Iso kiinalainen verkkokauppa myy virtuaalilaseja Suomen VR:n logolla – VR:n mukaan ongelma on yleinen

Suomen rautatieliikenneyhtiö VR:n logo löydettiin äskettäin erikoisesta paikasta: kiinalaisen verkkokaupan myymistä virtuaalilaseista.

Suomen rautatieliikenneyhtiö VR:n logo löydettiin äskettäin erikoisesta paikasta: kiinalaisen verkkokaupan myymistä huokeista virtuaalilaseista. Asia huomattiin tietysti sosiaalisessa mediassa, ja Twitter-postaus aiheesta kiersi maanantai-iltana:

Myynti-ilmoitus löytyy kiinalaisen verkkokauppajätti Alibaban omistamalta Aliexpress-verkkosivustolta.

Tiistaiaamuun mennessä se oli huomattu myös Suomen VR-yhtymässä eli VR Groupissa.

”Siinä on kyseessä ilmiselvä meidän logon – vaikkakin vanhan – väärinkäyttö. Lakiyksikkömme yrittää nyt ottaa yhteyttä valmistajaan ja kieltää sen käytön”, kertoo VR Groupin viestintäpäällikkö Mika Heijari.

Heijari sanoo, ettei kyseessä ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun VR:n logoa on käytetty luvatta vastaavanlaisissa yhteyksissä.

”Vr on aika käyttökelpoinen kirjainyhdistelmä, joten meidän vanhaa sekä nykyistä logoa on pyörinyt nettisivuilla ympäri maailmaa. Kyllä me sitä mieltä ollaan, että se on ihan laitonta puuhaa. Se on meidän omistama tuotemerkki ja Suomessa se yhdistetään meihin.”

Heijarin mukaan VR:n lakiosaston yhteydenotot ovat aiemmissa tapauksissa yleensä tehonneet.

”Tuotemerkkioikeus on kuitenkin maailmanlaajuinen käsite. En usko että vaikkapa Coca-Cola, Samsung tai mikään vastaava antaisi oman logonsa villiin, luvattomaan käyttöön toisen bisneksissä.”

Hän ei lähde tarkemmin erittelemään, missä päin maailmaa VR:n logoa on bongailtu.

”On vaikea sanoa, missä nämä yritykset ja myyntikanavat aina oikeasti toimivat.”

Useimmiten logon väärinkäyttö liittyy juuri virtuaalitodellisuutta hyödyntäviin (tai niin väittäviin) laitteisiin. Virtuaalitodellisuudesta eli virtual realitystä käytetään yleisesti lyhennettä vr. Suomen VR-yhtymän kirjainlyhenne on peräisin vanhasta Valtion rautatiet -nimestä.

Heijari sanoo, että VR-yhtymään otetaan myös silloin tällöin maailmalta yhteyttä siinä luulossa, että kyseessä on virtuaalitodellisuuden parissa työskentelevä yritys.

”Tällaista kyselyä tulee ja joudumme sitten sanomaan, että ei kun me olemme tällainen joukkoliikenneyhtiö. Se tulee monelle yllätyksenä.”

”Totta kai olemme jonkin verran virtuaalitodellisuuden kanssa tekemisissä: onhan meillä infrasuunnittelua ja rakentamista ja sellaisissa 3d-mallinnus sekä virtuaalitodellisuus ovat arkipäivää. Että sellainen ’vr-VR’ on oikeastikin olemassa täällä. Mutta ei me sentään haluta logoamme tuollaisiin laitteisiin laittaa”, Heijari toteaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Virtuaalitodellisuus
  • verkkokaupat
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Arnold Schwarzenegger ei olisi mitään ilman hänen elokuvissaan esiintyviä lukemattomia naisia – Testaa, montako heistä tunnistat

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

  4. 4

    Suomalaisen tv-historian kenties kömpelöin ja vilpittömin juontaja Riitta Väisänen aloitti tubettamisen, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  5. 5

    Kuka voittaa Game of Thronesin ja saa Rautavaltaistuimen? Äänestä suosikkiasi

  6. 6

    Ensi viikolla Helsingissä nähdään esitys, jonka yleisöltä kerätään heidän Facebook-päivityksiään ja niitä käytetään osana show’ta – tästä on kyse

  7. 7

    Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä

  8. 8

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  9. 9

    Vaarallisimmat tietokonevirukset kerättiin samalle sivustolle kuvina

  10. 10

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

  2. 2

    Suomalaisen tv-historian kenties kömpelöin ja vilpittömin juontaja Riitta Väisänen aloitti tubettamisen, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  3. 3

    Arnold Schwarzenegger ei olisi mitään ilman hänen elokuvissaan esiintyviä lukemattomia naisia – Testaa, montako heistä tunnistat

  4. 4

    Kuka voittaa Game of Thronesin ja saa Rautavaltaistuimen? Äänestä suosikkiasi

  5. 5

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  6. 6

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  7. 7

    Miksei tätä ole kerrottu aiemmin? Invavessaa saa käyttää häpeilemättä, vaikkei olisi vammainen

  8. 8

    Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä

  9. 9

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  10. 10

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  4. 4

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  5. 5

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  6. 6

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  9. 9

    Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

  10. 10

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

  2. 2

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  3. 3

    Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

  4. 4

    Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

  5. 5

    Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

  6. 6

    ADN: Alaskalaissenaattori asettui Trumpin ja republikaanien tahtoa vastaan ja nyt siitä voi kärsiä koko osavaltio – sisäministeriöstä soitettu ”huolestuttavia puheluita”

  7. 7

    Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

  8. 8

    Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

  9. 9

    Pekka Haavisto odotti Putinin onnitteluja Suomelle – ”Puuttui se sydämellinen hetki”

  10. 10

    Sairas Charlie-vauva siirretään korkeimman oikeuden päätöksellä hoitokotiin viimeisiksi päiviksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  2. 2

    Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

  3. 3

    Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

  4. 4

    Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

  5. 5

    Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

  6. 6

    Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

  7. 7

    Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

  8. 8

    Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

  9. 9

    Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

  10. 10

    Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  2. 2

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  3. 3

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  4. 4

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  5. 5

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  6. 6

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  7. 7

    Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

  8. 8

    Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

  9. 9

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  10. 10

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  11. Näytä lisää