Valikko

Mitä on odotettavissa, kun jazzin ja folkin huiput pannaan samalle lavalle – yllätys, vastaa viulisti Esko Järvelä

Mutta miten sujuu Liikemiehiltä tanssi, kysyy Katri Kallionpää.

No nyt on jännä kokoonpano: Folkin, jazzin ja beatboxauksen starat kootaan samaan bändiin ja pannaan leikkimään keskenään. Mutta soittavatko he jazzia, kansanmusiikkia vai jotakin aivan muuta?

”Voisin kuvitella, että ihmiset, jotka tietävät keitä olemme ja tulevat sillä perusteella katsomaan esitystämme, tulevat yllättymään”, sanoo viulisti Esko Järvelä, yksi bändin jäsenistä.

Mistä kaikki alkoi? Kysytään produktion tuottajalta, Oskari Mänttäriltä, joka sai pari vuotta sitten tehtäväkseen kasata kokoon Suomen hulluimmat muusikot. Ideana oli tuottaa Opetus ja kulttuuriministeriön rahoittaman aikuisoppilaitos Siviksen konserttikiertue, jonka aihe oli leikki. Sen oli keksinyt Mannerheimin Lastensuojeluliitto, joka haluaa edistää leikkimistä yhteiskunnassamme ylipäätään.

Mänttäri kävi mielessään läpi sopivia muusikoita.

Ensinnäkin instrumentin pitää olla sellainen, että sen kanssa voi hyppiä ja heilua. Mänttäri heivasi pianistit, rumpalit ja kontrabasistit ulos.

Toiseksi soittajan pitää osata leikkiä. No ensiksi mieleen tuli suunsoittaja Felix Zenger. ”Beatboxaushan on leikkiä sinänsä”, Mänttäri totesi.

Toiseksi hän ajatteli saksofonisti Jukka Perkoa, joka ”lähtee mukaan hullutuksiin”. Kolmanneksi päähän pälkähti kansanmuusikko-viulisti Esko Järvelä, joka on perustanut muun muassa hevirock-bändin. ”Riittävän hullu tapaus”.

Samasta genrestä muistui mieleen huuliharpun soittaja Jouko Kyhälä, joka on Sväng-yhtyeessä ”tottunut tekemään kaiken hullun kautta”.

Näitä neljää Mänttäri pyysi mukaan. Kaikki suostuivat.

Kvartetin nimeksi tuli Liikemiehet ja koreografian heille teki Hanna Brotherus.

Mitä sitten tullaan näkemään keikoilla, jotka alkavat tänään torstaina Tampereella?

Kysytään viulisti Esko Järvelältä:

Mikä proggiksessa on ollut vaikeinta?

”Ehkä se, että saa itsensä siihen moodiin, että ei aseta mitään turhia rajoja. Kun sen kanssa pääsee sinuiksi, tämä on tosi kivaa. Teemme paljon asioita, mitä ei ennen ole tehty ja improvisoidaan paljon.”

Miten teikäläiseltä sujuu bisnes?

”Erittäin huonosti. Jos meikäläisellä on jotain myytävänä, kannattaa ostaa. Halvalla lähtee?”

Osaatko tanssia?

”Kursseja on käyty. Mutta tämä on jotakin ihan muuta. Pikemminkin liikettä tyyliin miten pudotaan tuolilta.”

Onko esitys joka kerta samanlainen?

”Esityksessä on tietty kaava, mutta myös paljon tilaa improvisoinnille. Aika erilaiset olivat läpimenot tänään harjoituksissa, kun kiskaistiin proggis kahdesti läpi.”

Onko esitys tarkoitettu lapsille vai aikuisille?

”Molemmille.”

Kiertue kattaa kuusi paikkakuntaa. Onko teillä oma keikkabussi?

”Se selviää torstaina, kun lähdemme liikkeelle.”

Jännittääkö?

”Yleensä ennen keikkaa jännittää, mutta tähän joutuu keskittymään vähän eri tavalla. Pitää pyrkiä ajattelemaan kuin lapsi. Eiväthän lapset jännitä leikkimistä.”

Tuokio-klubi: Liikemiehet

8.9. klo 19 Tampere, Hällä-näyttämö

10.9. klo 17 Helsinki, Malmitalo

12.9. klo 19 Vaasa, Ritz

13.9. klo 19 Oulu, Valvesali

14.9. klo 19 Kuopio, Satamankulma

20.9. klo 19 Turku, Manilla

Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy

Jazzkeittiö on myös Facebookissa

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jazzkeittiö
  • Jazz
  • Musiikki
  • blogit
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Näin Trumpin tiedottaja mokaili minuutti minuutilta itsensä syvemmälle Hitler-möläytyksen suohon, koonti tapahtumista

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  4. 4

    Antti Tuisku, Haloo Helsinki, JVG, Sanni ja Profeetat esiintyvät kaikki viikonloppuna Tikkurila-festivaaleilla: ”Ei tarvitse miettiä, että mikä tuo örzingörzin-bändi on”

  5. 5

    Helsingissä järjestetään lauantaina retropelimyyjäiset: fiilistelyyn kuuluvat Zelda, Donkey Kong ja Mario Bros

  6. 6

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  7. 7

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  8. 8

    Suomalaismuoti kiinnostaa maailmalla! Palkitun suunnittelijan mukaan pukeutumiskulttuurissamme on tekemistä, mutta: ”On ihan ok, että olemme käytännöllisempi kansa”

  9. 9

    Laulaja Chester Benningtonin kuolema koskettaa faneja ympäri maailmaa – Keräsimme netistä koskettavimpia muistoja siitä, kuinka Linkin Parkin musiikki auttoi vaikeiden aikojen yli

  10. 10

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  3. 3

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  4. 4

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  5. 5

    Suomalaismuoti kiinnostaa maailmalla! Palkitun suunnittelijan mukaan pukeutumiskulttuurissamme on tekemistä, mutta: ”On ihan ok, että olemme käytännöllisempi kansa”

  6. 6

    Laulaja Chester Benningtonin kuolema koskettaa faneja ympäri maailmaa – Keräsimme netistä koskettavimpia muistoja siitä, kuinka Linkin Parkin musiikki auttoi vaikeiden aikojen yli

  7. 7

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  8. 8

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  9. 9

    Apple paljasti uudet emoji-hahmot – Tulossa ovat muun muassa hijabiin pukeutunut nainen, zombi ja dinosaurus

  10. 10

    Antti Tuisku, Haloo Helsinki, JVG, Sanni ja Profeetat esiintyvät kaikki viikonloppuna Tikkurila-festivaaleilla: ”Ei tarvitse miettiä, että mikä tuo örzingörzin-bändi on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    ”Olet niin hyvässä kunnossa”, sanoi Trump Ranskan presidentin puolisolle kameroiden edessä, äläkkä seurasi – Neuvomme Trumpille: Älä kommentoi naisten ulkonäköä ollenkaan

  4. 4

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  6. 6

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  7. 7

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  8. 8

    Teinitytön anoreksiasta kertovaa Netflix-leffaa on syytetty maailmalla vakavan sairauden romantisoinnista – tästä on kyse

  9. 9

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  10. 10

    Parasta internetissä juuri nyt: Andy Serkis lukee Trumpin twiittejä Klonkun äänellä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

  2. 2

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  3. 3

    Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

  4. 4

    Ruotsin puolustusvoimien salaista tietoa vuotanut ulkomaille – tietoturvaskandaali paisuu

  5. 5

    Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

  6. 6

    Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

  7. 7

    Poliisi tutkii ”haukimafian” toimia Norjassa – petokaloja laskettu luvatta lukuisiin järviin

  8. 8

    Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

  9. 9

    Näin Trumpin tiedottaja mokaili minuutti minuutilta itsensä syvemmälle Hitler-möläytyksen suohon, koonti tapahtumista

  10. 10

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  2. 2

    Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

  3. 3

    Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

  4. 4

    Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

  5. 5

    Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

  6. 6

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  7. 7

    Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

  8. 8

    Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

  9. 9

    CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

  10. 10

    Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  4. 4

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  5. 5

    11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

  6. 6

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  7. 7

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  8. 8

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  9. 9

    Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

  10. 10

    Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

  11. Näytä lisää