Nyt.fi

Valikko

Näe ainakin tämä: R & A:n helmiin kuuluvassa elokuvassa perhetyttö karkaa ja kääntyy islaminuskoon

Les Cowboys oli yksi viime vuoden elokuvatapauksista. Nyt se saatiin Helsinkiin.

Oletko jo kuullut elokuvasta Les Cowboys?

Ei moni muukaan ole.

Väitän, että se oli silti yksi kiinnostavimmista viime vuonna valmistuneista elokuvista. Jännittävä ja koskettava, fiksu ja pohdiskeleva. Nyt elokuva saadaan Suomeen.

Elokuva on Thomas Bidegainin ohjaama. Ei soita kelloa?

Tämä onkin hänen ensimmäinen ohjauksensa.

Aiemmin Bidegain on kirjoittanut Jacques Audiardin elokuvia. Audiard ja tämän elokuvat Profeetta ja Luihin ja ytimiin pitäisi ainakin tietää.

Les Cowboysissa Bidegain hyödyntää työkaveriltaan Audiardilta saamiaan oppeja ja ohjaa ohjaajauransa alkuun heti hyvin vetävän kertomuksen.

Elokuva kertoo perheestä, isästä, äidistä, pojasta ja tyttärestä, joka katoaa. Isä lähtee etsimään.

Pian saadaan vihiä, että 16-vuotias tytär on karannut kotoa, rakastunut Ahmediin ja kääntynyt muslimiksi. Isä ei anna periksi, vaan jatkaa etsintää tytön pikkuveli mukanaan, ensin läheltä ja pian myös Ranskan rajojen ulkopuolelta.

Näiden retkien kautta elokuva kertoo radikalisoitumisesta, islamilaisten terrorijärjestöjen synnystä. Samalla se kertoo maailmasta, jossa on meitä ja monia muita ja siitä, miten eroihin voisi suhtautua.

”Elokuva sijoittuu vuosiin 1994–2012. Miksi? Siksi, että noihin vuosiin sijoittuu maailmansota, meidän sukupolvemme ensimmäinen maailmansota”, Bidegain sanoi tavatessamme heti elokuvan valmistumisen jälkeen viime keväänä.

Tuolloin hän myönsi myös pelkäävänsä, että elokuva voi jäädä poliittisen aiheensa varjoon. Niin juuri taisi käydä.

Elokuvan nimi Les Cowboys tulee siitä, että tytön kadottava perhe harrastaa western-kulttuuria. On stetsonit ja buutsit. Etsijöiden kaltaisista lännenelokuvista on lainaa elokuvan idea miehestä, joka etsii sukulaistyttöä. Lännenmeininki kuuluu myös ääniraidalla, kun kaihoisaa Tennessee Waltzia lauletaan.

Les Cowboys esitetään Helsingissä osana Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalia. Lue myös Nytin aiempi juttu kuudesta elokuvasta, jotka festareilta täytyy tietää.

Les Cowboys – Rakkautta ja Anarkiaa ma 19. 9. ja to 22.9. klo 18.30 Kinopalatsissa (Kaisaniemenkatu 2). Liput 6,50 e.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Rakkautta ja Anarkiaa
  • Western

Nyt.fi luetuimmat

  1. 1

    44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

  2. 2

    Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

  3. 3

    Uutisraportti: Miten viettää itsenäisyyspäivää maassa, jossa pääministeri ei hillitse tunteitaan, ihmisiä ammutaan ja uusnatsit marssivat kaduilla?

  4. 4

    Itsenäisyyspäivänä Helsingin keskusta täyttyy mielenosoituksista ja kulkueista – tämä kartta näyttää reitit ja ajat

  5. 5

    Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  6. 6

    HSTV:n satiirinen Uutisraportti-ohjelma: Ylen päätoimittaja Jääskeläinen unohti, että hänen lafkastaan tuli hallituksen äänitorvi jo vuosi sitten

  7. 7

    Yritin katsoa SuomiLOVE-hittisarjaa itkemättä, näin kävi

  8. 8

    Helsingissä pidetään taas namedroppailun SM-kisat, järjestäjän mukaan tapahtuma ”kuvaa ajan henkeä”

  9. 9

    Stockmannin kylkeen tuli aasialainen katuruokapaikka, josta saa tapaksia aamukahteen

  10. 10

    Slushissa esiteltiin designbrändi, jonka tekijöitä ovat Suomeen tulleet turvapaikanhakijat, ja josta toivotaan vientihittiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

  2. 2

    Mikko Kivinen kehui kinkkua ja haukkui tofua kampanjassa, kritiikkiä tuli – Näin valtio ja EU tukevat lihan ja kasvisten markkinointia

  3. 3

    Yritin katsoa SuomiLOVE-hittisarjaa itkemättä, näin kävi

  4. 4

    Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  5. 5

    Stockmannin kylkeen tuli aasialainen katuruokapaikka, josta saa tapaksia aamukahteen

  6. 6

    Suosionsa menettänyt ruotsalaisbändi myi soittimensa päästäkseen kiertueelle – ja sai ne takaisin fanien ansiosta

  7. 7

    Uutisraportti: Miten viettää itsenäisyyspäivää maassa, jossa pääministeri ei hillitse tunteitaan, ihmisiä ammutaan ja uusnatsit marssivat kaduilla?

  8. 8

    Itsenäisyyspäivänä Helsingin keskusta täyttyy mielenosoituksista ja kulkueista – tämä kartta näyttää reitit ja ajat

  9. 9

    HSTV:n satiirinen Uutisraportti-ohjelma: Ylen päätoimittaja Jääskeläinen unohti, että hänen lafkastaan tuli hallituksen äänitorvi jo vuosi sitten

  10. 10

    Helsingissä pidetään taas namedroppailun SM-kisat, järjestäjän mukaan tapahtuma ”kuvaa ajan henkeä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

  2. 2

    Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  3. 3

    Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

  4. 4

    44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

  5. 5

    Slushissa esiteltiin designbrändi, jonka tekijöitä ovat Suomeen tulleet turvapaikanhakijat, ja josta toivotaan vientihittiä

  6. 6

    HSTV:n satiirinen Uutisraportti-ohjelma: Ylen päätoimittaja Jääskeläinen unohti, että hänen lafkastaan tuli hallituksen äänitorvi jo vuosi sitten

  7. 7

    Kymmenen ravintolan ”kortteli” aukeaa Kampin keskukseen lauantaina – tältä siellä näyttää

  8. 8

    Tässä on 17 kiinnostavaa olutravintolaa pääkaupunkiseudulla

  9. 9

    Rakensin lapsilleni kuplan TV2:sta ja Pikku Kakkosesta – näin se puhkesi

  10. 10

    Trump käytti 16-vuotiaan twiittiä haukkuakseen toimittajia – tietysti 16-vuotiaan kovin hetki koskaan

  11. Näytä lisää

Luetuimmat

  1. 1

    44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

  2. 2

    Suuressa rakennus­kohteessa jälleen betoni­ongelmia, tuulivoimalan perustuksia piti purkaa – ministeriö kriisikokouksessa

  3. 3

    Saara Aalto veti kymmenentuhatta ihmistä Senaatintorille – katso koko esiintyminen HSTV:stä

  4. 4

    Slush lupaa puuttua tapahtuman iltajuhlissa esiintyneeseen seksuaaliseen häirintään monin tavoin – ”Täällä on nollatoleranssi seksismille”

  5. 5

    Levysopimus, musikaalilavat vai jotain muuta? Saara Aallon 15 minuuttia julkisuudessa on pian ohi, ja seuraavaksi nähdään, mihin se riittää

  6. 6

    Nainen ja poika puukotettu kuoliaaksi Norjassa – poliisilla ei tietoa epäillystä

  7. 7

    Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

  8. 8

    Valeuutiset Hillary Clintonin lapsi­seksi­ringistä saivat kiväärimiehen tunkeutumaan pitseriaan Washingtonissa

  9. 9

    Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”

  10. 10

    Karkotettu suomalainen liikemies Seppo Remes palasi Venäjälle – ”Kyllähän me tiedämme, kuka tällaiset asiat täällä ratkaisee”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

  2. 2

    44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

  3. 3

    Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja: Imatran epäilty oli viime aikoina vetäytynyt omiin oloihinsa – vietti paljon aikaa tietokoneella

  5. 5

    Saara Aalto veti kymmenentuhatta ihmistä Senaatintorille – katso koko esiintyminen HSTV:stä

  6. 6

    Alexander Stubb oli sukupolvensa valovoimaisin poliitikko – miten ja miksi hänet syrjäytettiin huipulta?

  7. 7

    Imatran murhista epäilty on tuomittu aiemmin tapon yrityksestä

  8. 8

    Slush lupaa puuttua tapahtuman iltajuhlissa esiintyneeseen seksuaaliseen häirintään monin tavoin – ”Täällä on nollatoleranssi seksismille”

  9. 9

    Imatran surmatyöt nousivat isoksi uutiseksi maailmalla – ”Osoitus maan aseongelmasta”

  10. 10

    Lentoparkkiyrittäjä on ahdingossa Vantaalla: ”Peltomäki-vyyhdissä syytetty kostaa tuhoamalla firmani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

  2. 2

    Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

  3. 3

    Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

  4. 4

    Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

  5. 5

    Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

  6. 6

    Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

  7. 7

    HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

  8. 8

    Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”