Valikko

Commodore 64 oli maailman paras pelikone

Elokuussa vietetään kansainvälistä C64-kuukautta. Toimittaja Jukka Vuorio kertoo, miksi Commodore oli paras pelikone ikinä.

Kun yhdeksänvuotiaana sain ensimmäisen tietokoneeni Commodore 64:n syksyllä 1987, oli maailma täydellisimmillään.

Samana vuonna Seppo Räty voitti keihäänheiton maailmanmestaruuden, Jouko Turkan tuore Jumalan teatteri pöyristytti koko kansakuntaa, Paavo Väyrynen oli ulkoministeri ja televisioruudussa pyörivät Ritari Ässä, Napakymppi ja Karpolla on asiaa.

Ja minä pääsin ensimmäisen sukupolven joukossa tutustumaan ennennäkemättömän laajaan viihdevalikoimaan. Ninjoja, merirosvoja, lohikäärmeitä, avaruusaluksia, autoja, jalkapalloa, yleisurheilua, skeittausta, karatea, aaveita, velhoja, barbaareja, agentteja ja kommandosotilaita yhden koneen syövereissä. Siis ihan vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Elokuussa vietetään kansainvälistä Commodore 64 -kuukautta. Ja syytä totta vie onkin, sillä kyseinen tietokone on meidän 80-luvun lapsien ylivoimaisesti tärkein viihdekeskus ja ylipäätään portti moniulotteiseen maailmaan.

Kuusnelosen ja sen pelien tajunnanräjäyttävää merkitystä vuonna 1987 eläneelle pikkupojalle täytyy peilata siihen tosiseikkaan, että viihdevalikoimat olivat olennaisesti suppeammat kuin nykyään. Meillä Kiskossa näkyi kaksi televisiokanavaa, lähimmässä elokuvateatterissa 25 kilometrin päässä Salossa käytiin ehkä kahdesti vuodessa, eikä Radiomafia ollut aloittanut vielä toimintaansa. Netistä ei kukaan ollut tietenkään kuullutkaan.

Vuonna 1987 luin Hämähäkkimiehen lisäksi innokkaasti tietokonemaailman yleisaikakauslehti Mikrobittiä, joka kuukausittain antoi tuhansille tiedonjanoisille kattavan lukupaketin paitsi peleistä, myös kaikesta muusta tietokoneisiin liittyvästä.

Mikrobitin kiinnostavinta palstaa Peliluolaa piti usean vuoden ajan tamperelainen Risto Hieta, joka Mikrobitin aikoinaan tunnettiin julkisuudessa vain nimimerkillään Nordic the Incurable.

Soitan Hiedalle. Hän on kirjaimellisesti edelleen pelimies, sillä nyt hän johtaa Tampereen Fantasiapelit-liikettä.

Kuusnelosta ja Peliluolaa Hieta muistelee mielellään. Suosittua palstaa oli mukava tehdä. Jutut Tampereelta Helsingissä sijainneeseen toimitukseen kulkivat sen ajan ”sähköpostilla”.

”Naputtelin Peliluolan jutut kuusnelosellani. Kirjoitin ne tekstinkäsittelyohjelmalla, tallensin lerpulle ja lähetin postissa toimitukseen. Näin se meni monta vuotta”, Hieta kertoo.

Eikä Hieta työskennellyt millä tahansa kuusnelosella. Hänellä oli käytössään kannettava Commodore SX-64, josta on 1980-luvulla käytetty myös nimityksiä ”toimitusjohtajien kuusnelonen” ja ”VIP-kuusnelonen”. Pienen matkalaukun kokoinen laite painoi lähes 11 kiloa.

”No kyllähän sitä jo silloin kutsuttiin raahattavaksi, eikä kannettavaksi. Ei sitä paljon pöydältä mihinkään siirrelty.”

Ensimmäisen kuusnelosensa Hieta hankki vuonna 1982. Tai 1983, ei hän aivan varma ole. Hänen suosikkipelejään olivat esimerkiksi Boulder Dash ja Loderunner, mutta hänelle kuusnelonen oli paljon muutakin kuin pelikone.

”Kuusnelosessa kiinnosti se, että se oli oikea tietokone. Sillä pystyi tekemään kaikkea muutakin kuin vain pelaamaan. Koneen mukana tuli basic-ohjelmointikielen opas, ja sitä tavaten tein itsekin monenlaisia ohjelmia.”

