Valikko

Alisaa, 19, kiusattiin keppihevosharrastuksesta, mutta hän ei antanut periksi – Nyt ”kepparointia” harrastavat Suomessa jo tuhannet

Alisa Aarniomäki, 19, on yksi Suomen 10 000:sta keppihevosharrastajasta. Se on auttanut häntä toipumaan ratsastusonnettomuudesta, joka vei hänet liikuntakieltoon

Kun Alisa Aarniomäki oli seiskalla, vuotta nuorempi poika aiheutti bussissa kohtauksen.

”Se rupesi vetämään jotain ihme kiljuhirnuntaa ja laukkasi ympäri bussia”, Aarniomäki kertoo ja pyöräyttää silmiään.

Siihen aikaan Aarniomäki reagoi tällaisiin tilanteisiin menemällä lukkoon: kääntämällä katseensa pois sanomatta mitään. Niin kävi, vaikka vastaavia ”tilanteita” oli ollut jo lukuisia.

Niin kävi, kun oli mennyt paljastumaan keppihevosharrastajaksi.

Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Aarniomäki, 19, esittää yhtä pääosaa rakkaasta harrastuksestaan kertovassa dokumenttielokuvassa Hobby Horse Revolution, joka tulee Suomen ensi-iltaan helmikuussa. Sen on ohjannut Oscar-ehdokkaanakin ollut Selma Vilhunen.

Huhtikuussa Aarniomäki oli mukana järjestämässä keppihevosten suomenmestaruuskilpailuja, jo viidensiä lajissaan. Niiden yhteydessä hän organisoi flash mobin.

200 keppariharrastajaa käveli ylpeinä Narinkkatorilta Senaatintorin kautta Kaivariin. Alisa Aarniomäki käveli kulkueen etunenässä ja hihkui megafoniin: ”Kepparit kunniaan!”

Vain puoli vuotta aiemmin Aarniomäki oli joutunut ratsastusonnettomuuteen, joka muutti kaiken.

Alisa Aarniomäki aloitti ratsastamisen 10-vuotiaana. Sitä ennenkin hän oli käynyt ponin selässä, mutta porilaisessa ratsastuskoulu Zilpassa Aarniomäki pääsi hevosen selkään.

”Olin samantien ihan sataprosenttinen heppalapsi”, Aarniomäki kuvailee. Aivan kaikki hevosaiheinen kiinnosti.

Kun Aarniomäki ei ollut tallilla, hän pelasi Starshine Legacy -nimistä tietokonepeliä, jossa ratsastettiin ja osallistuttiin laukkakisoihin. Kun se oli koluttu läpi, Aarniomäki etsi netistä heti uusia pelejä. Yksi pc-pelejä myynyt tyyppi kauppasi myös keppihevosta.

”Ajattelin, että siisti juttu, mutta jätin sen vielä mieleen hautuun”, Aarniomäki sanoo selvällä porinmurteella.

Pian hän päätti kokeilla rakentaa keppihevosen eli kepparin itse. Se syntyi villasukasta. Mukaan lähti nopeasti kolme läheisintä kaveria. Se oli leikkiä: kuviteltiin, että puukepin päässä oleva pehmoleluturpa olisi oikea hevonen, ja kuljettiin sen kanssa ympäriinsä kuin ratsastaen.

Aarniomäki vaikeni visusti ulkopuolisille puuhistaan.

”Tiesin jotenkin heti, millaiset ennakkoluulot ihmisillä on tätä harrastusta kohtaan. Ne ei katso hyvällä jos 11-vuotias Alisa leikkii tällaista pikkulasten juttua.”

Harrastus paljastui koulussa, tietenkin, ja Aarniomäelle lälläteltiin sen johdosta. Perhekin suhtautui aluksi pienellä varauksella. Kaksi vuotta vanhempi isoveli piti pikkusiskon touhuja vähän noloina. Äiti oletti, että eiköhän tuo ole ohimenevää.

Ei ollut, kiitos internetin. Sitä kautta Aarniomäki löysi tiensä Suomen laajuiseen keppariharrastustoimintaan vuonna 2008.

”Hain heppafoorumilta kepparikavereita, koska siellä oli ihan oma palsta vain keppariharrastajille. Sieltä sain ekat netin kautta löydetyt kaverit, jotka on edelleen mun ystäviä.”

”Kisamatkat” veivät Aarniomäkeä Tampereelle, Lahteen, Turkuun ja ympäri pääkaupunkiseutua. Usein mentiin yöksi jonkun keppariharrastajan kotiin, esiteltiin omia keppareita toisille ja harjoiteltiin yhdessä.

Pikku hiljaa vanhemmatkin tajusivat, ettei tämä ollut ihan ohimenevä juttu. Aarniomäki oli kepparoinnin pioneereja Suomessa, ja monet seurasivat hänen esimerkkiään perässä.

