Valikko

Hillary Clinton ryhtyi taistoon sammakko-meemikuvaa vastaan, trollit iskivät takaisin

Internet-trollit ovat aivan äskettäin lähteneet taistoon Hillary Clintonia vastaan piirretyn sammakon puolesta.

Internet-trollit ovat aivan äskettäin lähteneet taistoon Hillary Clintonia vastaan piirretyn sammakon puolesta.

Kyllä, sammakon. Tarkemmin sanottuna Pepe the Frogin eli tämän:

Taiteilija Matt Furien piirroksesta alkunsa saanut sammakko on ollut tunnettu nettimeemi jo yli 10 vuotta – jos olet aktiivinen netinkäyttäjä, olet todennäköisesti törmännyt johonkin Pepen monista variaatioista.

Mutta miten Pepe liittyy Clintoniin, Yhdysvaltain demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaseen?

No, Clintonin omilla kampanjasivuilla julkaistiin tiistaina artikkeli Donald Trumpista, Pepe-sammakosta sekä valkoista ylivaltaa kannattavista rasisteista.

Näillä asioilla on nimittäin yhteys: Yhdysvaltain uuden ”vaihtoehtoisen oikeiston” eli alt-rightin edustajat ja uusnatsit ovat viime aikoina omineet Pepen omaksi symbolikseen.

Niinpä alkuun viaton meemisammakko esiintyy netissä yhä useammin rasistisissa vihaa lietsovissa kuvissa.

Sekä republikaaniehdokas Donald Trumpin hahmossa.

Monet alt-right-liikkeen ja äärioikeistolaisten aatteiden kannattajat tukevat Trumpia, ja tuovat sitä esille esimerkiksi Trump Pepe -nettikuvilla. Clintonin kampanjasivuilla kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka Trumpin leirissä tätä huomiota pidetään kunnianosoituksena: sekä Trumpin poika, tämän läheinen neuvonantaja Roger Stone että Trump itse ovat jakaneet Trump Pepe -meemejä ylpeinä Twitterissä:

Trump ei ole myöskään aktiivisesti irtisanoutunut rasistisista liikkeistä kampanjassaan, ja tästäkin Clintonin Pepe-artikkelilla haluttiin muistuttaa.

Mutta kuten vanha internetin nyrkkisääntö kuuluu, trolleja ei kannattaisi ruokkia.

Niinpä Clintonin artikkeli on poikinut yhdessä päivässä Redditiin ja Twitteriin lukemattomia ”vastineita.” Siis uusia Pepe-meemikuvia, joissa pilkataan Clintonia tai demokraatteja ja liberaaleja yleisesti. Twitterissä kuvia on kerätty #GreenLivesMatter-hashtagin alle, joka on väännös mustien oikeuksia puolustavan Black lives matter -liikkeen nimestä.

Tosin, kuten Vocativin aiheesta kertovan jutun lopussa todetaan, Clintonin nettisivujen Pepe-artikkelin on kirjoittanut tämän kampanjastrategi Elizabeth Chan – eli presidenttiehdokas Clinton ei välttämättä edes tiedä taistelevansa parhaillaan netissä vihreän meemisammakon kanssa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Yhdysvaltain presidentinvaalit
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  2. 2

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  3. 3

    Metallican keikan kallein lippu maksaa 2 400 euroa – vip-liput ovat tulleet jäädäkseen, sanoo tapahtumajärjestäjä

  4. 4

    Muistatko 80-luvun suosikkiravintolat? Tältä ne näyttävät nyt

  5. 5

    Ensi-iltaan tulevan Chips-elokuvan suomenkielinen nimi on Paskalakit pyörillä, kysyimme miksi

  6. 6

    105 annosta, joita pitää syödä Helsingissä

  7. 7

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  8. 8

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  9. 9

    Päivän trendi: Miehen kulmakarvat pitää nyt trimmata – ja kunnolla maskuliinisen tuuheiksi

  10. 10

    Metallica tulee Suomeen ensi vuonna kahdelle keikalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  2. 2

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  3. 3

    Metallican keikan kallein lippu maksaa 2 400 euroa – vip-liput ovat tulleet jäädäkseen, sanoo tapahtumajärjestäjä

  4. 4

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  5. 5

    Hyvää sushia Alppiharjusta, vaikka paloittain: Pikatestasimme kuljetuspalvelussakin suositun ravintolan, jota pyörittää kolme opiskelijaa

  6. 6

    Miksi meikkaaminen on pinnallista, mutta mopojen rassaus kehittävää?

  7. 7

    Pikatestissä tapasbaari Kampin Korttelin korkeuksissa: viihtyisät tilat ja, kyllä, hyvät tapakset

  8. 8

    Ensi-iltaan tulevan Chips-elokuvan suomenkielinen nimi on Paskalakit pyörillä, kysyimme miksi

  9. 9

    Arkistoherkku Ylellä: 9-vuotias Li Andersson sanoo suorat sanat isästään

  10. 10

    Yksi uusista Power Rangerseista on homoseksuaali – ensimmäinen kerta koskaan isossa supersankarileffassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  4. 4

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  5. 5

    Some repesi, kun vaalitilaisuudessa Vihteljärvellä mainostettiin tarjoiluna ”kakkoja” – some ei tiennyt, että kakko on oikeasti satakuntalaista leipää

  6. 6

    Emma Watson petti feminismin paljastamalla rintansa, syyttävät kriitikot – tästä on kyse Kaunotar ja hirviö -tähden kohussa

  7. 7

    Cheekin osaomistama yökerho avataan Makkarataloon parin viikon päästä – nyt paljastettiin nimi Skohan, josta vihjailtiin jo Cheekin ja Elastisen yhteisbiisissä

  8. 8

    Öljymiljonääri käytti unelmiensa kauhuelokuvaan 13 vuotta ja miljoonia dollareita, teki erikoistehosteetkin itse – elokuva julkaistiin nyt, tekijän kuoleman jälkeen

  9. 9

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  10. 10

    Halla-aho valitti, miten häneltä ei kysytä kuin maahanmuutosta, sitten käytti kampanjapuheensa puhuakseen pelkästään siitä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  2. 2

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  3. 3

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. 6

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  7. 7

    Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

  8. 8

    Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

  9. 9

    ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

  10. 10

    Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  2. 2

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  3. 3

    Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

  4. 4

    ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

  5. 5

    Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

  6. 6

    Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

  7. 7

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  8. 8

    Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

  9. 9

    Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

  10. 10

    Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  2. 2

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  3. 3

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  4. 4

    Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

  5. 5

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  6. 6

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  7. 7

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  8. 8

    Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään