9 suositusta Art goes Kapakka -festariin Roope Salmiselta, Evelinalta ja Maija Vilkkumaalta – näin saat kaiken tapahtumasta irti

Roope Salminen, Evelina ja Maija Vilkkumaa valitsevat kiinnostavimmat tärpit Art goes Kapakka -festivaalille. Kertovatpa he myös, miten yleensä viettävät vapaa-aikaa Helsingissä: on teatterikäyntejä, uimaretkiä ja salakapakoita.

Helsingissä on jälleen käynnissä Art goes Kapakka: ilmaista kaupunkifestivaalia vietetään 18.–27. elokuuta. Ohjelmaa on 34 ravintolassa ja esityksiä yli kolmesataa.

”Olen aina fiiliksissä, kun Art goes Kapakka alkaa, mutta jotenkin onnistun mälläämään sen niin, että en käy oikein missään. Paitsi jossain tosi kummallisessa paikassa!” sanoo laulaja Maija Vilkkumaa.

Mutta se on varmaan se ideakin, hän lisää.

”Kaikista parasta on nähdä jotain ihmeellistä ja yllättävää.”

Kolmesataa on iso luku tapahtumia. Siksi pyysimme Vilkkumaata ja kahta muuta muusikkoa, Roope Salmista ja Evelinaa, kertomaan, mihin he menisivät. Yksi paneelikeskustelu esimerkiksi hurmasi kaikki kolme.

Artistit paljastavat myös, mitä kivaa puuhailevat Helsingissä vapaa-ajalla yleensä (huomaathan, että osa näistä tapahtumista voi olla maksullisia).

Mutta nyt: vinkit talteen tästä.

Maija Vilkkumaa

Maija Vilkkumaa, 42, on rock- ja popartisti ja kirjailija. Hänen albumeitaan on myyty Suomessa yli 300 000 kappaletta.

Tärpit Art goes Kapakkaan

1. Frank Frank Frank: Anni Elif Egecioglu, Stina Koistinen ja Amanda Blomqvista yhdistävät improvisaatiota, stemmalauluja sekä popmusiikkia syntetisaattoreiden, rumpujen, efektien ja stemmalaulun keinoin.

”Taidepoptriossa on muun muassa Stina Koistinen, jonka olen nähnyt aikaisemminkin. Hän laulaa Color Dolor -yhtyeessä. Meidän bändimme Ilkka Tolonen on soittanut hänen bändissään. Stina on huikea, aivan mieletön ääni, kuin Kate Bush ja Janis Joplin, molempia, ja sitten kuitenkin täydellisesti oma itsensä. Hyvin karismaattinen.”

Elmun Baari (Telakkakatu 8) su 21. 8. klo 20.30.

2. Eniten pelottaa kaikki: Paneelikeskustelua mediasta ja sen uhkakuvista. Keskustelemassa viestinnän professorit Anu Kantola ja Janne Seppänen sekä toimittaja Ville Blåfield.

”Toimii parhaiten, jos on tarpeeksi rauhallista. Tykkään kirjallisuusklubeista tai keskusteluista. Niissä pääsee nauttimaan, kun ihmiset puhuu, eikä itse tarvitse osallistua. Se on se juttu, että se tapahtuu livenä. Televisiossa keskustelu menee kauemmaksi.”

Corona/Dubrovnik (Eerikinkatu 11) ma 22. 8. klo 18.

3. Juha Itkonen with Tuomo & Markus Trio: Kirjallisuus ja musiikki kohtaavat: Juha Itkonen lukee Anna minun rakastaa enemmän- ja Palatkaa perhoset -kirjoistaan otteita ja Tuomo & Markus säestävät.

Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng kiinnostavat, mutta tässä on vielä kirjallisuuskin mukana. Tykkään hir­veästi, kun eri taiteenlajit sekoittuvat: kirjailija menee muusikoiden kanssa. Itkosen julkistusjuhlissa on ollut muusikoita ja bändejä. Hän on itsekin vanha bändityyppi, joten tämä on tosi luontevaa hänelle.”

Belge Bar & Bistro (Kluuvikatu 5) ti 23. 8. klo 22.

Vapaalla Helsingissä muuten: ”Uudet uimapaikat kiinnostavat”

Laulaja Maija Vilkkumaa on iloinen, että erilaisia uimapaikkoja on tullut viime aikoina lisää Helsinkiin. Niitä ei hänen mielestään ole aiemmin ollut riittävästi.

”Olen innokas uimari”, Vilkkumaa kertoo. Aiemmin Käpylässä asuessaan hän kävi jatkuvasti Pikku­koskella. Nykyään töölöläisenä on Hietalahden ranta tärkeä.

”Uudet paikat kiinnostavat. Kulttuurisauna Merihaassa, Löyly ja ylipäänsä Kaivarin ja Hernesaaren ranta-alue”, Vilkkumaa luettelee.

Ihan vain ympäriinsä kävely Helsingissä on myös mukavaa. Tosin se on tehty Vilkkumaan mielestä turhan hankalaksi.

”1950–60-luvuilta lähtien Helsinkiä on suunniteltu autojen ehdoilla, ja vasta viime vuonna tämä on muuttunut. Autoja on edelleen liikaa.”

Laulajan keikkakiertue päättyy nyt perjantaina, joten baareissa hän on saanut juosta niin paljon, ettei se vapaalla juuri huvita. Teatteri sen sijaan kyllä huvittaa.

Oma lähiteatteri, jossa tulee paljon käytyä, on Q-teatteri (Tunturikatu 16). Myös Punavuoren Takomossa (Fredrikinkatu 18) hän viihtyy.

”Viime aikoina on tullut paljon tosi oivaltavia ja rohkeita juttuja. Jossain esityksessä voi vaikka olla fragmentteja riidoista, ja tulee sellainen olo, että tuo on juuri minun elämästäni.”

Seuraavaksi suunta vie Marian sairaalassa (Lapinlahdenkatu 16) pidettävään Neuromaani-esitykseen, jossa yleisö vaeltaa potilaskaavuissa (lue esityksestä lisää tämän lehden sivulta 12).

”Kävin yleisöharjoituksissa. Todella vaikuttava ja hauska!”

Roope Salminen

Muusikko-näyttelijä, 26, tunnetaan Roope Salminen ja Koirat -yhtyeestä, improvisaatioryhmä Kolinasta ja useista television viihdeohjelmista. Hän näyttelee syksyllä musikaalissa Rocky Horror Show.

Tärpit Art goes Kapakkaan

1. Hermanni Turkki: Vuonna 2011 perustettu folkyhtye on alun perin katusoittobändi, mikä kuuluu musiikin äänekkyydessä. Mukana on muun ­muassa harmonikka, ukulele, läskibasso, klarinetti, mandoliini, cajon, perkussiokioski, melodika, huuliharput ja ksylofoni.

”Kiinnostaa puhtaasti puskaradiosta kuullun tiedon perusteella. Livemeno on kuulemma älyttömän hyvä. En yleensä itse kuuntele tällaista musiikkia. Art goes Kapakkaan kuuluu, ettei mennä katsomaan niitä tuttuja bändejä, vaan ex tempore jotain tuntematonta. Siinä tulee hyvä, puhdas livekokemus.”

Elmun Baari (Telakkakatu 8) ti 23. 8. klo 20.

2. Sofa: Kaksi nuorta teatteritaiteen maisteria, Sonja ja Fanni, räppää. Tunnetaan muun muassa Tyttörukka-hitistä, joka käsitteli nuoriin naisiin kohdistuvia odotuksia – ja kuinka niistä ei tarvitse välittää.

”Digasin Tyttörukka-biisistä tosi paljon ja digaan näistä mimmeistä tyyppeinä – vaikka en heitä tunnekaan. Kaikki haastattelut, some-presenssi ja musavideot ovat antaneet kuvan, että tässä on jotain tosi coolia. Olen kuullut, että meno keikoilla ei ole ihan perinteistä: pelataan muulla kuin swägällä ja hyvillä takapuolilla.”

Zetor (Mannerheimintie 3) to 25. 8. klo 21.30.

3. Paneelikeskusteluita: Tili Biopankissa (su 21. 8. klo 17): Keskustelua geenitietojen ja terveystiedon hyödyntämisestä ja omistamisesta. Eniten pelottaa kaikki (ma 22. 8. klo 18): Keskustelua mediasta ja sen uhkakuvista. Anna virheelle mahdollisuus (ti 23. 8. klo 18): Keskustelua luovuuden roolista tieteessä, taiteessa ja teknologiassa.

”Haluaisin mennä katsomaan kaikki: näiden aiheiden pitäisi olla jokaisen mielestä tärkeitä. Olen viime aikoina kuunnellut paljon podcasteja ja katsonut TED-puheita. Informatiivinen juttu kiinnostaa. Olisi kivaa mennä itsekin paikan päälle osallistumaan ja esittämään kysymyksiä.”

Keskustelut Dubrovnikissa tai Coronassa (Eerikinkatu 11).

Vapaalla Helsingissä muuten: ”Rakastan käydä teatterissa”

”En oikeasti käy missään vapaa-ajallani”, kiireinen Roope Salminen sanoo.

”Jos olen Stadissa, ihan oikeasti makaan vain kotona tai nollaan aivoja leffassa. Rakastan käydä teatterissa, mutta jos sinne menee sunnuntaina kahdeksan keikan jälkeen, siellä vain nukkuu, eikä se ole se juttu.”

Hän saattaa kuitenkin venyä lenkille Kaivopuistoon ja Ullanlinnaan.

”Sitten nousen Kaivopuiston läpi ja menen katsomaan suurlähetystöjä. Mahtavaa ajatella, että jos menisi sen portin yli, olisi laittomasti vieraan valtion alueella. On ollut myös koskettavaa nähdä, kun Ranskassa on ollut huono meininki, niin brittien ja USA:n lähetystöjen liput olivat puolitangossa”, Salminen kertoo.

Kun aikaa ja innostusta on, eräs kulttuuripaikka on lähellä syntyperäisen helsinkiläisen sydäntä.

”Kellariteatteria (Liisankatu 27) voi vilpittömästi suositella. Olen itsekin vuoden 2009 vuosikurssilaisia. Välillä ihan sontaa ja välillä tosi hyvää, mutta aina ins­piroivaa, koska teatteri ei ole taloudellisessa tai taiteellisessa vastuussa kenellekään.”

Klubikeikatkin kiinnostavat. Mutta Salmista vähän harmittaa, ettei hän saa enää olla rauhassa.

”Tiedän, tämä kuulostaa tosi typerältä. Mutta niin moni haluaa ottaa yhteiskuvia, että keikka menee usein siihen. Eikä todellakaan kiinnosta olla jossain lavan reunalla tai vip-tilassa kilistelemässä skumppaa”, hän selittää.

”Ei sillä lailla oikein pysty nauttimaan keikasta.”

Eräälle Salminen aikoo silti, vaikka väkisin. Nimittäin 11.10. esiintyy Kuudennella linjalla (Hämeentie 13) yhdysvaltalainen hiphop-artisti Watsky.

”Hän on ihan suosikkini.”

Evelina

Evelina eli Eveliina Tammenlaakso, 21, on poplaulaja. Hänet tunnetaan esimerkiksi kappaleista Honey ja Sireenit. Artisti on tehnyt yhteistyötä muun muassa JVG:n, Asteen ja Robinin kanssa.

Tärpit Art goes Kapakkaan

1. Kaksi paneelikeskustelua: Eniten pelottaa kaikki (ma 22. 8. klo 18): Keskustelua mediasta ja sen uhkakuvista. Anna virheelle mahdollisuus (ti 23. 8. klo 18): Keskustelua luovuuden roolista tieteessä, taiteessa ja teknologiassa.

”Erityisesti median aiheuttamat worst case scenariot ja paisuttelu kiinnostavat minua. Ja kaikki tällaiset keskustelut yleensä!”

Coronassa /Dubrovnikissa (Eerikinkatu 11).

2. Maailman paras Gin & Tonic: Suomalainen Kyrö Distillery Company esittelee tislaamotuotteita. Selviää myös maailman parhaaksi valitun ginin resepti.

”Tykkään freeseistä juomista. Jos on titteli ’maailman paras’, totta kai se olisi pakko päästä tsekkaamaan, että millaista se on.

Baarissa mulla on tapana juoda sellaisia drinkkejä, joissa on vaikka basilikaa. Ei kauhean katkeria, mieluummin vähän makean puolella.

Suosikkidrinkkini on Gajin-ravintolan Shibuya, jossa on kaffirlimettiä, vadelmaa ja litsiä.

Olen vasta vähän aikaa sitten alkanut maistella oluttakin, mutta enemmän kiinnostavat silti drinkit. Niissä on pidempi makujen kaari.”

Kuja Bar & Bistro (Hakaniemenkatu 7) la 27. 8. klo 15.

3. Kaupungin paras kabaree: Linnea von Kattendam eli drag-artisti Ville Kekäläinen isännöi drag show’ta.

”Dragissä on sellaista röyhkeyttä, mikä on tosi kiehtovaa. Aina jos reissaan, tsekkaan paikalliset teatteriesitykset, oopperat ja drag show’t.”

Helkan keittiö & baari (Pohjoinen Rautatiekatu 23) ke 24. 8. klo 20.

Vapaalla Helsingissä muuten: ”Salakapakassa on sikahyviä drinkkejä”

Evelinalla on lämmin suhde nykytaiteenmuseo Kiasmaan (Mannerheiminaukio 2).

Etenkin yksi nyt jo loppunut näyttely, Tottelemattomuuskoulu, teki häneen vaikutuksen performansseineen.

”Se oli tosi kiinnostava. Minua miellyttää sellainen taide, jossa on jokin vähän vinksallaan. Ins­piroidun jutuista, jotka panevat ajattelemaan.”

Usein on tosin sama tilanne kuin Roope Salmisella: vapaa-aikana haluaisi vain nollata.

”Olen juuri kaksi päivää maannut kotona ja katsonut Netflixiä”, laulaja tunnustaa.

Mahtuu elämään kuitenkin sellaisiakin iltoja, kun tie vie käy kaupungille.

”Salakapakka on kiva, mutta ei spoilata sen enempää. Ne tietävät, jotka tietävät”, Evelina sanoo salaperäisesti.

”Siellä on ihan sikahyviä drinkkejä.”

Mutta kerrotaan nyt vähän. Kyseessä on osoitteeltaan salainen, Trillby & Chadwick -niminen baari Helsingissä. Se tavoittelee 1900-luvun alun tunnelmaa ja on erikoistunut cocktaileihin.

Paikka sijaitsee Senaatintorin kupeessa torikortteleissa erään lyhyen kadun varrella. Ulkopuolella ei ole minkäänlaisia merkkejä siitä, että kohdassa sijaitsisi kapakka, ja sisäänpääsyssäkin on omat kommervenkkinsa.

”Mutta ei ole oikeastaan väliä, missä sitä on, jos on hyvää seuraa”, Evelina sanoo.

”Kun kerran kuukaudessa pääsee kavereiden kanssa ulos, haluaa olla vain omassa porukassa.”

Art Goes Kapakka 18.–27. elokuuta Helsingissä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • festarit
  • Musiikki
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

  2. 2

    Arnold Schwarzenegger oli maailman isoin toimintatähti, joka nousi kuvernööriksi kuin Donald Trump presidentiksi – olemalla menestynyt mies, joka ahdistelee ja kourii naisia häpeilemättä

  3. 3

    Festareiden silmiinpistävät: Hippi-Arto, 65, joka tanssii, vaikka ystävät ovat kuolleet huumeisiin

  4. 4

    ”Hyvänä hetkenä voi tienata 160 euroa tunnissa” – Kiersimme Helsingin parhaat katusoittopaikat ja kysyimme muusikoilta, miten saa seteleitä kolikoiden sijaan

  5. 5

    Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

  6. 6

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  7. 7

    Suomalaisen tv-historian kenties kömpelöin ja vilpittömin juontaja Riitta Väisänen aloitti tubettamisen, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  8. 8

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  9. 9

    Kuka voittaa Game of Thronesin ja saa Rautavaltaistuimen? Äänestä suosikkiasi

  10. 10

    Arnold Schwarzenegger ei olisi mitään ilman hänen elokuvissaan esiintyviä lukemattomia naisia – Testaa, montako heistä tunnistat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

  2. 2

    Festareiden silmiinpistävät: Hippi-Arto, 65, joka tanssii, vaikka ystävät ovat kuolleet huumeisiin

  3. 3

    Arnold Schwarzenegger oli maailman isoin toimintatähti, joka nousi kuvernööriksi kuin Donald Trump presidentiksi – olemalla menestynyt mies, joka ahdistelee ja kourii naisia häpeilemättä

  4. 4

    Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

  5. 5

    ”Hyvänä hetkenä voi tienata 160 euroa tunnissa” – Kiersimme Helsingin parhaat katusoittopaikat ja kysyimme muusikoilta, miten saa seteleitä kolikoiden sijaan

  6. 6

    Kuka voittaa Game of Thronesin ja saa Rautavaltaistuimen? Äänestä suosikkiasi

  7. 7

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  8. 8

    Suomalaisen tv-historian kenties kömpelöin ja vilpittömin juontaja Riitta Väisänen aloitti tubettamisen, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  9. 9

    Arnold Schwarzenegger ei olisi mitään ilman hänen elokuvissaan esiintyviä lukemattomia naisia – Testaa, montako heistä tunnistat

  10. 10

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  4. 4

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  5. 5

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  6. 6

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  7. 7

    Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

  8. 8

    Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

  9. 9

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  10. 10

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

  2. 2

    Helsinkiin muuttavien opiskelijoiden asuntohakemukset myöhästyivät Postin virheen vuoksi – ”Minä vain oletin, että kirje olisi perillä kolmessa päivässä”

  3. 3

    Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

  4. 4

    Veitsihyökkäys supermarketissa Hampurissa – yksi kuollut ja useita haavoittunut

  5. 5

    Tämä oli nyt tässä, tai sitten ei – Trump vihjasi, että Obamacare voisi vielä kaatua likaisen tempun avulla

  6. 6

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  7. 7

    Melkein toivon, ettei Ultra Bra tee enää lisää konsertteja – mutta sellaisista nyt vihjaillaan

  8. 8

    Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

  9. 9

    Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

  10. 10

    Arnold Schwarzenegger oli maailman isoin toimintatähti, joka nousi kuvernööriksi kuin Donald Trump presidentiksi – olemalla menestynyt mies, joka ahdistelee ja kourii naisia häpeilemättä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

  2. 2

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  3. 3

    Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

  4. 4

    Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

  5. 5

    Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

  6. 6

    Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

  7. 7

    Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

  8. 8

    Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

  9. 9

    Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

  10. 10

    Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  2. 2

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  3. 3

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  4. 4

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  5. 5

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  6. 6

    Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

  7. 7

    Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

  8. 8

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  9. 9

    Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

  10. 10

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  11. Näytä lisää