Valikko

Mikseivät nuoret enää harrasta seksiä yhtä paljon kuin ennen? Näin Nytin lukijat vastaavat

Julkaisimme perjantaina jutun siitä, kuinka nuoret ja nuoret aikuiset eivät enää harrasta seksiä yhtä paljon kuin aiemmat sukupolvet. Pyysimme myös Nytin lukijoita kertomaan omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan asiasta jutun kommenteissa.

Julkaisimme perjantaina jutun siitä, kuinka nuoret ja nuoret aikuiset eivät enää harrasta seksiä yhtä paljon kuin aiemmat sukupolvet.

Ilmiö on havaittu tutkimuksissa lähes kaikissa länsimaissa, myös Suomessa. Täällä yhdynnät ovat vähentyneet eniten 30–40-vuotiaiden ikäryhmässä.

Perjantaisessa jutussa pohdimme ilmiön syitä Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulan kanssa.

”Ollaan väsyneitä ja rasittuneita. Ei ole aikaa. On niin paljon muuta tekemistä, liikaa menemistä ja suorittamista elämässä”, Kontula muun muassa luetteli.

Onko näin? Pyysimme myös Nytin lukijoita kertomaan omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan asiasta jutun kommenteissa.

Mielenkiintoisia kommentteja tuli pitkälle toistasataa – suuret kiitokset kaikille keskusteluun osallistuneille! Poimimme esimerkkejä kommenteista alle.

30vee:

”Luimme juuri aamukahvipöydässä poikaystäväni kanssa tätä artikkelia, ja kumpikin meistä tietenkin heti ajatteli kuinka seksi meidänkin välillämme on aika vähäistä nykyään, ja aloimme sitten keskustella tästä. Meidän tapauksessamme tämä todellakin liittyy stressiin! ´

Meidän sukupolvemme (olemme kolmikymppisiä) kärsii sellaisesta jatkuvasta pienestä stressistä, me koemme sen niin että joku asia stressaa takaraivossa koko ajan, muttemme edes kunnolla tiedä mikä - ja sitten stressaantuu siitäkin, ettei tiedä. ¨

Nykyisin on niin vaikeaa suunnitella elämäänsä, koko elämä on jotenkin katkonaisia langanpätkiä suuntaan ja toiseen, ja kun sitä kokonaisuutta yrittää hallita, yleensä vielä aika heikossa taloudellisessa tilanteessa niin kuin meidän ikäisemme usein ovat, niin ei ihme ettei paneta!”

JJ:

”Tuttu tunne. Stressi painaa ja arki-iltana tuntuu että on pakko saada tarpeeksi unta jotta jaksaa seuraavan työpäivän.”

32vee:

”Onhan ihan luonnollista, että stressaavassa, järjettömässä ja ylikansoittuneessa ja elämälle epäedullisessa ympäristössä ei tee mieli lisääntyä.

Varsinkin kun samaan aikaan pitäisi olla megasosiaalinen supersuorittaja, tohtori-huippu-urheilja-rocktähti saadakseen seksiä.”

Olisipa edes vapaa-aikaa:

”Eipä sille vain ole enää aikaa ja jaksamista. Seksi ei ihan ensimmäisenä tule mieleen, kun vedät pitkiä työpäiviä aamusta iltaan. Vaikka teet työtä minkä verran tahansa, se ei riitä mihinkään. Mielessä on enemmänkin pärjääminen kuin seksi.”

Burni:

”Ruuhkavuodet vetää ainakin omat mehut nolliin, eikä seksiä jaksa harrastaa. Tai ainakaan hyvää seksiä, koska se vaatii viitsimistä ja huonosta seksistä tulee vaan surullinen olo.

Mutta kuinkakohan paljon miesten testosteronin lasku vaikuttaa tähän tulokseen? Onhan tutkittu että miesten testottasot ovat jatkuvassa luisussa? Kun ei ole kassit pullollaan, ei myöskään ole sitä moottoria joka ehkä nuorempana ajoi riiamaan.. (noin kärjistettynä)

Ja samaten pornolla saa nykyään pahimmat paineet tasattua käden käänteessä, vaikka työpaikan vessassa kännykän avulla.”

