Valikko

Hämeentien ravintolakompleksiin avautuu vinyylilevykauppa, joka keskittyy tekno- ja housemusiikkiin

Hämeentien Stidilään avautuu syyskuun alussa Mind Records -niminen levykauppa, joka keskittyy tekno- ja housemusiikkiin.

Hämeentien Stidilään avautuu syyskuun alussa Mind Records -niminen levykauppa, joka keskittyy tekno- ja housemusiikkiin.

Mind Recordsilla oli liikkeitä Helsingissä ja Turussa 90-luvun aikana, kunnes levykauppabisnes kävi hankalaksi eurooppalaisen jakelijan mentyä nurin. Nyt Mind Recordsin omistaja Marko Laine aikoo herättää kivijalkaliiketoiminnan uudelleen henkiin.

”Muutaman vuoden aikana on ollut selvästi nähtävissä, että digitaaliselle musiikinjakelulle on tullut vastalaineita: fyysisellä formaatilla on yhä oma arvonsa. Digitaaliajalla kuka tahansa pystyy julkaisemaan musiikkia, ja kuratointi on nollassa. Haemme liikkeellä ennen kaikkea eksklusiivisuutta”, Laine kertoo.

Lähtökohtaisesti kaikki musiikki myydään ainoastaan vinyyliformaatissa.

Laineen mukaan uusia levyjä tuodaan Keski-Euroopasta kaikilta alan tärkeimmiltä tukkureilta, ja liike keskittyy marginaalisempaan valikoimaan.

Alussa Mind Records on auki maanantaista torstaihin kello 12–19. Keskiviikkoisin liikkessä soittavat dj:t, jolloin aukioloaikoja saatetaan pidentää. Stidilä on osa Kuudennen linjan, Siltasen ja Kaikun muodostamaa ravintolakompleksia, mutta Stidilässä itsessään ei ole anniskeluoikeuksia.

”Haluamme, että ihmiset tulevat rentoutumaan töiden jälkeen, hengailemaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia. Helsingistä on puuttunut tapaamis- ja kohtaamispaikka tähän musiikkiin keskittyneiltä, mikä on hassua siinä mielessä, kuinka paljon elektronisen musiikin tapahtumissa käy nykyään ihmisiä”, Laine sanoo.

Laadukkaiden levyjen lisäksi tarkoituksena on tarjota asiantuntevaa palvelua ja tietämystä. Liikkessä ovat viikoittain paikalla ainakin teknon lähettilääksi tituleerattu dj ja tuottaja Samuli Kemppi sekä housemusiikin tietäjä Dj Newhouse eli Jussi Uusitalo.

Stidilä jatkaa myös juhla- ja kokoustilana. Levykaupan valikoimasta tulee siirrettävä niin, että tilan nykykäyttö voi jatkua.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Helsinki
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  4. 4

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  5. 5

    Pikatestissä terveyskahvila, joka vetää kaikista naruista: vegaanista, gluteenitonta, voikahvia ja nyhtökauraa

  6. 6

    Tästä syystä suomalaispoliitikoiden kauhistelu suurmoskeijasta on tekopyhää

  7. 7

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  8. 8

    Aamiainen on uusi brunssi – testasimme neljä aamispaikkaa Helsingissä

  9. 9

    Alisaa, 19, kiusattiin keppihevosharrastuksesta, mutta hän ei antanut periksi – Nyt ”kepparointia” harrastavat Suomessa jo tuhannet

  10. 10

    Instagramin uusi ”Snapchatia kopioiva” tarinatoiminto tuli nyt Suomeen, näin se toimii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  4. 4

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  5. 5

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  6. 6

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  7. 7

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  8. 8

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  9. 9

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  10. 10

    Tästä syystä suomalaispoliitikoiden kauhistelu suurmoskeijasta on tekopyhää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  8. 8

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

  2. 2

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  3. 3

    Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

  4. 4

    Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

  5. 5

    George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

  6. 6

    Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä

  7. 7

    Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

  8. 8

    Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

  9. 9

    Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

  10. 10

    ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  2. 2

    Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

  3. 3

    Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

  4. 4

    George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

  5. 5

    Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

  6. 6

    Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

  7. 7

    Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

  8. 8

    Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

  9. 9

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  10. 10

    Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  6. 6

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää