaan isä Khizr Khan vastasi Trumpille lauantaina, ettei hänen vaimonsa ollut puhunut lavalla, koska hän ei surultaan pystynyt siihen:

Pelkkä pojan kuvan näkeminen saa yhä Ghazala Khanin murtumaan.

4. Tämän jälkeen Trump julkaisi lausunnon, jonka mukaan kapteeni Khan ”on maamme sankari ja meidän tulisi kunnioittaa kaikkia, jotka ovat uhranneet eniten pitääkseen maamme turvassa.”

Hän selitti, että todellinen ongelma eivät ole Khanin kaltaiset sotilaat vaan radikaali-islamistinen terrorismi. Samat terroristit tappoivat Khanin ja yrittävät päästä Yhdysvaltoihin tehdääkseen samoin.

5. Aiemmin hiljaa pysynyt Khizr Khanin vaimo Ghazala Khan kirjoitti Trumpille vastineen, joka julkaistiin Washington Postissa sunnuntaina.

Kirjoituksessa Khan kuvaili tuntojaan ja kertoi, ettei esimerkiksi voi mennä huoneeseen, jos siellä on esillä hänen poikansa kuvia. Hän ei puhunut demokraattien kokouksessa, koska itse päätti niin.

”Donald Trump sanoi, että ehkä en saanut puhua. Se ei ole totta”, Khan kirjoittaa ja kuvailee, miten islamissa kaikki ihmiset ovat tasavertaisia jumalan silmissä.

”Hän [Trump] ei tiedä, mitä uhraus sanana tarkoittaa.”

6. Republikaaneistakin osa tuomitsee Trumpin. Esimerkiksi presidenttiehdokkaaksi pyrkineet Jeb Bush ja Ohion kuvernööri John Kasich kritisoivat Trumpia Twitterissä:

Republikaanisenaattori Lindsay O. Grahamin mukaan Trumpin ei olisi missään tapauksessa pitänyt kritisoida kuolleen sotilaan vanhempia, vaikka nämä kritisoisivatkin Trumpia. Republikaanien kongressiedustaja ja Irakin sodassa itsekin palvellut Mike Coffman taas totesi olevansa ”syvästi loukkaantunut” siitä, ettei Trump kunnioita veteraanien uhrauksia.

Trump twiittasi sunnuntaina vastanneensa vain Khanien hyökkäykseen häntä kohtaan:

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ulkomaat
  • Internet
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  4. 4

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  5. 5

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  6. 6

    Pikatestissä Katajanokan Sköne-baari, jossa voi tuijotella kynttilänvalossa merelle erikoisolut kädessä

  7. 7

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  8. 8

    Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä

  9. 9

    Trump kumosi transsukupuolisten ”vessasäännön”, Kardashian-klaanin Caitlyn Jenner suuttui

  10. 10

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  2. 2

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  4. 4

    Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä

  5. 5

    Miksei tätä ole kerrottu aiemmin? Invavessaa saa käyttää häpeilemättä, vaikkei olisi vammainen

  6. 6

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  7. 7

    Pikatestissä Espoon idyllisin museokahvila, jossa saa palvella itseään, mutta myös ihailla upeaa merinäköalaa

  8. 8

    ”Kun ihmiset eivät tiedä, mitä tehdä, juodaan kahvit” – Niskavuori-näytelmien kaikki kahvihetket koostettiin yhdeksi esitykseksi

  9. 9

    Arviossa Vallilan venezuelalainen ravintola, joka tarjoaa isoja annoksia, onnistuneita kasvispihvejä ja todella herkullisia maissileipiä

  10. 10

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  4. 4

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  5. 5

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  6. 6

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  7. 7

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  8. 8

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  9. 9

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  10. 10

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  2. 2

    Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

  3. 3

    Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

  4. 4

    Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

  5. 5

    Palkittu eliittisotilas Trumpille: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

  6. 6

    ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

  7. 7

    Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

  8. 8

    Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

  9. 9

    Poliisin USA:ssa ampuman naisen kuolemasta uutta tietoa – Ampuminen saattoi johtua poliisiauton läpsäisystä

  10. 10

    Suomen juomavesi on maailman parasta – Miksi tänne silti tuodaan vettä moninkertaisesti enemmän kuin täältä viedään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

  2. 2

    Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

  3. 3

    Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

  4. 4

    Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

  5. 5

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  6. 6

    Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

  7. 7

    Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

  8. 8

    200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

  9. 9

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  10. 10

    Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  2. 2

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  3. 3

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  4. 4

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  5. 5

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  6. 6

    Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

  7. 7

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  8. 8

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle