Valikko

Perjantaina alkavan Vain elämää -kauden ensimmäinen jakso on täydellinen

Perjantaina koittava Lauri Tähkän päivä on Vain elämää –jaksona muotovalio, kirjoittaa Laura Friman.

Kolmetoista minuuttia ja yhdeksäntoista sekuntia. Silloin se alkaa: Lauri Tähkän kuuluisan epäsymmetriset silmät muuttuvat kiiltäviksi suolavesialtaiksi.

Hallelujaa! Uuden Vain elämää–kauden ensimmäisiä kyyneleitä ei siis tarvitse odottaa kauaa. Kun hanat on avattu, piikki on auki – ilmeisesti koko kauden. Starttijakson aikana itkee nimittäin moni muukin kuin päivän isäntä, Lauri Tähkä.

Hyvä niin: tämän takia me sarjaa katsomme.

Perjantaina palaavan suosikkisarjan viidennellä kaudella sukelletaan muutenkin saman tien syvään päähän.

Niin osallistujat kuin katsojatkin tietävät jo, missä ollaan ja miksi – lähetysminuutteja ei tuhlata Hirvensalmelle ajavien autojen seuraamiseen tai matkalaukkujen purkamiseen, vaan tunnesirkus poksahtaa käyntiin ennätysajassa.

Lauri Tähkän päivä on Vain elämää –jaksona muotovalio. Tähkä on tunteikas, mutta ei siirappinen, ja avoin, mutta ei ekshibitionistinen. Hän puhuu niin avioerostaan kuin alkoholismiin houkuttelevasta ammatista.

Kiitos Chisun, pöydän äärellä muotoillaan ääneen myös se ainoa särö, jonka Tähkässä näemme: pidimme sinua aika mulkkuna, kun jätit aikanaan Elonkerjuun. Artisti pääsee avaamaan myös tätä teemaa ja kuulostaa vilpittömältä.

Illan esitykset ovat poikkeuksellisen kivoja nekin. Eniten todisteltavaa on Suvi Teräsniskalla, joka ponnistaa eri viiteryhmästä kuin muuntautumiskykyiset ja modernit popparit, sekä Mikael Gabrielilla, joka on monelle sarjan katsojalle vielä vieras.

Kumpikin uskaltaa pysyä tyylilleen uskollisena, mutta ottaa silti kitisijöiltä luulot pois. Chisun ja Anna Puun tulkinnat ovat juuri niin hienoja kuin odottaa sopii.

Jos kokonaisuus kuulostaa liian täydelliseltä, se johtuu vain siitä, että se on sitä. Rima on loppukauden suhteen korkealla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Friman katsoo tv:tä
  • Kolumnit
  • Tv-sarjat
  • Vain elämää
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Tässä ovat Helsingin parhaat kebabit

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  3. 3

    Tällaista on yöelämä Helsingissä vuonna 2017 – kävimme kierroksella yökerhoissa

  4. 4

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  5. 5

    Uusi Legion on parhaita supersankarisarjoja koskaan, sillä se uskaltaa olla rohkeasti erilainen – siis todella erilainen

  6. 6

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  7. 7

    Isot Harry Potter -leffakonsertit jatkuvat, seuraava tulossa Suomeen syksyllä

  8. 8

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  9. 9

    Säärikarvat, häpykarvat, kainalokarvat – Yhä useampi nainen lopettaa karvojensa ajelemisen, ja näin sillä kapinoidaan vanhoja kauneusihanteita vastaan

  10. 10

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Näin Trumpin tiedottaja mokaili minuutti minuutilta itsensä syvemmälle Hitler-möläytyksen suohon, koonti tapahtumista

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  4. 4

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  5. 5

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  6. 6

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  7. 7

    Helsingissä järjestetään lauantaina retropelimyyjäiset: fiilistelyyn kuuluvat Zelda, Donkey Kong ja Mario Bros

  8. 8

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  9. 9

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  10. 10

    Laulaja Chester Benningtonin kuolema koskettaa faneja ympäri maailmaa – Keräsimme netistä koskettavimpia muistoja siitä, kuinka Linkin Parkin musiikki auttoi vaikeiden aikojen yli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  9. 9

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  10. 10

    Video irlantilaisista maistelemassa suomalaisia ruokia trendaa netissä, karjalanpiirakoiden ulkomuoto kuohuttaa: ”Tuon piirakan tekijän ei kannattaisi tulla Suomeen ikinä”

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

  2. 2

    Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

  3. 3

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  4. 4

    Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

  5. 5

    Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

  6. 6

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  7. 7

    Ilmastonmuutos takoo ennätyksiä – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

  8. 8

    Neljä saksalaista Isis-tukijoiksi epäiltyä naista on pidätettyinä Irakissa – yksi heistä on todennäköisesti 16-vuotias Linda, joka herätti suuren mediahuomion

  9. 9

    Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

  10. 10

    Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  2. 2

    Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

  3. 3

    Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

  4. 4

    Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

  5. 5

    CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

  6. 6

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  7. 7

    Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

  8. 8

    Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

  9. 9

    ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

  10. 10

    Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  4. 4

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  5. 5

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  6. 6

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  7. 7

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  8. 8

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  9. 9

    Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

  10. 10

    Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

  11. Näytä lisää