Valikko

Kuppi kahvia, bitte! – nämä elementit tekevät saksalaisesta kahvilasta saksalaisen

Helsingistäkin löytyy saksalaiskahviloita – kahden vuoden sisällä on avattu kolme. Niissä kannattaa pistää poskeensa vaikkapa unikonsiemenleivonnaisia. Tätä muuta kuuluu saksalaiseen kahvilakulttuuriin.

Ensisilmäyksellä Kruununhaan Café Daja ei näytä kovin saksalaiselta. Seinällä ei roiku Saksan lippua, eikä missään näy Oktoberfesteiltä tuttuja pitkiä pöytiä tai tarjoilijoita tirolilaisasuissa.

Pöydät, tuolit, designlamput ja oranssi kuviotapetti ovat kuin mistä tahansa kahvilasta.

Tämä on kuitenkin nimenomaan saksalainen kahvila. Sellaisia löytyy nykyään Helsingistä ainakin kolme kappaletta.

Saksalaiset kahvilat vaikuttavat olevan meillä uusi ilmiö. Nykypaikkoja edelsi vuosina 2009–2013 toiminut Café Crustum. Sitä ennen oli hiljaista.

”Fazerit ja muut Helsingin klassikkokahvilat ovat pikemminkin yleiskeskieurooppalaisia”, Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä kertoo puhelimessa.

Ne siis yhdistelevät vaikkapa saksalaista, ranskalaista ja wieniläistä kahvilaperinnettä. Mäkelän mukaan se näkyy esimerkiksi siinä, että valikoimissa on niin ranskalaisia Napoleon-leivoksia kuin wieniläisiä sacherkakkujakin.

”Nyt onkin kiinnostavaa, onko aidosti saksalainen kahvilakulttuuri tulossa meille laajemminkin vai onko kyse vain tiettyjen kahvilanpitäjien henkilöhisto­riasta”, Mäkelä sanoo.

Hän viittaa siihen, että kolmesta Helsingin nykyisestä paikasta kaksi, Café Daja ja Cafe Panik, ovat samassa omistuksessa. Ja osa niiden perustajista oli mukana jo Café Crustumissa.

Istutaan Café Dajan nurkkapöytään, jossa odottavat omistajiin lukeutuvat Jan Klüver ja Nika Junker. He perustivat aikoinaan Café Crustumin. Se sai alkunsa Klüverin turhautumisesta.

”En ollut tyytyväinen suomalaiseen leipään, joten halusin alkaa tehdä saksalaistyylisiä. Ne ovat maailmankuuluja, ja saksalaiset leipomot ovat pärjänneet hyvin esimerkiksi New Yorkissa ja Tukholmassa”, Klüver kertoo.

Vuonna 2013 Crustum myytiin, ja nykyään tilassa toimii Sis. Deli -kahvila.

”Ihmiset tulivat jatkuvasti sanomaan, kuinka harmillista on, että lopetimme. Niinpä päätimme yrittää uudestaan, mutta ilman leipomoa”, Klüver sanoo.

Tuloksena Kruununhakaan avautui tammikuussa 2015 Café Daja. Leivonnaiset tulevat Saksasta puolivalmisteina, ja ne paistetaan kahvilassa.

Klüverin mukaan paikasta ei ollut tarkoitus tehdä mitään teema­puistoa, jossa asiakas kuvittelisi olevansa oikeasti Saksassa.

Suuri osa henkilökunnasta kuitenkin puhuu saksaa, ja kahvilassa käy Suomessa asuvia saksalaisia niin Helsingistä kuin muualtakin. Nytkin lähipöydässä kaksi miestä käy keskustelua saksaksi.

On kulunut klisee, että juuri saksalainen palvelu on tehokasta, mutta täällä se on totta.

”Kahvila pidetään siistinä ja asiakkaiden lautaset siivotaan heti pois pöydiltä. Meillä ei käytetä tarjottimia, jotka pitäisi palauttaa telineeseen, kuten Suomessa usein”, Klüver kertoo.

Tärkeintä on silti tuotevalikoima. Café Dajasta saa saksalaisia erikoisuuksia, joihin ei peruskahviloissa törmää. Vitriinissä on esimerkiksi franzbrötcheneitä. Ne ovat etenkin Hampurin alueella suosittuja, korvapuustin mallisia lehtitaikinaleivonnaisia.

Toukokuussa kaupunkiin tuli uusi yrittäjä, kun saksalaistaustainen Kaffeehaus Röntgen avautui Torikortteleihin.

Mennään seuraavaksi sinne.

Café Dajaan verrattuna Röntgen edustaa fiinimpää kahvilakulttuuria. On pyöreitä marmoripöytiä ja myyntitiskin lasivitriinissä suklaapraliineja sekä macaron-leivoksia.

140 asiakaspaikan kahvilassa on useita huoneita, joiden vaikutteet tulevat muualtakin kuin Saksasta. Tyyli vaihtelee wieniläisestä kahvilasta italialaiseen kahvibaariin ja ranskalaiseen boulangerieen eli leipomoon.

Kahvilapäällikkö Tanja Tissarin mukaan myös täällä satsataan saksalaiseen kahvilakulttuuriin. Se tarkoittaa ainakin monipuolista ruoka- ja juomatarjontaa.

”Saksassa kahviloissa käydään niin aamupalalla, lounaalla kuin syömässä jälkiruokaakin aterian jälkeen. Leipiä ja leivonnaisia hae­taan myös usein kotiin”, Tissari kertoo.

Röntgenistä saakin yhdeksää eri aamiaista koko päivän. On myös kevyitä lämpimiä ruokia bratwursteista flammkucheneihin.

Saksalaisia leivonnaisia Helsingin saksalaiskahviloissa siis riittää, ja palvelukin onnistuu tarvittaessa saksaksi. Mutta mitä muita yhteisiä nimittäjiä saksalaisessa kahvilakulttuurissa on?

Sitä edustavia kahviloita kuvaillaan usein valoisiksi paikoiksi, joissa on hyvä kakkuvalikoima.

Saksassa kahviloissa myös vietetään aikaa pitkän kaavan kautta – niin ystävien kanssa kuin yksin kirjaa lukemassa. Olennaista on pöytiintarjoilu. Kun ei tarvitse ravata tiskillä, voi vain rentoutua ja nauttia leivonnaisista.

Ainakin Kaffeehaus Röntgenin valoisassa salissa kaikki edellä mainittu toteutuu tänään. Tarjoilijat kantavat tarjottimilla herkkuja seurueille, joilla ei näytä olevan kiire mihinkään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • kahvila
  • Ravintolat
  • Saksa
  • leivonnaiset
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  2. 2

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  3. 3

    Antti Tuisku, Haloo Helsinki, JVG, Sanni ja Profeetat esiintyvät kaikki viikonloppuna Tikkurila-festivaaleilla: ”Ei tarvitse miettiä, että mikä tuo örzingörzin-bändi on”

  4. 4

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  5. 5

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  6. 6

    Suomalaismuoti kiinnostaa maailmalla! Palkitun suunnittelijan mukaan pukeutumiskulttuurissamme on tekemistä, mutta: ”On ihan ok, että olemme käytännöllisempi kansa”

  7. 7

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  8. 8

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  9. 9

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  10. 10

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  3. 3

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  4. 4

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  5. 5

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  6. 6

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  7. 7

    Ravintola-arviossa kolmen tähden Sori Taproom, joka on omiaan rentoon oluen hörppimiseen ja ronskiin ruokailuun

  8. 8

    Timo Soini lähtee Flow-festivaaleille kiskomaan artesaaniseitania! Olli Lindholm lukee Koko Hubaraa!

  9. 9

    Apple paljasti uudet emoji-hahmot – Tulossa ovat muun muassa hijabiin pukeutunut nainen, zombi ja dinosaurus

  10. 10

    Suomalaismuoti kiinnostaa maailmalla! Palkitun suunnittelijan mukaan pukeutumiskulttuurissamme on tekemistä, mutta: ”On ihan ok, että olemme käytännöllisempi kansa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    ”Olet niin hyvässä kunnossa”, sanoi Trump Ranskan presidentin puolisolle kameroiden edessä, äläkkä seurasi – Neuvomme Trumpille: Älä kommentoi naisten ulkonäköä ollenkaan

  4. 4

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  6. 6

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  7. 7

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  8. 8

    Teinitytön anoreksiasta kertovaa Netflix-leffaa on syytetty maailmalla vakavan sairauden romantisoinnista – tästä on kyse

  9. 9

    Parasta internetissä juuri nyt: Andy Serkis lukee Trumpin twiittejä Klonkun äänellä

  10. 10

    Jenkkiopettaja kirjoitti hittijutun suomalaisten tavoista – ja suututti maanmiehensä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

  2. 2

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  3. 3

    Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

  4. 4

    Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

  5. 5

    Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

  6. 6

    Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

  7. 7

    Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

  8. 8

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  9. 9

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  10. 10

    Audi kutsuu korjattavaksi liki miljoona dieselautoa, joita on myyty myös Euroopan markkinoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  2. 2

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  3. 3

    Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

  4. 4

    Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

  5. 5

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  6. 6

    16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

  7. 7

    Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

  8. 8

    Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

  9. 9

    Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

  10. 10

    Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  4. 4

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  5. 5

    11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

  6. 6

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  7. 7

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  8. 8

    Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

  9. 9

    Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

  10. 10

    Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

  11. Näytä lisää