Väestöliiton Kontulan mukaan vakavassa parisuhteessa elävillä on huomattavasti aktiivisempi seksielämä kuin sinkuilla. Nimimerkki Nainen_86 on eri mieltä:

”Surullista. Minun sinkkutalouteni sängyssä seksiä harrastetaan keskimäärin kolme kertaa enemmän kuukaudessa kuin ikäiseni keskimäärin. Hämmentävää, kun kuitenkin merkittävä osa kolmekymppisistä elää parisuhteessa.

Oman kokemukseni mukaan merkittävä osa meistä sinkuista onkin seksuaalisesti paljon aktiiviempia kuin pitkissä parisuhteissa elävät. Kiireisestä ja haastavasta työstä huolimatta me löydämme aikaa myös ystävyys- ja seksisuhteidemme ylläpitoon.

Olisikin mielenkiintoista tutkia, onko kolmekymppisten sinkkujen ja parisuhteessa elävien seksuaalisessa innossa yleisesti eroa ja päätyvätkö seksuaalisesti epäaktiivisemmat helpommin tyydyttäviin pitkiin parisuhteisiin kun taas seksuaalisesti aktiiviset luopuvat helpommin suhteistaan?

One word: monogamy. Ei paljoo kiinnosta seksi saman tyypin kanssa vuodesta toiseen. Kuitenkin haluaisin parisuhteen turvallisuuden ja henkisen puolen. Seksi taas ei omasta mielestäni kuulu siihen yhtälöön. Seksiä pitäisi harrastaa uusien tuntemattomien ja jännittävien ihmisten kanssa, ja sitten pitäis pystyä palaamaan kotiin, jossa kumppani elämän muilla osa-alueilla on odottamassa. Ratkaisu: polygamy.”

Seksuaalisesta häirinnän, ahdistelun ja hyväksikäytön vaikutuksista:

Himottaa, mutta kun:

”Naisten seksuaaliseen halukkuuteen vaikuttaa kyllä turvallisuuden tunne. Ja seksuaalinen häiriköinti ja rajojen ylittäminen laittaa miettimään, että onko miehet ylipäätään turvallisia seksi kumppaneita. Kun ei kunnioiteta kerran kehon rajoja normaalissa kanssakäymisessä, niin ei sitä odota intiimimimmässäkään.

Olisi tärkeätä miesten itse oppia pitämään huoli myös ympärillä olevien ihmisten fyysisistä ja psyykkisistä rajoista. Se tekee ihmisen turvalliseksi.”

Dissosiaatio:

”Ei ole ikinä oikein tapahtunut seksuaalista heräämistä, kiitos ’et sä kellekään kelpaa’-tyylisille kommenteille ja hyväksikäytöistä seuranneelle traumatisoitumiselle.

En pysty katsomaan mitään seksiä sisältäviä ohjelmia. Ennen siitä tuli hysteerinen itku, itseinho ja kyseenalaistus: miksen voi olla normaali. Nyt siihen suhtautuu kuin olisi menettänyt lopullisesti jonkin aistin tai raajan. Seksistä ei pysty nauttimaan edes parisuhteessa, koska keho puolustautuu ’hyökkäystä’ vastaan halvaantumalla.

Syön mielialalääkkeitä ja toivon köyhänä opiskelijana saavani Kela-avustuksen ja lähetteen hoitoon, koska tilanne vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Jos tästä täytyy keksiä jotain positiivista, niin ainakin on oppinut nauttimaan elämän muista aspekteista, eikä tunne kaipuuta intohimoiseen parisuhteeseen. Koska näin on mielenterveyden kannalta järkevintä ajatella.”

Monet uskoivat syyn piilevän netin, sosiaalisten medioiden ja ylipäätään tietokoneiden liiallisessa käytössä:

Some at home:

”Kyllähän tuo edellyttää jonkin sortin livekontaktia ympäristöön.”

Nimierkkierkkijerkki:

”Minä selaan tätä uutista täppärilläni. Vaimo muutaman metrin päässä omallaan jotain nettiä tai päivittää Facea. Kumpikaan ei puhu mitään toisilleen ja TVtä katsellaan olevinaan samalla ja lopulta kun nukkumaan mennään, niin mennään tosiaan nukkumaan.

Oli kuitenkin joskus aika köyhinä opiskelijoina, kun ei ollut edes telkkaria taloudessa. Silloin oltiin toistemme kimpussa illat, yöt ja päivät. Nyt ehkä avaruusseksiä (kerran kuussa) jos sitäkään.

Kyllä tämä elintason nousu ja kaikenmaailman sähköiset vempaimet vie ajan makuuhuoneessa pelehtimiseltä”

Peitto heiluu ;) onneksi:

”Nykyään räplätään yhtä laitetta niin paljon ettei ole aikaa heiluttaa peittoa/ osata enää tehdä aloitetta ja ollaan mukamassa väsyneitä. Ollaan ’niin kiireisiä’ tänä päivänä ja sehän on joku muoti. Pitää olla myös kauhean suosittu jne ja vähä instaa ja twitteri ja tykkäyksiä pitää kerätä ja mietitään vain omaa oloa. Omg kamalaa stressiä.

Sitten syödään E koodeja/ ravitsevaa einesruokaa vähän battery ja ties mitä myrkkyjä. Istukaa vain sohvallanne räpläämässä ruutua ylös ja alas.

Hyvää seksielämää vaan :D”

Seksin ylitarjonta tuli myös monessa kommenttissa esiin.

70vuotias:

”Olisiko syynä liiallinen seksin tarjonta medioissa. Mikä media on täysin syytön siihen?

60-70-luvuilta lähtien seksiä on ollut joka tuutissa lastenkin saatavilla, ja meitä vanhempia ihmisiä haukuttiin kun sitä tarjontaa oltaisiin haluttu rajoittaa. Sitä suurempi suosio tv:ssä ja radiossa ja lehdissä, mitä törkeämmin ja seksistisemmin osaa sanoa tai esiintyä.

Nyt saa härski keski-ikäinen sukupolvi nenilleen, kun nämä kaikkein nuorimmat inhoavatkin koko seksiä. Jäävät ilman lastenlapsia, miltäs sitten tuntuu.”

Kerran viikossa.. Mutta nauttien:

”Se on pieni, mutta tärkeä osa elämää. Luulen, että yksi syy ilmiöön on se, että seksiä on joka paikassa. Mainokset, netti, työporukoiden puheet yms, yms. Asian yksityisyys ja pyhyys on tuhoutunut. Seksi ajatellaan enemmän, mutta tehdään vähemmän.”

Monet totesivat, ettei seksin väheneminen ole isossa mittakaavassa huono juttu:

Ippi69:

”Miksi tämä on ongelma? Nykymaailman yksi merkittävimmistä globaaleista ongelmista on liikakansoitus. Mielestäni mikä hyvänsä ylikansoitusta lieventävä ilmiö, kunhan ei ole laiton tai vaaranna ketään, on hyvä ilmiö.”

Harrastusmielessä:

”Onko seksin vähäisyys jotenkin huono asia? Ehkä siitä on mennyt vain maku kun siitä niin paljon vouhotetaan. Ja siihen liitetään aina ulkonäköasiat. Ikäänkuin se olisi vain suorittamista. Se on tarve muiden joukossa, ei harrastus, suoritus. Tarve olla toisen lähellä. Siihen ei aina liity yhdyntä. Ehkä meillä ihmisillä on nykyään vääristynyt kuva siitä mitä on seksi ja mitä kaikkea se pitää sisällään.”

Mummeli:

”Niin mutta mitä väliä? Oikeastaan hyvä asia, ettei nuoret häärää kaikkien kanssa, levitä tauteja ja saa vahinkolapsia liian nuorina. En nyt kyllä tällaisesta kehityssuunnasta olisi kovin huolissani.”

Rauta Reino:

”Tämä on hyvä juttu. Kenties Suomi pääsee ennennäkemättömän korkealle tieteen, teknologian, urheilun ja taiteen huipulle kun ihmiset keskittyvät tärkeisiin asioihin eläimellisten vaistojensa sijasta. 20 vuoden päästä teinikomedioissa aseksuaalit shakkikerholaiset kiusaavat ns. ’suosittuja’ oppilaita.”

Vielä haluan muistuttaa, että meidän aikamme on poikkeuksellinen sen suhteen, miten vähän asioita hoidetaan todellisessa ihmiskontaktissa ihmisten ilmoilla. Vanhan ajan ihmiset kauhistelevat tätä ja uskottelevat rappion saapuneen ja luulevat että modernit ihmiset, jotka elävät käytännössä erakkoina, ovat jonkinlaisia ihmisraunioita.

Mutta tämä uusi aika on osoittanut, etteivät vanhat sosiaalipsykologian puolitotuudet pidä paikkaansa. Uusille ihmisille sosiaalinen kanssakäyminen virtuaalisesti ei eroa mitenkään kasvokkaisesta kanssakäymisestä, eivätkä he tarvitse ’oksytosiinia’ koska he saavat tyydytystä muista immateriaalisista asioista.

Liian intiimi kanssakäyminen toisen ihmisen kanssa on hyvin varomatonta toimintaa. Monet meikäläiset ovat onnellisempia puolierakkoina juuri siksi, että ovat joutuneet toisten ihmisten mielivallan uhreiksi. Tätä eivät ’yhteisöllisyyttä’ ajavat käsitä, koska he ovat vähemmän yllättäen nauttineet vain ’yhteisöllisyyden’ positiivisista puolista. Toisaalta mahdollisuus elää täysin autonomisesti hyödyttää koko yhteiskuntaa: ennenaikaan kaikenlainen joukkoidiotismi oli paljon helpompaa.

Nykyajan uusi ihminen on paljon moraalisesti itsenäisempi, koska hän todella on, jos ei nyt saari, niin ainakin niemimaa, toisin kuin John Donne vanhan ajan ihmisenä ajatteli.”

Munkittaja:

”Nykynuoret eivät vain harrasta seksiä vähemmän, vaan myös dokaavat vähemmän ja tekevät vähemmän itsemurhia kuin eddelliset sukupolvet. Ehkä on hyvä, että pysyvät erossa toisistaan, niin tämä myönteinen kehitys jatkuu, ja vertaispaine siirtyy historiaan. Individualismn lisääntyminen hyödyttää kaikkia.”

Onnellista parisuhdetta ei lasketa yhdynnöillä:

”Ja miksi tämä edes on ongelma? Kyllä ne, jotka lapsia haluavat, ehtivät ne myös jossakin välissä tehdä. Seksiä ja sen ’merkitystä’ jauhetaan koko ajan eri medioissa, vaikka ainakin henkilökohtaisen kokemukseni mukaan parisuhteessa nauraminen ja muu seksitön ilottelu on paljon tärkeämpää. Seksistä jauhaminen voitaisiin jättää mediassa välillä vähemmälle. Maailmassa on tuhat muutakin tärkeämpää asiaa.”

Jotkut totesivat ettei heitä itseäänkään kiinnosta seksin harrastaminen, ja miksi pitäisikään?

Elias:

”Seksiä on nykyään kaikkialla mainoskuvista internetin sisältöihin, joten siinä ei ole enää mitään kiinnostavaa. Entisaikaan seksi oli kiellettyä ja häpeiltyä, joten se ehkä oli nuorten mielestä paljon jännittävämpää. Nykyään (soolo)seksiin ei tarvita kuin vain yksinkertainen googlehaku ja viisi minuuttia. Lopun vapaa-ajan voi käyttää sitten esim. liikuntaan tai pelaamiseen.

Seksi on yksinkertaisesti aika tylsää, kun on mielenkiintoisempaakin tekemistä tarjolla. Läheisyyden tarve on tietenkin edelleen olemassa, mutta siihenkin on mukavampia keinoja kuin genitaalien yhteen hinkkailu.”

