Valikko

Tuulivoimaoireiden taustalta löytyy mystinen portugalilaisryhmä, joka on tutkinut asiaa jo neljäkymmentä vuotta

Perussuomalaisten ”työmies” Matti Putkonen kohautti tällä viikolla koko Suomea, kun väitti tuulivoimaloiden tuottaman infraäänen ajavan ihmisiä evakkoon kodeistaan. Miten me tavalliset suomalaiset pystymme arvioimaan, mitkä tutkimustulokset tuulivoimasta pitävät paikkansa?

Perussuomalaisten ”työmies” eli eräänlainen viestintäpäällikkö tai propagandisti Matti Putkonen kohautti tällä viikolla koko Suomea, kun hän järjesti tiedotustilaisuuden jossa väitti tuulivoimaloiden tuottaman infraäänen ajavan ihmisiä evakkoon kodeistaan. Samalla hän vaati tuulivoimarakentamisen pysäyttämistä siihen asti, että niiden todelliset terveysvaikutukset on selvitetty.

Paikalle kutsuttu Ilpo Forsman kertoi koskettavasti oman perheensä tarinan ja diplomieläinhomeopaatti Leena Kurikka kuvasi eläintilojen hätää. Samalla Putkonen tuli vastanneeksi Iltalehdelle esittämäänsä kysymykseen.

”Olenko minä kusipää kun uskon tuollaista?”

Tiedotustilaisuudessa kävi ainakin selväksi se, että ei, Putkonen ei ole kusipää ainakaan siinä mielessä, etteikö olisi juuri kusipäisyyden vastakohta ottaa hätää kärsivät ihmiset vakavissaan ja pyrkiä auttamaan heitä.

Lisäksi siellä kävi selväksi se, miten kaukana tiedotustilaisuudessa liikuttiin ihan tavallisesta tieteen ymmärryksestä. Sekä Putkonen että Forsman esittelivät tutkimustuloksia, jossa todisteltiin sitä sun tätä tuulivoimaloiden tuottaman infraäänen vaikutuksista ihmisen terveyteen. Tuloksia esiteltiin selvästi rehellisessä hengessä ja huolestuneena – he eivät siis halunneet harhauttaa tai valehdella kenellekään.

Juuri tällaisessa tilanteessa tavallinen ihminen törmää perustavanlaatuiseen ongelmaan: ketä uskoa? Yksi tutkimus väittää yhtä, toinen toista. Jos niitä erehtyy lukemaan, tekstissä puhutaan kollageenin paksuuntumisesta ja matemaattisin kaavoin värähtelytaajuuksien ja etäisyyden suhteesta. Pahimmassa tapauksessa tekstit on kirjoitettu portugaliksi tai jollakin muulla ulkomaankielellä.

Miten siis pystyy selvittämään kenen tutkimustuloksiin luottaa ja kenen ei.

Silloin hyvä tapa on katsoa, mitä tutkimuksista sanovat ne ihmiset, jotka niistä jotain aidosti ymmärtävät. Eli muut saman alan tutkijat.

Infraäänen terveysvaikutusten keskiössä on portugalilainen tutkimusryhmä, joka alkoi selvittää asiaa jo 1980-luvulla. Lähtölaukauksen antoi Portugalin ilmavoimissa ylilääkärinä työskennelleen ryhmän jäsenen Castelo Brancon havainto, että hävittäjiä korjaavat mekaanikot vaikuttivat toikkaroivan välillä tavalla, joka muistutti epileptistä kohtausta.

Pian huomattiin, että lentomekaanikkojen joukossa epilepsiaa esiintyi jopa kymmenellä prosentilla. Se on hälyttävä luku, sillä tavallisten portugalilaisten joukossa epilepsiaa esiintyy vain 0,2% väestöstä. Ryhmä teoretisoi, että epilepsia ja myöhemmin havaitut muut terveysvaikutukset syntyivät tärinän ja laitteiden tuottaman voimakkaan infraäänen vaikutuksesta. Infraääni vaikuttaa esimerkiksi siten, että se paksuntaa kehon sidekudoksena toimivia esiintyviä kollageenikalvoja, mikä johtaa esimerkiksi sydänoireisiin.

Asiaa tutkittiin. Ruumiita avattiin. Tilastoja luettiin. Vuosia kului, tutkimuspaperi seurasi toistaan.

Vuonna 2007 eräs hevostilallinen mies otti yhteyttä tutkijaryhmään ja sen nokkanaiseen, tohtori Mariana Alves-Pereiraan. Hevostilallinen epäili kärsivänsä infraäänten aiheuttamista terveysongelmista. Hän epäili lisäksi, että niiden lähteenä toimivat läheiset neljä tuulivoimalaa.

Tutkimusryhmä alkoi töihin. Kyseessä oli ryhmän ensimmäinen tapaus, jossa tuulivoimaloiden tuottamaa infraääntä epäiltiin syypääksi. Jos se pitäisi paikkansa, kyseessä olisi maailman sensaatio.

Ryhmä mittasi erittäin tarkoilla mittareilla infraäänen tasoa maatilalla ja testasi hevostilallisten fyysistä kuntoa. Testiensä perusteella ryhmä tuli siihen tulokseen, että tuulivoimaloiden tuottama infraääni todella oli syypää perheen terveysongelmiin, jotka muistuttivat hyvin paljon alkuperäisiä lentomekaanikkojen vaivoja.

Näiden tietojen valossa Portugalin korkein oikeus päätti vuonna 2013, että tuulivoimayhtiöiden on maksettava perheelle korvauksia, ja että turbiinit on sammutettava.

Kaikki tämä kuulostaa hyvin vakuuttavalta. Ryhmällä on takanaan lähes neljäkymmentä vuotta infraäänten vaikutusten tutkimusta, ja sen jäsenet ovat lääkäreitä tai biolääketieteen tohtoreita.

Mutta miten me tavalliset suomalaiset pystymme arvioimaan, pitävätkö tutkimustulokset paikkansa? Siitä enemmän tämän viikon Uutisraportissa, jonka voit katsoa ylhäältä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uutisraportti
  • Tuulivoima
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  3. 3

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  4. 4

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä ja palasi kotiin

  6. 6

    JVG esiintyy ensi kesänä Flow-festareilla – sekä ulkomaiset Goldfrapp, The Afghan Whigs ja Death Grips

  7. 7

    Supercellin uutuuspeli imuroi rahaa maailmalla: Tällainen se on

  8. 8

    Aamiainen on uusi brunssi – testasimme neljä aamispaikkaa Helsingissä

  9. 9

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  10. 10

    Lena Dunhamin kirja: Hyvät seksimuistelmat, paljon tilkettä, lue silti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  2. 2

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  3. 3

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  4. 4

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  5. 5

    Arviossa Helsingin keskustan uusi tapaspaikka, josta saa loistavia minipurilaisia

  6. 6

    JVG esiintyy ensi kesänä Flow-festareilla – sekä ulkomaiset Goldfrapp, The Afghan Whigs ja Death Grips

  7. 7

    HS:n satiirinen Uutisraportti: Aseita kauppaavalle Suomelle Helsingin suurmoskeija on tekopyhä kuperkeikka

  8. 8

    Zombielokuvien klassikko, jota ilman The Walking Deadiakaan ei olisi, näytetään pian Helsingissä valkokankaalla – leffan musiikin tehnyt kulttibändi tulee säestämään esitystä livenä

  9. 9

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  10. 10

    Miksi meikkaaminen on pinnallista, mutta mopojen rassaus kehittävää?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  2. 2

    Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

  3. 3

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  4. 4

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  5. 5

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  6. 6

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  7. 7

    Cheekin osaomistama yökerho avataan Makkarataloon parin viikon päästä – nyt paljastettiin nimi Skohan, josta vihjailtiin jo Cheekin ja Elastisen yhteisbiisissä

  8. 8

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  9. 9

    Tässä 9 oikeasti hyödyllistä ja elämää helpottavaa pyöräilyniksiä tavispyöräilijöille

  10. 10

    Ensi-iltaan tulevan Chips-elokuvan suomenkielinen nimi on Paskalakit pyörillä, kysyimme miksi

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

  2. 2

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  3. 3

    Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

  4. 4

    Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  5. 5

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  6. 6

    Kiinan presidentti Xi Jinping saapuu Suomeen juhlavuoden merkittävimpänä valtiovieraana

  7. 7

    Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille

  8. 8

    Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

  9. 9

    Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

  10. 10

    Turvapaikanhakija on aina suurin hyötyjä – etenkin, jos töitä löytyy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  3. 3

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  4. 4

    Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

  5. 5

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  6. 6

    Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

  7. 7

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  8. 8

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  9. 9

    Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

  10. 10

    Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  6. 6

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää