Valikko

Katsoimme Muumilaakson tarinoiden kolme Suomessa sensuroitua jaksoa – tällaisia ne ovat

Muumilaakson tarinoiden jaksoista kolmea ei ole koskaan nähty Suomessa televisiossa, mutta me katsoimme ne silti!

Olemme kirjoittaneet tänä kesänä lastenohjelmista, jotka ovat aikoinaan aiheuttaneet lapsikatsojille niin vahvoja ”traumoja”, että ne muistetaan aikuisenakin.

Yksi käsittelmistämme ohjelmista on ollut Muumilaakson tarinoita. Monet muistavat siitä parhaiten Mörön, Jäärouvan ja aavelaivan.

Mainitsimme myös, että kaikkiaan 104:stä Muumilaakson tarinoiden jaksosta kolme on sensuroitu Suomessa, niitä ei ole siis ikinä esitetty suomalaisille lapsille. Sarjan suomalaisen ohjaajan Jertta Ratia-Kähösen mukaan tämä johtuu siitä, että jaksot olivat liian väkivaltaisia ja outoja.

”Niitä ei edes alettu kääntää suomeksi”, Ratia-Kähönen kertoi.

Ulkomailla (muun muassa sarjan alkuperäismaassa Japanissa) jaksoja on kuitenkin esitetty, ja ne on saatavilla muun muassa ulkomaisista kokoelmabokseista.

Mutta koska meitä kiinnostaa kaikki kielletty (olemme muun muassa kirjoittaneet Pikku Kakkosen punaisesta listasta), hankimme käsiimme nuo alun perin Japanissa animoidut kolme kiellettyä jaksoa ja katsoimme, mistä niissä on todella kyse.

Tässä siis selvitys siitä, mitä Muumilaakson tapahtumia meille ei haluttu näyttää lapsuudessamme:

Muumit ja taistelu merirosvoa vastaan

Kolmesta sensuroidusta jaksosta Ratia-Kähösen mainitseman väkivaltaisuuden kriteerin täyttää nimenomaan jakso, jonka japanista suomeksi käännetty nimi olisi Muumit ja taistelu merirosvoa vastaan. Se oli kaikkiaan 12. Muumilaakson tarinoiden jakso.

Tarina alkaa, kun Muumilaaksossa riehuneen myrskyn vuoksi rannan lähellä on haaksirikkoutunut laiva. Pian selviää, että kyseessä on merirosvolaiva, jonka miehistön Poliisimestari vangitsee.

Samalla Niiskuneiti ja Pikku Myy ovat lähteneet käymään Niiskun verstaalla. Siellä heitä on vastassa laivasta paennut merirosvokapteeni, joka kidnappaa Niiskuneidin. Pikku Myy puree raivokkaasti merirosvoa käteen, mutta tämä ei päästä irti Niiskuneidistä. Sen sijaan hän ottaa esiin puukon ja uhkailee sillä Myytä ja Niiskuneitiä.

Battiksi esittäytyvä merirosvokapteeni käskee Myytä hakemaan viranomaiset paikalle. Batt ilmoittaa päästävänsä Niiskuneidin vapaaksi vasta, kun koko miehistö on vapautettu ja kun heille on hankittu uusi laiva, jolla he voivat purjehtia pois. Hän myös uhkaa tappaa Niiskuneidin, jos ei saa laivaa ja miehistöä. Poliisimestari kiroilee, koska ei keksi ongelmaan ratkaisua. Raivoissaan hän vaatii jopa asetta, jotta voisi tehdä selvää Battista.

Lopulta Nuuskamuikkusen johdolla Muumilaakson asukkaat punovat juonen: Muumipeikko lähtee kiikuttamaan juomaa Battille ja Niiskuneidille, kun Niiskuneiti valittaa janoa. Batt epäilee, että Muumipeikon hänelle tarjoamassa juomassa on myrkkyä tai unilääkettä, ja hän pakottaa Muumipeikon juomaan mehun itse. Kun Muumipeikko on juonut, hän tuupertuu maahan.

Muumipeikon pyörryttyä Batt juo tyhjäksi toisen mehulasin. Tuolloin paljastuu, että Muumipeikko on vain esittänyt pyörtyvää ja että unilääke onkin laitettu oikeasti toiseen lasiin. Kun Batt on tuupertunut mehun juomisen jälkeen, Batt pidätetään ja Niiskuneiti pääsee vapaaksi.

Miksi jakso on sensuroitu?

Kuten kaksi muutakin sensuroitua jaksoa, tämä ei perustu mihinkään Tove tai Lars Janssonin teokseen. Luultavasti juuri siksi jakso ei sovi tyyliltään Muumilaakson tarinoihin. Siinä on väkivaltaa, tappouhkailuja, puukkoja ja kiroilua, mitkä eivät lähtökohtaisesti ole suomalaisten lastenohjelmien rakennusaineksia.

Ääni kelon sisällä

Sensuroiduista jaksoista selvästi oudoin on sarjan 50. jakso, jonka nimi olisi suomeksi käännettynä Ääni kelon sisällä.

Jakso alkaa heti erikoisen demoniteemaisesti. Haisuli kiusaa tuttuun tapaansa Hemulia, ja tämä syyttää Haisulia siitä, että Haisulin sisällä lymyilisi demoni. Samaan aikaan Muumipappa kirjoittaa kotonaan muistelmiinsa kappaleen taistelusta demonia vastaan. Hieman myöhemmin Muumipappa lukee tuon tarinan Niiskuneidille ja Pikku Myylle.

Tarinan kuuntelun jälkeen Niiskuneiti, Pikku Myy, Muumipeiko, Nipsu ja Vilijonkan lapset lähtevät metsään leikkimään piilosta. Kun Muumipeikko ja Pikku Myy etsivät piilopaikkaa, he päätyvät kuivuneen kelon luokse. Sen sisältä kuuluu yhtäkkiä erikoinen ääni. Se kertoo, että hänet on pienennetty ja pistetty vangiksi kelon sisälle.

Sen enempää selittelemättä Pikku Myy kysyy ääneltä kelon sisällä, onko tämä demoni. Vastauksena ääni puhkeaa kovaääniseen pelottavaan nauruun ja myöntää olevansa demoni. Samalla myös muut lapset tulevat paikalle ja pelästyvät tilannetta. Demoni kuitenkin vakuuttaa, että 500 vuotta kelon sisällä on tehnyt hänestä kiltin. Hän lupaa kaikille mitä ikinä nämä haluavat, jos he vapauttavat hänet.

Muut ovat valmiita vapauttamaan demonin, mutta Muumipeikko ei usko tätä. Demoni raivostuu tästä, mutta rauhoituu ja anelee vielä vapautusta. Lopulta hän saa suostuteltua lapset työntämään kelon runkoon ruo’on, jota pitkin hän pääsee pois puusta.

Kun ruoko on työnnetty runkoon, taivas muuttuu mustaksi ja alkaa jyristä. Ruo’osta tulee pihalle jättimäinen pinkki savupilvi, joka jylisee naurua. Savupilvestä muotoutuu taivaalla leijuva jättimäinen ja kummallisen näköinen hahmo, demoni. Samalla paljastuu (tietenkin), ettei demoni olekaan kiltti. Se uhkaa muuttaa kaikki lapset eläimiksi.

Viime hetkellä tilanteen pelastaa paikalle saapunut Nuuskamuikkunen, joka saa huijattua demonin takaisin kelon sisälle. Lopuksi kelo heitetään mereen, jottei demoni enää häiritsisi Muumilaakson asukkaita.

Lisäys kello 13.31: Saimme lukijoilta hämmästyneitä kyselyitä siitä, miten Nuuskamuikkunen sai houkuteltua 500 vuotta kelon sisällä olleen demonin menemään takaisin keloon. Tässä selvitys: Nuuskamuikkunen sanoi demonille, ettei usko, että jättiläismäisen kokoinen demoni on koskaan mahtunut ruo'on läpi keloon. Demoni hermostui Nuuskamuikkusen väitteistä ja hetken jankkaamisen jälkeen suostui näyttämään, miten on oikein päässyt ruo'on läpi. Tietenkin kun demoni oli mennyt takaisin keloon, Nuuskamukkuinen nappasi ruo'on pois kelon rungosta.

Miksi jakso on sensuroitu?

Tarinat demoneista ovat varsin yleisiä japanilaisessa kulttuurissa, joten demonijakson luominen sarjan alkuperäismaassa ei ole ihme. Suomalaiseen kulttuuriin niin sanottu ”ruumiillistunut paholainen” kuitenkin sopii varsin heikosti. Demoni on myös ääniltään ja olemukseltaan yksi pelottavimpia Muumeissa nähtyjä ilmestyksiä, joten sen sensuroiminen on sinänsä ymmärrettävää.

Pikku-Myyn epätoivoinen syntymäpäivä

Kolmas sensuroitu jakso on yksi Muumilaakson tarinoiden viimeisistä. Sen suomeksi käännetty nimi olisi Pikku Myyn epätoivoinen syntymäpäivä.

Kuten jakson nimestä voi päätellä, tarina kertoo Pikku Myyn syntymäpäivästä. Heti herätessään Myy odottaa juhlia, mutta kukaan Muumitalon asukkaista ei tunnu muistavan hänen juhlapäiväänsä. Pikku Myy lähtee kiertämään Muumilaksoa, mutta myös Hemuli, Nuuskamuikkunen ja Vilijonkka suhtautuvat häneen todella tylysti, vaikka hän kertoo, että hänellä on syntymäpäivä.

Viimeisenä toivonaan Pikku Myy menee siskonsa Mymmelin luokse tämän kotiin, mutta Mymmelikin lähtee vain kotoa pois ja jättää Myyn vahtimaan taloa. Katkeroitunut Myy alkaa kokata itselleen syntymäpäiväillallista ja sotkee vahingossa koko keittiön.

