Valikko

Päivän trendi: Reisitaskushortsit ovat lopultakin menneet pois muodista – paitsi Suomessa

Reisitaskushortsien myynti on viimein kääntynyt laskuun maailmalla. Vaan miten on Suomessa? Teimme pikaselvityksen.

Ovatko miesten reisitaskushortsit lopultakin tulleet tiensä päähän?

Jokamiehen perusvaatekappale nousi viime viikolla puheenaiheeksi, kun Wall Street Journal raportoi reisitaskushortsien myynnin laskeneen ensimmäistä kerta vuosikymmeneen.

Alun perin 1940-luvulla sotilaskäyttöön suunnitellut shortsit tulivat muotiin 1990-luvulla, ja ne ovat pysytelleet tasaisesti kauppojen valikoimissa siitä lähtien. Puolustajien mukaan ylimääräiset reisitaskut ovat kätevä paikka kuljettaa esineitä. Naisilla on tätä tavaraa varten yleensä käsilaukku, miehillä reisitaskut.

Vastustajien mielestä pullottavataskuiset shortsit saavat käyttäjänsä näyttämään muodottomalta möhkäleeltä ja niitä saisivat käyttää pelkästään lapset. Esimerkiksi Muodin huipulla -sarjasta tuttu muotiguru Tim Gunn on kertonut haluavansa kieltää reisitaskushortsien käytön yli 21-vuotiailta. Jotkin eliittigolfkentät Yhdysvalloissa ovat kieltäneet reisitaskushortsien käytön kokonaan.

Samassa jutussa kerrottiin myös utahilaisesta bisnesmiehestä, jonka reisitaskushortsivarasto oli hiljalleen huvennut. Syyksi paljastui miehen vaimo, joka lahjoitteli rumina pitämiään shortseja hyväntekeväisyyteen aina miehen poissa ollessa.

11 vuoden avioliiton jälkeen miehen 15:sta housuparista jäljellä olivat enää yhdet.

Eriskummallinen tarina innoitti Vicea julkaisemaan tämän hupaisan jutun reisitaskushortsien aiheuttamasta passiivis-aggressiivisuudesta.

Koko juttu on pistänyt miettimään reisitaskushortsien asemaa Suomessa, jossa ne ovat olleet perinteisesti miesten kesäunivormu. Niissä tuuletellaan talven kuivattamia jalkoja kotipihalla, kaupassa ja terassilla, ne ovat täydelliset grillailuun ja veneilyyn ja illanviettoon.

Mutta onko niiden suosio laskussa täälläkin?

Ainakin miesten vaatteita myyvältä Dressmannilta vahvistetaan, että reisitaskullisen shortsit ovat suomalaisen miehen ”kestosuosikkeja”.

Ihan riippumatta siitä, ovatko ne maailmalla muodissa vai eivät.

”Tarkasteltuamme suosituimpien reisitaskushortsien myyntiä kappaleissa, se on jopa hieman viime vuodesta noussut”, ilmoittaa markkinointikoordinaattori Jenni Ahjokivi.

Maailma voi hylätä reisitaskushortsit, mutta Suomi ei!

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Muoti
  • Internet
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  2. 2

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  3. 3

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  4. 4

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  5. 5

    Pelottavan pellen paluu: Stephen Kingin Se-kirjasta tulee uusi elokuva, ensimmäinen traileri nyt julki

  6. 6

    Pikatestissä Kampin pieni salaattiravintola, jossa annoksista saa selville kaiken mahdollisen

  7. 7

    Tämän elokuvan pelottava pelle riivaa lapsia sukupolvesta toiseen – tästä on kyse periytyvässä kauhuilmiössä, joka tehdään nyt uusiksi

  8. 8

    Nämä asiat voisimme oppia keppihevosia harrastavilta tytöiltä, jotka tsemppaavat toisiaan ja taistelevat latistamista vastaan, psykologi kertoo

  9. 9

    Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

  10. 10

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  2. 2

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  3. 3

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  4. 4

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  5. 5

    New York Times vieraili Helsingin Teurastamossa ja innostui suomalaisesta viskistä ja shampoosta

  6. 6

    Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

  7. 7

    Pelottavan pellen paluu: Stephen Kingin Se-kirjasta tulee uusi elokuva, ensimmäinen traileri nyt julki

  8. 8

    David Beckhamin kiinalaiset fanit suuttuivat jalkapallotähden some-päivityksestä – editoi päivitystä ja suututti lisää faneja

  9. 9

    Nämä asiat voisimme oppia keppihevosia harrastavilta tytöiltä, jotka tsemppaavat toisiaan ja taistelevat latistamista vastaan, psykologi kertoo

  10. 10

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  5. 5

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  6. 6

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  7. 7

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  8. 8

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

  2. 2

    Putin on valmis tapaamaan Trumpin Suomessa

  3. 3

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  4. 4

    Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

  5. 5

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  6. 6

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  7. 7

    Tampereen teknillinen yliopisto halusi tehdä etiopialaisesta tyrannista kunniatohtorin – yliopistolta vaaditaan anteeksipyyntöä

  8. 8

    Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

  9. 9

    Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia

  10. 10

    Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  2. 2

    Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

  3. 3

    Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

  4. 4

    Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

  5. 5

    Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

  6. 6

    Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

  7. 7

    Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

  8. 8

    Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

  9. 9

    Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

  10. 10

    Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  2. 2

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  3. 3

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  4. 4

    ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

  5. 5

    Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

  6. 6

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  7. 7

    Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

  8. 8

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  9. 9

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  10. 10

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  11. Näytä lisää