Alakouluikäisille harrastajille kepparien kanssa toimiminen on usein leikkiä, johon eläydytään vahvasti. Keppari on oma heppa, jolla on erityinen luonne. Keppariharrastukselle pyhitetyllä Instagram-tilillä kerrotaan oman hepan kuulumisista.

Tämä leikki on mediasta tuttu kuva kepparoinnista, mutta se ei ole koko totuus.

”Nuoremmat harrastajat tekee kauheasti sellaista ”tänään minun heppa pukitti ja hänellä oli huono päivä”-leikkiä”, Aarniomäki sanoo.

”Vähän vanhemmilla se voi olla enemmänkin, että nyt tehdään heppa ja nyt mennään kovaa!”

Keppihevosharrastajia on Suomessa arviolta 10 000. Saksassa ja Ruotsissa se on kasvussa, mutta Suomi on jostain syystä kepparoinnin erikoismaa. Suurin osa harrastajista on tyttöjä. Aktiivisilla nettiheppafoorumeille voi olla osuutta lajin suosioon. Suomessa saattaa olla enemmän keppihevosharrastajia kuin missään muualla maailmassa, arvelee Aarniomäki.

Keppariliikkeet ovat suurimmalta osin ratsastuksesta lainattuja. Esimerkiksi kepparoinnin SM-kisoissa osallistujat mittelevät erikseen koulu- ja esteratsastuksessa.

Kepparistin on oltava samanaikaisesti hevonen ja ratsastaja: Ihmisen jalat ovat kepparoidessa hevosen jalat, useimmiten etujalat, mutta yläkroppa on ratsastajan yläkroppa.

Esimerkiksi kouluratsastuksesta tuttu piaffe-liike, jossa hevonen nostelee kavioitaan paikallaan pysyen, vaatii keppariversiona harrastajaltaan tanssijan kropanhallintaa ja lihaskuntoa.

”Suurimman osan ajasta olet päkiöidesi päällä. Kun toinen on jalka on ilmassa koukussa, nilkan täytyy pysyä koko ajan ojennettuna. Selkä lepää pyllyn päällä eli olet kevyessä istuma-asennossa samaan aikaan”, Aarniomäki kertoo.

Esteratsastus taas muistuttaa läheisesti korkeushyppyä: keppari haarovälissä juostaan ja hypätään esteen yli. Keppihevonen on urheiluväline, jonka kanssa parhaiten toimiva voittaa.

”Esteratsastus on sillä tavalla haastavampaa kuin peruskorkeushyppy, missä puomi ylitetään selkä edellä, että kädet pidetään mahdollisimman paikallaan ja jalat kropan alla”, Aarniomäki sanoo.

Ysiluokalla Aarniomäen kaikki vapaa-aika kului jo ratsastukseen ja kepparointiin: hän kävi kolme kertaa viikossa tallilla, 2–4 kertaa ratsastamassa kepparilla, teki omaa kepparia tai editoi kuvaamiaan kepparivideoita yhden päivän.

Aarniomäki saattoi mennä yksin metsään, pistää kuulokkeista Aviciin tai Martin Garrixin biisejä soimaan, juosta ja harjoitella liikkeitä kepparinsa kanssa.

Youtube-tilinsä kautta Aarniomäki alkoi saada nuorempia faneja, jotka seurasivat hänen tekemisiään ihastellen ja lähestyivät ujostellen kepparitapaamisissa. Se antoi itsevarmuutta.

Omia keppareita Aarniomäki oli tehnyt jo yli sata ja myynyt niitä 40 euron lähtöhintaan. Tienestit olivat tehneet vaikutuksen vanhempiin, jotka ihastelivat nyt kaikille tutuilleen, miten monipuolinen tyttären keppariharrastus oli.

Sitten tapahtui onnettomuus. Aarniomäki oli syyskuussa 2015 vuokrahevosensa kanssa maastossa Porin seudulla Nakkilassa.

Aarniomäki ei ollut laittanut sille kuolaimia, joilla hevosta pystyi helpommin kontrolloimaan, vaan piti pelkistä suitsista kiinni.

Yhtäkkiä hevonen intoutui pukkilaukkaan. Alisa Aarniomäki rämähti päälleen, minkä jälkeen hevonen laukkasi hänen päältään.

Yksi kavio vain raapaisi kylkeä, mutta yksi laskeutui suoraan vasemman nilkan päälle.

”Kyllä sen tunsi, että nyt tapahtui jotain”, Aarniomäki sanoo nyt. Kävely ei onnistunut. Jalka turposi palloksi. Mutta kun päivystyksessä ei löydetty mitään, Aarniomäki arveli, että nivelsiteet olivat vain menneet.

