Valikko

Taloustieteen Nobel suomalaiselle Bengt Holmströmille, jonka mukaan netin ja robotiikan kehittymistä ei voi estää

No nyt, torille! Suomi sai uuden Nobel-voittajan!! Taloustieteen Nobel myönnettiin tänä vuonna Harvardin yliopiston taloustieteen professorille Oliver Hartille ja MIT:n professorille Bengt Holmströmille sopimusteorian tutkimuksistaan, kertoo HS.

No nyt, torille! Suomi sai uuden Nobel-voittajan!!

Taloustieteen Nobel myönnettiin tänä vuonna Harvardin yliopiston taloustieteen professorille Oliver Hartille ja MIT:n professorille Bengt Holmströmille sopimusteorian tutkimuksistaan, kertoo HS.

Helsinkiläissyntyistä Holmströmiä, 67, on veikkailtu palkinnon saajaksi jo vuosia. Hänen tutkimuksiaan on julkaistu kaikissa merkittävimmissä taloustieteellisissä julkaisuissa.

Aiemmin tänä vuonna HS:n haastattelussa Holmström on puhunut tiukasti Suomen koulutusleikkauksia vastaan.

Hän kutsui niitä ”älylliseksi loukkaukseksi koko tiedeyhteisöä kohtaan.”

Viimevuotisessa haastattelussa Holmström sanoi, että Suomen olisi elintärkeää ymmärtää kuinka työmarkkinat ovat muuttumassa – ja suhtautua siihen ennakkoluulottomasti.

”Internet, robotit ja liiketoiminnan digitalisoituminen ovat kuin luonnonlakeja. Ei niiden kehittymistä voi estää. Mitä enemmän kiellämme uusia liiketoimintamalleja, sitä enemmän jäämme jälkeen.”

2014 hän totesi, että Suomeen tarvittaisiin lisää sellaisia ihmisiä kuin Antti Herlin ja Björn Wahlroos.

”Heille on vain yksi ohjenuora: liiketoiminnan pitää olla kannattavaa. Suurten pääomiensa ja kokemustensa takia heillä on oikeus päättää, millaisia tavaroita ja palveluja Suomessa valmistetaan. Seurauksena on työpaikkoja ja hyvinvointia. Se on kansantalouden kannalta paljon tehokkaampaa ja terveempää kuin se, että pienistä puroista julkista pääomaa kerätään johonkin jaettavaksi tehottomasti.”

Nyt onnittelee professori Holmströmiä Nobel-voitosta!

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nobel-palkinto
  • Talous
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  4. 4

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  5. 5

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  6. 6

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  7. 7

    Ravintolauutisia: Siltasen Lie Mi siirtyy Kamppiin, tilalle Onda

  8. 8

    Sushibuffetit valtasivat Helsingin – Testasimme neljä lounasbuffettia

  9. 9

    Yhteisvessat tulevat: Tutkijan mukaan sukupuolilla ei ole kohta enää väliä vessassakaan

  10. 10

    Tapanilan raiskauksesta puhunut Ujuni Ahmed kertoo nyt, miten somalit ja suomalaiset tulisivat toimeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  3. 3

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  4. 4

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  5. 5

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  6. 6

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  7. 7

    Ravintolauutisia: Siltasen Lie Mi siirtyy Kamppiin, tilalle Onda

  8. 8

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  9. 9

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  10. 10

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  8. 8

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  9. 9

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  2. 2

    Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

  3. 3

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  4. 4

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  5. 5

    Kerrostalo ahdistaa omakoti­asukkaita Vantaalla – ”Jos kyseessä olisi perheasuntoja, asukkaat eivät varmaankaan vastustaisi niin paljon”

  6. 6

    Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

  7. 7

    USA:n oikeiston bluffi paljastui

  8. 8

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  9. 9

    Kaksi koulupoikaa nousi puolustamaan luokkakaveriaan, jota kiusattiin vaaleanpunaisen paidan vuoksi – nyt sankaritarina rohkaisee ihmisiä ympäri maailmaa

  10. 10

    Onko Emmanuel Macron Ranskan tuleva presidentti? 39-vuotias vaalien outolintu on naimisissa lukioaikaisen ranskanopettajansa kanssa ja kertoo hyviä asioita Euroopasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

  2. 2

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  3. 3

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  4. 4

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  5. 5

    Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

  6. 6

    USA:n oikeiston bluffi paljastui

  7. 7

    Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

  8. 8

    Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

  9. 9

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  10. 10

    USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  6. 6

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää