Valikko

Klassisen musiikin tärppi perjantaihin: isä ja poika Kantorow esiintyvät yhdessä, luvassa Mozartia ja Saint-Saënsia

Tapiola Sinfonietta paneutuu konserteissaan usein klassikoihin, sanan monessa merkityksessä.

Tapiola Sinfonietta paneutuu konserteissaan usein klassikoihin, sanan monessa merkityksessä. Tänäkin perjantaina kuullaan hyväksi havaittuja mestariteoksia musiikinhistoriasta eli klassikoita, ja Mozartin tuotanto on totta kai laskettavissa keskeisimpään klassismin ajan musiikkiin.

Mozartin 41 sinfoniasta esitetään nykyisin varsinkin listan loppupään teoksia, joissa hänen mestaruutensa on ilmeisimmillään. Mutta aarteita voi löytää pienemmilläkin järjestysnumeroilla kuten tämän konsertin aloittava sinfonia nro 25 (g-molli). Sitä kutsutaan joskus nimellä ”pieni g-molli-sinfonia”, jotta se erottuisi Mozartin ehkä tunnetuimmasta sinfoniasta (nro 40, g-molli).

Nimitysongelmia olisi kuviteltavissa Mozartin kaikkiaan seitsemän C-duuri-sinfonian välille, mutta tunnetuimmat niistä ovat kaksi viimeistä, joten ehkä siksi vain niillä on lisänimet. Jupiter-sinfonia (nro 41) on kiistämättä suuri, mutta niin on myös uljas 36. sinfonia, joten sitä olisi vaikea ajatella ”pienenä C-duuri-sinfoniana”.

Niinpä sen lisänimeksi onkin otettu sävellyspaikan mukaan Linziläinen.

Tapiola Sinfoniettan pitkäaikainen yhteistyökumppani Jean-Jacques Kantorow johtaa konsertin, ja hänen poikansa Alexandre (s. 1997) soittaa solistina Camille Saint-Saënsin neljännessä pianokonsertossa. Se on sävelletty 1800-luvun lopulla, sata vuotta Mozartin teosten jälkeen.

Musiikissa onkin runsaasti romantiikan ajalle tyypillisiä näyttäviä eleitä ja pakahduttavia tunneryöppyjä.

Tapiola Sinfonietta, kapellimestari Jean-Jacques Kantorow ja pianisti Alexandre Kantorow Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa (Kulttuuriaukio 2) pe 9.9. klo 19. Liput 11–25 e.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Klassinen
  • Espoo
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    New York Times vieraili Helsingin Teurastamossa ja innostui suomalaisesta viskistä ja shampoosta

  2. 2

    Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

  3. 3

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  4. 4

    Nämä asiat voisimme oppia keppihevosia harrastavilta tytöiltä, jotka tsemppaavat toisiaan ja taistelevat latistamista vastaan, psykologi kertoo

  5. 5

    ”Kotona ei tehdä töitä”, kertoo Sonja Sorvola sopimuksestaan tanssija Sami Saikkosen kanssa – kun pariskunta näyttelee yhdessä, ei kipinöiltä säästytä

  6. 6

    Haastateltava nukahti ruoka suussa: Henkilökuvassa laiskiaisnaaras Coco Korkeasaaresta

  7. 7

    Äärioikeiston trollit voittivat taas Shia LaBeoufin: Trumpia vastustava, jo kolme kertaa eri paikkaan siirretty taideprojekti keskeytyi jälleen

  8. 8

    Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

  9. 9

    Kun Hollywood-tähti huutaa oudolla videolla "Just do it!", taustalla on tämä suomalaisnainen

  10. 10

    Instagram alkoi sumentaa ”arkaluontoista sisältöä” – esimerkiksi eläinsuojelujärjestöjen kuvia tai videoita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  2. 2

    Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

  3. 3

    Pikatestissä Kampin pieni salaattiravintola, jossa annoksista saa selville kaiken mahdollisen

  4. 4

    Nämä asiat voisimme oppia keppihevosia harrastavilta tytöiltä, jotka tsemppaavat toisiaan ja taistelevat latistamista vastaan, psykologi kertoo

  5. 5

    Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

  6. 6

    New York Times vieraili Helsingin Teurastamossa ja innostui suomalaisesta viskistä ja shampoosta

  7. 7

    Instagram alkoi sumentaa ”arkaluontoista sisältöä” – esimerkiksi eläinsuojelujärjestöjen kuvia tai videoita

  8. 8

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  9. 9

    Haastateltava nukahti ruoka suussa: Henkilökuvassa laiskiaisnaaras Coco Korkeasaaresta

  10. 10

    Äärioikeiston trollit voittivat taas Shia LaBeoufin: Trumpia vastustava, jo kolme kertaa eri paikkaan siirretty taideprojekti keskeytyi jälleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  5. 5

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  6. 6

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  7. 7

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  8. 8

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  9. 9

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  10. 10

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  2. 2

    Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

  3. 3

    Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

  4. 4

    Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

  5. 5

    Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

  6. 6

    Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

  7. 7

    Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

  8. 8

    Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

  9. 9

    Hurja takaa-ajo Espoossa viime kesänä – moottoripyöräpoliisin toimia ei tutkita

  10. 10

    Nobel-voittaja Bengt Holmström pitää poikkeuksellisen juhlapuheen eduskunnassa – Suora lähetys noin kello 14

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  2. 2

    Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

  3. 3

    Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

  4. 4

    Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

  5. 5

    Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

  6. 6

    Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

  7. 7

    Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

  8. 8

    Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

  9. 9

    Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

  10. 10

    Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  3. 3

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  4. 4

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  5. 5

    ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

  6. 6

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  7. 7

    Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

  8. 8

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  9. 9

    Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

  10. 10

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  11. Näytä lisää