Vasta useiden röntgenkuvien jälkeen selvisi, että jalkapöydässä oleva telaluu oli murtunut. Jalka kipsattiin, mutta väärin, joten se luutui vinoon.

Vuosi onnettomuuden jälkeen Aarniomäki kävi leikkauksessa, jossa jalasta poistettiin verikudosta ja luuta muotoiltiin. Hän pystyy kävelemään mutta on liikuntakiellossa.

On epävarmaa, paraneeko jalka enää täysin.

”Syksyisin olen tottunut, että pääsen hevosen selässä tekemään pitkiä metsälenkkejä. Se turhauttaa tosi paljon ja tuntuu, että valitan vaan kavereille koko ajan”, Aarniomäki sanoo hiljaa.

”Mutta näillä mennään.”

Kaiken keskellä keppariharrastus on pitänyt Aarniomäen järjissään. Aarniomäki käy kuvaamassa erilaisissa kepparitapahtumissa ja ompelee omia keppareita. Haastattelussa mukana on vaaleankeltainen Buttersweet eli Poppari. Kotona odottaa isokoinen Done.

Alkuvuodesta Aarniomäki myös tilasi ystävältään uuden keppihevosen. Poksu on tehty sen hevosen pohjalta, joka mursi Aarniomäen jalan. Väritys on punaruskea, muoto siro.

”Halusin, että se on jonkun muun kädenjälkeä kuin mun”, hän perustelee valintaansa. Poksu on eräänlaista terapiaa.

Mikä oikealle Poksulle lopulta tuli sinä kohtalokkaana syyspäivänä? Hevonen oli ennenkin saanut hetkittäisiä ”pimahduskohtauksia” ja Aarniomäki tiesi niistä. Hän olisi voinut ottaa retkelle kuolaimet, joilla hevosta on helpompi kontrolloida, mutta ei ottanut.

”Jotenkin ajattelin, että jos annan sille enemmän mahdollisuuksia purkaa energiaansa, se syöksyisi vain eteenpäin. Se lähtikin hyppelemään”, Aarniomäki sanoo ja hymyilee.

”Ei sille tavallaan tullut mikään. Se on aina ollut sellainen.”

Niin, sellaisia oikeat hevoset nyt ovat.

Sen sijaan keppihevonen tekee aina kuten sen ohjastaja haluaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kotimaa
  • Ratsastus
  • Internet
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  3. 3

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  4. 4

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  6. 6

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  7. 7

    Suomalaismuoti kiinnostaa maailmalla! Palkitun suunnittelijan mukaan pukeutumiskulttuurissamme on tekemistä, mutta: ”On ihan ok, että olemme käytännöllisempi kansa”

  8. 8

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  9. 9

    Antti Tuisku, Haloo Helsinki, JVG, Sanni ja Profeetat esiintyvät kaikki viikonloppuna Tikkurila-festivaaleilla: ”Ei tarvitse miettiä, että mikä tuo örzingörzin-bändi on”

  10. 10

    Tanskalainen teki lankutuksen maailmanennätyksen, ja ylitti aiemman ennätyksensä 80 minuutilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Näin Trumpin tiedottaja mokaili minuutti minuutilta itsensä syvemmälle Hitler-möläytyksen suohon, koonti tapahtumista

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  4. 4

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  9. 9

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  10. 10

    Helsingissä järjestetään lauantaina retropelimyyjäiset: fiilistelyyn kuuluvat Zelda, Donkey Kong ja Mario Bros

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  9. 9

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  10. 10

    Video irlantilaisista maistelemassa suomalaisia ruokia trendaa netissä, karjalanpiirakoiden ulkomuoto kuohuttaa: ”Tuon piirakan tekijän ei kannattaisi tulla Suomeen ikinä”

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  2. 2

    Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

  3. 3

    Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

  4. 4

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  5. 5

    Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

  6. 6

    Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

  7. 7

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  8. 8

    Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

  9. 9

    Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

  10. 10

    Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  2. 2

    Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

  3. 3

    Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

  4. 4

    Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

  5. 5

    Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

  6. 6

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  7. 7

    Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

  8. 8

    Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

  9. 9

    Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

  10. 10

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  4. 4

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  5. 5

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  6. 6

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  7. 7

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  8. 8

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  9. 9

    Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

  10. 10

    Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle
  3. Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista
  4. Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”
  5. Tunti sitten
  6. Puutavarajuna törmäsi kiskoille jumittuneeseen autoon Pieksämäellä
  7. Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”
  8. Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”
  9. Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?
  10. Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille
  11. 2 tuntia sitten
  12. Rasvakattilassa posahtanut keitos toi tulipalloja helsinkiläisen pariskunnan asuntoon – Paineisku hajotti ikkunat ja oven
  13. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
  14. Näytä lisää