Valikko

Game of Thrones päättyy kahdeksan kauden jälkeen – spinoff-sarjasta on keskusteltu

Suosittu tv-sarja Game of Thrones päättyy kahdeksannen kauden jälkeen.

Suosittu tv-sarja Game of Thrones päättyy kahdeksannen kauden jälkeen. Sarjaa on esitetty tähän mennessä kuusi kautta.

Sarjan faneille tämä ei ole varsinaisesti uutinen, vaan vahvistus jo tiedossa olleelle suunnitelmalle. Sarjan keskeinen tekijäkaksikko David Benioff ja D. B. Weiss ovat puhuneet kahdeksan kauden pituudesta jo jonkin aikaa useissa haastatteluissa. Mutta nyt HBO on siis virallisesti vahvistanut tiedon.

HBO:n ohjelmajohtaja Casey Bloys kertoi yhtiön suunnitelmista Television Critics Association -järjestön jokavuotisessa tapahtumassa Kaliforniassa lauantaina.

Game of Thrones on saanut viimeisen kolmen vuoden aikana enemmän Emmy-ehdokkuuksia kuin mikään muu tv-sarja. Sarjan kuudes kausi sai 23 Emmy-ehdokkuutta.

Kuudennen kauden kaksi viimeistä jaksoa ovat nousseet Imdb-elokuvasivuston kaikkien aikojen parhaimmiksi arvioitujen tv-sarjajaksojen listalla toiselle ja kolmannelle sijalle.

Game of Thronesin seitsemäs kausi alkaa ensi kesänä. Kaudessa on vain seitsemän jaksoa. Tähän asti jokainen kausi on ollut kymmenen jakson pituinen.

Bloys kertoi myös mahdollisesta spinoff-sarjasta, eli kokonaan uudesta tv-sarjasta, joka sijoittuisi samaan fantasiamaailmaan kuin Game of Thrones. Bloysin mukaan konkreettisia suunnitelmia ei ole, mutta sarjasta on ”keskusteltu”.

Mistä mahdollinen spinoff-sarja voisi kertoa?

Game of Thrones perustuu George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan. Yleinen näkemys sarjan fanien keskuudessa on, että realistisia vaihtoehtoja spinoff-sarjan aiheeksi on vain kaksi.

Ensimmäinen perustuisi Martinin kirjoittamiin pienoisromaaneihin ritari Ser Duncan the Tallin ja tämän aseenkantajan Eggin seikkailuista. Ne tapahtuvat noin sata vuotta ennen Game of Thronesin tapahtumia. Tähän mennessä ilmestyneet kolme tarinaa on koottu A Knight of the Seven Kingdoms -kokoelmaan. Martin on kertonut kirjoittavansa niitä lisää. Voit lukea HS-arvion kirjasta tästä linkistä.

George R.R. Martin on itsekin sanonut, että juuri nämä tarinat olisivat luontevin valinta spinoff-sarjaksi. Tarinat ovat mittakaavaltaan paljon pienempiä kuin Game of Thronesin mutkikas juonittelu ja tyyliltään kevyitä ritariseikkailuja.

Toinen usein esiin tullut vaihtoehto on Targaryenin hallitsijadynastian keskinäisistä valtakamppailuista kertova sarja. Martin on kertonut aikovansa kirjoittaa suvun historian kirjaksi, kunhan hän saa Tulen ja jään laulu -kirjasarjan kaksi viimeistä osaa valmiiksi. Tällainen tv-sarja jatkaisi Game of Thronesin juonittelun ja eeppisen mittakaavan linjaa.

HBO omistaa oikeudet vain Tulen ja jään laulu –kirjasarjaan, joten on mahdollisen tulevan spinoff-sarjan aihe mikä tahansa, HBO:n pitää ostaa siihen oikeudet George R.R. Martinilta.

Täältä voit lukea Game of Thronesin kuudennen kauden viimeisen jakson arvion. Arvion alussa on myös linkit kauden kaikkien aiempien jaksojen arvioihin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Game of Thrones
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  2. 2

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  3. 3

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  4. 4

    Pelottavan pellen paluu: Stephen Kingin Se-kirjasta tulee uusi elokuva, ensimmäinen traileri nyt julki

  5. 5

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  6. 6

    Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

  7. 7

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  8. 8

    Tämän elokuvan pelottava pelle riivaa lapsia sukupolvesta toiseen – tästä on kyse periytyvässä kauhuilmiössä, joka tehdään nyt uusiksi

  9. 9

    Pikatestissä Kampin pieni salaattiravintola, jossa annoksista saa selville kaiken mahdollisen

  10. 10

    Haastateltava nukahti ruoka suussa: Henkilökuvassa laiskiaisnaaras Coco Korkeasaaresta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  2. 2

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  3. 3

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  4. 4

    New York Times vieraili Helsingin Teurastamossa ja innostui suomalaisesta viskistä ja shampoosta

  5. 5

    Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

  6. 6

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  7. 7

    Pelottavan pellen paluu: Stephen Kingin Se-kirjasta tulee uusi elokuva, ensimmäinen traileri nyt julki

  8. 8

    David Beckhamin kiinalaiset fanit suuttuivat jalkapallotähden some-päivityksestä – editoi päivitystä ja suututti lisää faneja

  9. 9

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  10. 10

    Nämä asiat voisimme oppia keppihevosia harrastavilta tytöiltä, jotka tsemppaavat toisiaan ja taistelevat latistamista vastaan, psykologi kertoo

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  5. 5

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  6. 6

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  7. 7

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  8. 8

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

  2. 2

    Putin on valmis tapaamaan Trumpin Suomessa

  3. 3

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  4. 4

    Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

  5. 5

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  6. 6

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  7. 7

    Tampereen teknillinen yliopisto halusi tehdä etiopialaisesta tyrannista kunniatohtorin – yliopistolta vaaditaan anteeksipyyntöä

  8. 8

    Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia

  9. 9

    Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

  10. 10

    Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  2. 2

    Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

  3. 3

    Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

  4. 4

    Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

  5. 5

    Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

  6. 6

    Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

  7. 7

    Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

  8. 8

    Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

  9. 9

    Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

  10. 10

    Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  2. 2

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  3. 3

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  4. 4

    ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

  5. 5

    Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

  6. 6

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  7. 7

    Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

  8. 8

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  9. 9

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  10. 10

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  11. Näytä lisää