Nainen 35:

”Ei kyllä kiinnosta se jumppaaminen ja lykkiminen enää yhtään. Tylsää, sotkuista ja ajanhukkaa. Itse hoitaa orkkunsa 5 minuutissa jos niikseen tulee ja voi keskittyä muihin kehittävämpiin ja tärkeämpiin asioihin.”

This is freedom:

”Parasta siinä, kun luopuu ajatuksesta perheestä, seksistä, parisuhteesta, lapsista, on se että samalla voi luopua myös stressaavasta urasta. Ei tarvitse enää maksaa status taloa, -autoa, -vaatteita. Riittää että tekee pari kk työtä vuodessa ja on jo kaikki mitä tarvitsee + 10kk lomaa. Vapaus tuntuu niin hyvältä, että en palaisi orjaksi mistään hinnasta, ei vaikka löytyisi rakkaus ja uskollinen puoliso (höpötarinoita).”

Näin täällä:

”Vuosia jo ilman kumppania ja tarkoituksella. Ei vaan nappaa, vaikka kysyntää olisi. Seksi kyllä kiinnostaa oman käden kautta hoidettuna ja internetin linjat vaan paukkuu kassien läpseen kanssa kilvan. Kumppanien kanssa on poikkeuksetta ollut kurjaa.

Alku on kyllä lähes aina ollut kivaa, mutta homma menee plärinäksi siinä vaiheessa, kun huomaa toisen olleen kiinnostunut vain kuoresta, eikä keskustelu oikeista asioista suju. Tai sitten sitä on joku *tun näyttelyesine kumppanin kaveripiirille jne. Ehkä maaseudulla on vielä aitoja ihmisiä?

Pelastetaan maailma tyydyttämällä itsemme sukupuuttoon!”

Miehet ei anna:

”Useasti seksin jälkeen hävettää, että siihen katosi vaikkapa puolitoista tuntia. Asiasta ei kuitenkaan voi kertoa missään, joten tuntuu "tuhlaamiselta" käyttää aikaa sellaiseen. Seksi tuntuu kuin eläimiseltä mielihyvältä, joka ei kehitä ihmistä vaan tyydyttää vain haluja.

Lisäksi olen ollut kahdessa parisuhteessa jossa mies ei vain halunnut.”

Jotkut arvelivat tutkimusten tulosten johtuvan yksinkertaisesti siitä, että nuoret antavat kyselyissä rehellisempiä vastauksia:

(Ei nimimerkkiä):

”Nykyajan nuoret antavat rehellisempiä vastauksia kuin aikaisemmat sukupolvet. Ei liioitella ihan niin paljoa.”

Totuus kaukana:

”Alle 18 v 85 % harrastanut seksiä. Höpöhöpö. Veikkaan että todellisuus on jotain 30% tuntumassa. Näihin kyselyihinhän vastattiin silloin tenevana aina mitä sattuu.”

Ulkonäkökeskeisyys tuli yhtenä syynä esille itse jutussakin, ja samaa mieltä on nimimerkki Nm:

”Itse sanoisin ihan suoraan tuon ulkonäkökeskeisyyden suureksi syyksi. Ihmiset vieraantuvat toisistaan, pelätään. Moni ei kehtaa tyrkyttää sen pelossa, ettei kelpaa ja montaa ei huolita, koska ’parempaakin’ olisi tarjolla. Sana myös kiirii seikkailuista ja tyrkyttämisistä somessa heti.

Ei uskalleta olla lähellä ja alasti, koska ei olla täydellisiä kuin lehdissä ja mainoksissa. Seksi on tavara, jota kulutetaan ja asia, jota tehdään kellontarkasti, ei hyvänolon ja rakkauden lähde.”

Sekä Tyttö97:

”No ei ihme, että nuoret harrastavat vähemmän seksiä! Media heittää niskaan kasan ulkonäköpaineita ja muut saman ikäiset muita sosiaalisia olettamuksia. Varmasti nuorten rakastelu- ja seksikerrat vähenevät, kun tuntuu ettei kuitenkaan kelpaa ja homma ahdistaa.”

Muita kommentteja:

30v ikisinkku:

”Kumppanin valinnan ongelmia:

A) taloudellinen epävarmuus ja statuksen puute vs. kasvaneet odotukset -- ’matalan statuksen’ ihmisiä enemmän ja koska odotukset kasvaneet, vähemmän pariutuu

B) työt ja harrasteet entistä marginaalisempia --odotetaan samanlaisuutta

C) liikaa valinnan mahdollisuuksia -- etenkin koska haetaan laajemmalta alueelta

D) täydellisyyden hakeminen ja täydellisyyden hakeminen mielikuvien pohjalta, ei kohtaamisten kautta

E) yksin oleminen ei enää häpeällistä -- häpeällisempää olla statuksettoman kumppanin kanssa. F) seurustelu määrittää liikaa omaa arvoa

G) yhä useampi ihminen kokee itsensä erilaiseksi -- sama etäyttävä tilanne voi syntyä, kun liian moni potee huonoa itsetuntoa, mutta näkee toiset vahvempina

Parannus: ihmisten tulisi seurustella vapaamielisemmin, kohdata ihmisiä enemmän kasvokkain ja antaa deittikumppanille mahdollisuus päästä pintaa syvemmälle, jotta todellinen kohtaaminen voi tapahtua. Ihmisten tulisi "tapailla" enemmän ja välittää toisistaan ja tukea toisiaan, ei etsiä jotain yksi miljoonasta -tyyppiä.

Syitä haluttomuuteen: A) epävarmuudesta, pätkätöistä ja työttömyydestä jne. johtuva stressi ja masennus B) varattomuudesta johtuva huono ruokavalio C) liikkumattomuus”

Muutamia mainitakseni:

Mahdollisia syitä:

1) Netti (tai tv), sieltä löytyy aina jotain kiinnostavampaa

2) Seksiä on kaikkialla,

- siksi se on arkistunut eikä ole enää jännittävää

- joten tuntuu että jokaisella pitää olla sitä usein monen kumppanin kanssa eli seksistä on tullut velvollisuus

- mediassa ja aikusiviihteessä vain hyvännäköiset harrastavat seksiä --> ulkonäköpaineet ja kenties myös ulkonäköodotukset kumppania kohtaan nousseet

3) kiire ja stressi: liikaa työtä, kodinhoitoa, harrastuksia etc. aktiviteetteja. Sekin varmaan vaikuttaa, että olemmat puolisot käyvät töissä. Ennen mies kävi töissä ja nainen huolehti kodista. Nyt naisellakin on työ, joten tekemisen määrä on yksinkertaisesti kasvanut.

4) Saasteet ja toistaiseksi tuntemattomat syyt halujen vähenemiseen”

Voi kai sitä pärjätä

”Kaikki nuo samat asiat, jotka lueteltu tuossa. Itse 35 ja pari vuotta erosta. Otin sen raskaasti, koska jouduin eroon myös lapsestani työpaikan sijainnin takia. Pariutumiseen liittyvät pelit ja yhen illan jutut ei kiinnosta. Tunnelukkoja aikas rankasti. Jos ei keskustelemalla saa ketään kiinnostumaan itsestä, niin antaa olla. En koskaan ollut mikään naistenkaataja, vaikka aikoinaan niitä riittikin.

10 vuoden parisuhde vei loputki pointsit siitä että enpä viitti enää alkaa opettelee. Maailma on muuttunu liikaa.”

Selkeesti spektrillä:

”Sosiaaliset harrastukset, joissa voisi tavata ihmisiä, eivät kiinnosta, vaikka jatkuvasti niitä pohdin ja deittipalstoilta on vaikea löytää seuraa, kun on itse aika eksentrinen tapaus. Harvan naisen kanssa onnistuu näin epäsupliikilta mieheltä keskustelu siihen malliin, että he minusta mitenkään syttyisivät. Mielellään panisin sellaisiakin naisia, joiden kanssa ei erikoisemmin synkkaa, mutta heillä ei taida olla tämmöiseen kiinnostusta.

Lähes yhdeksään vuoteen en ole ollut yhdynnässä paitsi kerran, kun maksoin siitä. Käsi käy kyllä joka päivä.”