Hiedan kuusnelonen toimii edelleen. Välilyönnin jousi on kuulemma kehnossa kunnossa, mutta muuten laitteella voi tehdä kaikkia samoja asioita kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Ensimmäiset kaksi vuotta omassa kuusnelosessani oli vain kasettiasema. Pelistä riippuen pelin lataaminen pelattavaan kuntoon saattoi kestää puolisen tuntiakin. Sitä odotellessa sai usein kuunneltavakseen latausmusiikkia ja katsella hitaasti televisioruutuun piirtyvää latauskuvaa.

Sitten eräänä päivänä, kun olin mankunut asiaa vanhemmiltani jo kuukausitolkulla, sain myös levyke- eli diskettiaseman. Levykkeet olivat isoja mustia lerppuja, eivät näitä pc-koneiden myöhemmin tunnetuksi tekemiä pieniä sinisiä korppuja.

Pelejä lainattiin ahkerasti kavereiden kesken, mutta mielenkiintoisinta oli alkeellinen piratismi, eli pelien kopiointi. Joitakin kasettiaseman pelejä pystyi kopioimaan stereoiden tuplakasettiaseman samaan tapaan kuin musiikkikasettejakin. Levykkeiden kopiointisuojausta puolestaan pystyi kiertämään leikkaamalla levykkeitä saksilla.

Kun lainasin kaveriltani Gryzor-pelin kasetin, en onnistunut kopioimaan sitä, ja sain pitää kasettia vain viikonlopun yli. Se kuitenkin riitti, sillä pidin sunnuntai-illasta alkaen kuusnelostani tauotta päällä seuraavan viikon. Tietokoneen virtajohdon keskellä ollut muuntaja kuumeni vähitellen polttavan kuumaksi. Lopulta jouduin sammuttamaan tietokoneen, koska pelkäsin muuntajan koulussa ollessani sulattavan sillä välin lattiaan reiän tai sytyttävän tulipalon.

Uskallan väittää, että kuusnelosen myötä opin yleissivistystä ja englantia. Esimerkiksi Pirates!-merirosvopeliä pelatessani opin, että retirement-vaihtoehtoa ei kannata valita, koska se lopettaa uran merirosvona ja samalla koko pelin.

On kiehtovaa ajatella, mitä tämän hetken yhdeksänvuotiaat muistelevat kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Ehkä lisättyyn todellisuuteen ei silloin enää tarvita älypuhelimia, jotka kolmenkymmenen vuoden kuluttua tuntuvat yhtä hassuilta, kuin kannettava Commodore SX-64 nyt.

Ehkä hekin kirjoittavat silloin ajan kultaamia muistelukolumneja, joiden aiheena on Pokémon Go, kuvanmuokkaussovellus Prisma tai kenties vanhempien valmistama nyhtökaurahöyryke.

Se on mahdollista, mutta en usko enää yhdenkään ikäluokan saavan sellaista vuosien mittaista kansainvälistä sukupolvikokemusta, kuin mitä Commodore 64 meille 1980-luvulla tarjosi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Commodore 64
  • Tietokoneet
  • Tietokonepelit
  • 1980-luku
  • Jukka Vuorio
  • Pelit
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Tässä ovat Helsingin parhaat pizzat

  4. 4

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  5. 5

    Viisi annosta, joita pitää syödä Lauttasaaressa

  6. 6

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  7. 7

    Uusi Pokémon-peli saa kännykänkäyttäjät sekaisin ympäri maailmaa – tästä on kyse, juttua päivitetty

  8. 8

    Tämä laite näkee ihmiset seinän läpi wifi-signaalin avulla

  9. 9

    Pihlajamäen ostarilla on loistava neljän tähden aasialainen ravintola, josta saa edullista ruokaa

  10. 10

    Sibeliuksen Finlandia soi The Walking Deadin uudessa jaksossa, iso amerikkalaislehtikin huomasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  4. 4

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  5. 5

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  6. 6

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  7. 7

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  8. 8

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  9. 9

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  10. 10

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  8. 8

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

  2. 2

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  3. 3

    George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

  4. 4

    Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

  5. 5

    Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

  6. 6

    Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

  7. 7

    Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

  8. 8

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  9. 9

    Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

  10. 10

    Pyöräilyturmat vähenivät viime vuonna selvästi – suurelta osin autojen tiukempien nopeusrajoitusten ansiosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  2. 2

    Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

  3. 3

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  4. 4

    Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

  5. 5

    Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

  6. 6

    Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

  7. 7

    Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

  8. 8

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  9. 9

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  10. 10

    Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  4. 4

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  5. 5

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  6. 6

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää