Valikko

Joensuu jatkoi kohutyökampanjaansa: uudessa hakuilmoituksessa on nyt legoakka sekä maininta nutturasta ja rusetista

Kerroimme maanantaina Joensuun kaupungin työnhakuilmoituksen aiheuttamasta someäläkästä, jonka johdosta Joensuun kaupungin viestintäpäällikkö pyysi anteeksi.

Kerroimme maanantaina Joensuun kaupungin työnhakuilmoituksen aiheuttamasta someäläkästä, jonka johdosta Joensuun kaupungin viestintäpäällikkö pyysi anteeksi.

Nyt tapahtumaan on tullut uusi käänne:

Sunnuntaina Helsingin Sanomissa julkaistiin työpaikkailmoitus. Siinä Joensuun kaupunki haki uusia johtajia.

”Löytyykö sinusta ”joensuumaista” johtaja-asennetta?”, ilmoituksessa kysytään.

Hakijalta edellytetään muun muassa ylempää korkeakoulututkintoa, hyviä sosiaalisia taitoja ja ”hymyilevyyttä”.

Tämä on melko tavanomaista.

Se, mikä ei ole niin tavanomaista, on ilmoituksen kuvitus, jossa mustapartainen legoukko heiluttelee avainta. Ympärillä toiset legoukot istuvat pöydän ääressä ja kuuntelevat.

Koska legoukko on kuvan keskiössä, syntyi monelle vaikutelma, että se edustaa ilmoituksessa haettua ”uutta johtajaa”.

Kun vielä ilmoituksen tekstissä toivotaan, että hakijan ego ”pystyy kannattelemaan myös hieman löysempää solmiota”, moni luki viestistä piiloviestin:

Että Joensuun kaupunki hakee nimenomaan miespuolisia johtajia.

Toki naisetkin pukeutuvat solmioon, mutta solmio on totuttu yhdistämään nimenomaan miesten käyttämiin pukuihin.

Käynnistyi tapahtumasarja, joka meni suunnilleen näin:

Sunnuntai klo 9.02: Facebookissa levisi kuva Joensuun kaupungin ilmoituksesta ja teksti:

”Kiitos Joensuun kaupunki taas tästä miesoletuksesta. Jos toi kuvan legoukkeli ei vielä tarpeeksi selvästi antanut ymmärtää että haette MIESjohtajia, niin onneksi tekstissä mainitsette solmion käytön. Naiset älkööt vaivautuko. #tasaarvo2016”

Teksti jaettiin paljon. Maanantaina se oli jaettu jo yli 220 kertaa.

Sunnuntai klo 11.41: Teksti tavoitti myös Joensuun kaupungin viestinnän edustajat, jotka reagoivat nopeasti.

Vain reilu pari tuntia tekstin julkaisemisen jälkeen Joensuun kaupunki nimittäin julkaisi Facebook-sivuillaan anteeksipyyntöviestin otsikolla ”Emme hae miestä, haemme johtajaa”:

Joensuun kaupungin mukaan nyt julkaistu ilmoitus on ”osa laajempaa rekrykokonaisuutta”. Kuvassa esiintyvä ”partamies” esittää kampanjassa kaupunginjohtajaa johtamassa kaupungin johtoryhmän kokousta – tällä hetkellä Joensuun kaupungin johtaja on Kari Karjalainen.

Kuvassa ei siis ollut Joensuun kaupungin edustajien mukaan ilmoituksella haettu ”tuleva johtaja”, vain nykyinen tilanne kuvailtuna.

”Epäonnistuimme viestinnässämme, koska kampanjan idea ei välity yhden lehti-ilmoituksen perusteella. Pahoittelemme asiaa ja haluamme tähdentää, että haemme johtajaa, emme miestä tai naista”, viestissä sanotaan.

Viesti löytyy myös kaupungin nettisivuilta.

Pitkin päivää Twitterissä #kravattigate -hashtagilla jaettiin kahdenlaisia kommentteja: osan mielestä äläkkä oli aiheellinen, toisten mielestä taas turha.

Sunnuntai klo 21.07: Alkuperäisen viestin Facebookissa jakanut Kaisa Paavolainen twiittasi myös asiasta:

Paavolainen twiittasi myös olevansa tyytyväinen Joensuun kaupungin anteeksipyyntöön:

Lisäys 5.9. klo 12.48: Saimme kiinni Joensuun kaupungin viestintäpäällikkö Ville Moilasen.

Moilanen kertoo kirjoittaneensa Joensuun kaupungin puolesta anteeksipyynnön sunnuntaina aamupäivällä.

”Minä olin se aloitteellinen, konsultoin kaupunginjohtoa ja henkilöstöjohtajia ennen kuin julkaisin kirjoituksen”, Moilanen kertoo puhelimitse.

Ilmoituksessa perusteltiin, että ilmoitus näytti niin oudolta, koska se oli osa ”laajempaa rekrykokonaisuutta”. Millainen se sitten on?

Moilanen kertoo, että kyseessä on somevideokampanja, jonka piti käynnistyä netissä samaan aikaan kun ilmoitus julkaistiin.

”Videolla lapsi leikkii legoilla ikään kuin kaupungin johtoryhmää. Siellä on kaksi tyhjää tuolia, joille hän alkaa hakemaan legolaatikosta sopivia leluja.”

Kiireen vuoksi videota ei kuvattu ajoissa, joten ilmoitus julkaistiin yksinään.

Millaisia legoja lapsi löytää laatikosta, parrakkaita vai parrattomia? Moilanen ei tiedä vielä.

”En osaa loppukuvaa vielä sanoa. Videota kuvataan tänään.”

Kravattigate syntyi Moilasen mukaan Joensuun kaupungin viestinnän harkintavirheestä.

”Meidän harkinta ei toiminut lehti-ilmoituksen kuvan ja tekstin yhdistämisessä. Ei älytty miettiä sitä sen yhden lehti-ilmoituksen näkökulmasta, että miltä se näyttää jos kuvassa on yksi mies ja vielä mainitaan solmio.”

”Pitää entistä tarkemmin harkita viestit, joita välittää.”

Keskiviikkona 7. syyskuuta Joensuun rekrykampanja jatkui: Kauppalehdessä ilmestyi jälleen ilmoitus, jossa haettiin edelleen uusia johtajia.

Mutta nyt kuvassa ei ole keskiössä parrakas legoukko, vaan ukko on osa laajempaa porukkaa, jossa on mukana esimerkiksi kalju legoukko, ruskeatukkainen ja -partainen solmiomies sekä legoakka, jolla punaiset, pitkät hiukset.

Etualalla näkyy myös lisää hahmoja, joista yhdellä on pitkät hiukset ja yhdellä ilmeisesti silmälasit.

Tekstistä on poistettu maininta hakijan egosta, joka ”pystyy kannattelemaan myös hieman löysempää solmiota”.

Sen sijaan ilmoituksessa lukee: ”Täällä ei tarvitse kulkea nuttura, rusetti, solmio tai villapipo kireällä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Vuoden odotetuimpiin sarjoihin kuuluva Iron Fist on ensimmäinen epäonnistunut Netflixin Marvel-sarja – näistä syistä

  2. 2

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  3. 3

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  4. 4

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  5. 5

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  6. 6

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  7. 7

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  8. 8

    Tänne Tukholmassa oikeasti kannattaa mennä – 44 vinkkiä kaupunkilomaan

  9. 9

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  10. 10

    Fleminginkadulle aukeaa lokakuussa viinibaari, joka erikoistuu luomu- ja alkuviineihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  4. 4

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  5. 5

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  6. 6

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  7. 7

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  8. 8

    Vuoden odotetuimpiin sarjoihin kuuluva Iron Fist on ensimmäinen epäonnistunut Netflixin Marvel-sarja – näistä syistä

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  8. 8

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

  2. 2

    Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

  3. 3

    Suurpalon sammutus Vantaalla jatkuu koko maanantain – ”Savu kulkeutuu kohti Tuusulanväylää”

  4. 4

    Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

  5. 5

    Teini-ikä vie 10 prosenttia ihmisistä todellisiin vaikeuksiin, mutta murrosiän epätasapaino on samalla välttämätöntä

  6. 6

    Vuoden odotetuimpiin sarjoihin kuuluva Iron Fist on ensimmäinen epäonnistunut Netflixin Marvel-sarja – näistä syistä

  7. 7

    Lehti: Trumpin vävy alkaa uusia valtion hallintoa – ”Pitäisi johtaa kuin yritystä”

  8. 8

    Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

  9. 9

    Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

  10. 10

    George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  2. 2

    George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

  3. 3

    Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

  4. 4

    Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

  5. 5

    Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

  6. 6

    Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

  7. 7

    Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

  8. 8

    Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

  9. 9

    Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

  10. 10

    Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  6. 6

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  7. 7

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  8. 8

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  9. 9

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  10. 10

    Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

  11. Näytä lisää