Myös miehet voivat olla haluttomia

”On hassua, että usein kuvitellaan vain naisten olevan haluttomia. Naisena olen huomannut, että miesten haluttomuus on yhtä yleistä. Vedotaan väsymykseen tai katsotaan mielummin tv:tä, pelataan pleikkaa tai tietokonetta.

Ehkä miesten, jotka kokevat naisten olevan haluttomia, tulisi myös miettiä miten he naista yrittävät vietellä. Se, että pudottaa housut pois jalasta ja ilmoittaa että ’nytten olis tarjolla’ ei välttämättä saa kaikkien haluja liikkeelle.”

Robottia ootellessa:

”Fleshlight puree juuri oikeasta paikasta ja tuntuu paremmalta kuin oikea seksi, eli seksilelut on kehittyneet oikeata seksiä paremmaksi vaihtoedoksi nykymaailmassa.”

Loppuun muutama kommentti, joissa muistutettiin että nykyään eletään seksin suhteen erilaisia aikoja kuin ennen – mutta ei huonompia:

Annn:

”Hmm. On tässä sellainenkin näkökulma, että ’ennenvanhaan’ naisten oli tavallaan ’pakko’ antaa seksiä miehelleen. Naimisiin mentiin nuorena ja elettiin sosiaalisten normien mukaan. Ei siinä välttämättä haluja kyselty - vaimon ei vain ollut sopivaa kieltäytyä. Nykyään saa itse valita vapaammin ja fiilistellä huvittaisko vai ei.”

Vesaii:

”Seksi oli ensin syntiä ja sitten siitä tuli ylimainostettua. Nyt touhu alkaa asettua oikeisiin mittasuhteisiinsa.”

Kaikki lukijakommentit voi lukea perjantain jutun kommenttiosiosta.

Voit keskustella aiheesta lisää myös alla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Seksi
  • keskustelu
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  2. 2

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  3. 3

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  4. 4

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  5. 5

    Pelottavan pellen paluu: Stephen Kingin Se-kirjasta tulee uusi elokuva, ensimmäinen traileri nyt julki

  6. 6

    Lapin erämaassa asuvasta nuoresta naisesta otetut valokuvat herättävät huomiota maailmalla

  7. 7

    Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

  8. 8

    Haastateltava nukahti ruoka suussa: Henkilökuvassa laiskiaisnaaras Coco Korkeasaaresta

  9. 9

    Nämä asiat voisimme oppia keppihevosia harrastavilta tytöiltä, jotka tsemppaavat toisiaan ja taistelevat latistamista vastaan, psykologi kertoo

  10. 10

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  2. 2

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  3. 3

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  4. 4

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  5. 5

    New York Times vieraili Helsingin Teurastamossa ja innostui suomalaisesta viskistä ja shampoosta

  6. 6

    Pelottavan pellen paluu: Stephen Kingin Se-kirjasta tulee uusi elokuva, ensimmäinen traileri nyt julki

  7. 7

    Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

  8. 8

    Nämä asiat voisimme oppia keppihevosia harrastavilta tytöiltä, jotka tsemppaavat toisiaan ja taistelevat latistamista vastaan, psykologi kertoo

  9. 9

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  10. 10

    David Beckhamin kiinalaiset fanit suuttuivat jalkapallotähden some-päivityksestä – editoi päivitystä ja suututti lisää faneja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  5. 5

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  6. 6

    Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

  7. 7

    Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

  8. 8

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

  2. 2

    Putin on valmis tapaamaan Trumpin Suomessa

  3. 3

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  4. 4

    Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

  5. 5

    Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

  6. 6

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  7. 7

    Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

  8. 8

    Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

  9. 9

    Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia

  10. 10

    Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  2. 2

    Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

  3. 3

    Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

  4. 4

    Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

  5. 5

    Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

  6. 6

    Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

  7. 7

    Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

  8. 8

    Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

  9. 9

    Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

  10. 10

    Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

  2. 2

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  3. 3

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  4. 4

    ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

  5. 5

    Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

  6. 6

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  7. 7

    Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

  8. 8

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  9. 9

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  10. 10

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  11. Näytä lisää