Palatessaan Mymmeli huomaa kauhean sotkun, mutta Pikku Myy teeskentelee nukkuvaa. Kun Mymmeli herättää hänet, Muu väittää, että sotkun on aiheuttanut hiiri. Silloin Mymmeli sanoo, että yksi keittiön lattialla lojuvista tyhjistä purkeista sisälsi ”karvankasvulääkettä”, jota syödessä muuttuu yhtä karvaiseksi kuin Haisuli. Myy kauhistuu (koska laittoi purkin sisällön ruokaansa), mutta Mymmeli sanoo, ettei tällä ole hätää, koska sotkunhan aiheutti hiiri.

Pelosta sekaisin oleva Pikku Myy menee takaisin Muumitaloon, jossa hän nukahtaa huolissaan. Nukkuessaan hän näkee unta, että on yltä päältä karvainen ja että kaikki pilkkaavat häntä siitä, miltä hän näyttää. Kun Myy herää, hän huomaa olevansa oikeasti karvaisen otuksen näköinen olio.

Samalla kaikki ilmestyvät paikalle, ja Myy pelkää, että he alkavat nauraa hänelle. Sen sijaan joku kiskaisee kovaa Myyn naamasta, jolloin paljastuu, että karvaiset kasvot olivatkin vain naamari. Koko juttu oli pilaa, jonka oli tarkoitus antaa Myylle opetus siitä, kun tämä oli sotkenut keittiön. Lisäksi kaikki kertovat vain teeskennelleensä, etteivät he muista Myyn syntymäpäiviä, koska tarkoituksena oli järjestää yllätysjuhlat. Jakso päättyy, kun Myy saa lahjoja ja onnittelulaulun.

Miksi jakso on sensuroitu?

Tähän kysymykseen vastaaminen on selvästi vaikeampaa kuin kahden muun jakson tapauksessa. Jaksossa ei tapahdu paljoakaan mitään, mitä ei aika tavallisessakin lastenohjelmassa voitaisi nähdä.

Sensuroinnin voisi selittää Myyn karvainen ulkomuoto unessa ja heräämisen jälkeen, mutta se ei kuulosta sinänsä loogiselta, koska Suomessa sensuroinnin on välttänyt Muumilaakson tarinoiden jakso, jossa Muumipeikko (oikeasti) muuttuu karvaiseksi ja vielä pelottavamman näköiseksi kummituseläimeksi.

Faniteorioissa on myös epäilty sensuroinnin syyksi sitä, että Myyn unessa muut lapset käyttäytyvät poikkeuksellisen ilkeästi ja julmasti Myytä kohtaan. Se voi hyvin olla myös oikea syy, koska toiminta antaa tarjoaa aika huonon käytösmallin lapsikatsojille.

Lopullista syytä sensuroinnille ei välttämättä tässä tapauksessa saada koskaan selville.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lapsuuden traumat
  • Televisio
  • Muumit
  • tv-ohjelmat
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

  2. 2

    Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

  3. 3

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  4. 4

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  5. 5

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  6. 6

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  7. 7

    Pelottavan pellen paluu: Stephen Kingin Se-kirjasta tulee uusi elokuva, ensimmäinen traileri nyt julki

  8. 8

    Lapin erämaassa asuvasta nuoresta naisesta otetut valokuvat herättävät huomiota maailmalla

  9. 9

    Tänne Tukholmassa oikeasti kannattaa mennä – 44 vinkkiä kaupunkilomaan

  10. 10

    New York Times vieraili Helsingin Teurastamossa ja innostui suomalaisesta viskistä ja shampoosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  2. 2

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  3. 3

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  4. 4

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  5. 5

    Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

  6. 6

    Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

  7. 7

    Pelottavan pellen paluu: Stephen Kingin Se-kirjasta tulee uusi elokuva, ensimmäinen traileri nyt julki

  8. 8

    New York Times vieraili Helsingin Teurastamossa ja innostui suomalaisesta viskistä ja shampoosta

  9. 9

    Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

  10. 10

    Nämä asiat voisimme oppia keppihevosia harrastavilta tytöiltä, jotka tsemppaavat toisiaan ja taistelevat latistamista vastaan, psykologi kertoo

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  7. 7

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  8. 8

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

  2. 2

    Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

  3. 3

    Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

  4. 4

    Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

  5. 5

    Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

  6. 6

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  7. 7

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  8. 8

    HS:n toimittajat paljastavat ennen julkaisemattomia tarinoita Kansallis­teatterissa – HSTV näyttää loppuunmyydyn Musta laatikko -esityksen suorana juuri nyt

  9. 9

    Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

  10. 10

    Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

  2. 2

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  3. 3

    Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

  4. 4

    Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

  5. 5

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  6. 6

    Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

  7. 7

    Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

  8. 8

    Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

  9. 9

    ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

  10. 10

    Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  2. 2

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  3. 3

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  4. 4

    ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

  5. 5

    Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

  6. 6

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  7. 7

    Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

  8. 8

    Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

  9. 9

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  10. 10

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  11. Näytä lisää