Valikko

Tällainen on fine dining -kokin Espooseen avaama kesäravintola – auki vielä elokuun loppuun saakka

Leppävaaran Läkkitorilla on tarjolla fine dining -kokin tekemää ruokaa Kesäbistrossa.

Kesäbistro

PIKATESTI

Missä? Läkkitori, Leppävaara, kesabistro.com

Koska? Su–ti klo 12–20, avoinna 30. 8. asti.

Paljonko? Alkupalat 6,50–7 e, pääruuat 8,50–12,50 e.

Espoon Leppävaaran Läkkitori on kaupunginosan vanhaa puolta. Se on hieman nukkavieru ja hiljainen kauppakeskus Sellon kaapattua kaupat ja sitä myötä ihmiset.

Tänä kesänä torin sivustalla on seisonut valkoinen teltta ja sen kyljessä ruokavaunu.

Moni on varmasti ajatellut ohittaneensa tavanomaisen grillikioskin. Sellaisesta ei kuitenkaan tällä kertaa ole kysymys. Vaunusta nimittäin myydään Suomen kokkimaajoukkueessa ja esimerkiksi Ask-, Farang- ja Savoy-ravintoloissa työskennelleen Juhani Raunion kokkaamaa ruokaa.

Leppävaaralainen Raunio on pitänyt taukoa kokin töistä pari vuotta, mutta innostui tänä kesänä pystyttämään kotinsa viereen kesäravintolan.

Kesäbistro-niminen paikka avasi ovensa heinäkuun alussa. Elokuun lopussa asiakkaat saavat jo hyvästellä sen.

Ruokalista vaihtuu viikoittain. Läpi on käyty Välimeren maita, Suomi, Thaimaa ja Meksiko. Tulossa on vielä ainakin Yhdysvallat ja Lähi-itä.

Testikerralla alkuiltapäivästä tunnelma on mukava: tarjoilija rupattelee, pöytä on somistettu chilipuskalla ja ruokavaunun vieressä teinipoika tiskaa tarmokkaasti paikan kukkakuvioisia astioita käsin.

Kun sade lakkaa, kaikki paikan parikymmentä istumapaikkaa täyttyvät asiakkaista. Ruokia ei kuitenkaan joudu odottamaan liian kauan.

Tarjolla on testikerralla Thaimaan makuja: rapukakkuja (7,50 e) ja papaijasalaattia (6,50 e). Tilaamme ne, mutta mieli tekee myös maistaa tofua (7 e) ja ribsejä (9,50 e). Monipuoliselta listalta tekee mieli useampaakin ruokaa.

Rapukakut ovat rapsakoita, kuten pitääkin, ja niiden kyljessä tarjoiltu kurkkurelissi minttuisen raikas. Papaijasalaatti on asiaankuuluvan mausteista ja suolaista.

Tofu ja inkivääri-soijaliemessä tarjoiltu pinaattielämänlanka toimivat hyvin yhdessä.

Ribsejä tulee annoksessa neljä kappaletta. Mureita ovat.

Konstailemattomuus kuuluu paikan ruokafilosofiaan: pääosassa on valittu pääraaka-aine, eivät lisukkeet. Jälkiruokana on banaanikakkua (6 e), ei liian kuivaa eikä kos­teaa. Kakun on valmistanut Raunion naapurinrouva, Raunion ohjeistuksella.

Hinta-laatusuhde vaikuttaa olevan kohdallaan. Mietittyjä, hyvistä raaka-aineista valmistettuja annoksia saa alle kympillä ja halutessaan ruokaa voi tilata myös mukaan.

Leppävaaraan on kaivattu jotain tällaista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravintolat
  • Pikatesti
  • Kotimaa
  • Espoo
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Ravintolauutisia: Siltasen Lie Mi siirtyy Kamppiin, tilalle Onda

  4. 4

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  5. 5

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  6. 6

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  7. 7

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  8. 8

    Ensi-iltaan tulevan Chips-elokuvan suomenkielinen nimi on Paskalakit pyörillä, kysyimme miksi

  9. 9

    Miksi meikkaaminen on pinnallista, mutta mopojen rassaus kehittävää?

  10. 10

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  5. 5

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  6. 6

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  7. 7

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  8. 8

    Ravintolauutisia: Siltasen Lie Mi siirtyy Kamppiin, tilalle Onda

  9. 9

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  10. 10

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  8. 8

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

  2. 2

    Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

  3. 3

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  4. 4

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  5. 5

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  6. 6

    Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

  7. 7

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  8. 8

    Valot sammuivat jälleen ilmaston puolesta – Earth Houria vietettiin niin tuomiokirkossa kuin Eiffel-tornissakin

  9. 9

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  10. 10

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  2. 2

    USA:n oikeiston bluffi paljastui

  3. 3

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  4. 4

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  5. 5

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  6. 6

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  7. 7

    Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

  8. 8

    Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

  9. 9

    USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

  10. 10

    Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  6. 6

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää