Nyt.fi

Valikko

Hyvästi, muiden maiden Netflixien katselu – taistelu maarajoitusten kiertäjiä vastaan näyttää päättyvän suoratoistojätin voittoon

Kirjoitimme alkuvuodesta, kuinka elokuvien ja tv-sarjojen suoratoistopalvelu Netflix alkoi puuttua maarajoitusten kiertämiseen aiempaa kovemmin. Nyt näyttää siltä, että palvelu on voittamassa taistelun, uutisoi CBC.

Kirjoitimme alkuvuodesta, kuinka elokuvien ja tv-sarjojen suoratoistopalvelu Netflix alkoi puuttua maarajoitusten kiertämiseen aiempaa kovemmin.

Nyt näyttää siltä, että palvelu on voittamassa taistelun, uutisoi Kanadan yleisradioyhtiö CBC.

Netflixin eri maiden sisällöissä on runsaasti eroja. Esimerkiksi Suomessa palvelun valikoima on vain murto-osa Yhdysvaltain vastaavasta. Vpn-ohjelmien avulla omaa virtuaalista sijaintiaan saattoi ennen muuttaa – ja näin päästä käsiksi muiden maiden valikoimiin.

Monet epäilivät Netflixin vpn-palvelujen vastaista kamppailua turhaksi. Myös Nytin jutussa haastatellut asiantuntijat uskoivat sen jäävän pelkäksi kissa ja hiiri -leikiksi.

Nettipalvelu voi tunnistaa ip-osoitteen jonkin vpn-palvelun käyttämäksi, ja estää sen, mutta palvelu on helppo siirtää toiseen osoitteeseen.

CBC:n haastattelema analyytikko Patrick O'Rourke sanoo, että kamppailu on kaikesta huolimatta päättymässä Netflixin eduksi.

Maarajoituksia kiertäviä palveluja tarjonneet sivustot ovat nimittäin lyöneet pillit pussiin yksi toisensa jälkeen ja tunnustaneet tappionsa.

Esimerkiksi australialainen UFlix julkaisi hiljattain tiedotteen, jossa ilmoitti luopuvansa kiertopalvelustaan. Yhtiö oli tekstin mukaan siirrellyt palvelua verkosta toiseen kuukausikaupalla, mutta Netflix onnistui joka kerta estämään sen toiminnan parissa tunnissa.

Vielä keväällä UFlix ilmoitti, ettei aio ”antautua” Netflixille koskaan.

Toinen iso vpn-palvelu Unblock-Us on luopunut taistelusta suoratoistojättiä vastaan. Netflix-kierto ei enää onnistu sen kautta, ja yhtiö on kaikessa hiljaisuudessa poistanut kaikki maininnat Netflixistä nettisivuiltaankin.

Kaikki vpn-tarjoajat eivät toki ole luovuttaneet. CBC:n jutussa O'Rourke toteaa, että yhä useampi Netflixin käyttäjäkin alkaa kuitenkin päätyä siihen, että yritykset kiertää maarajoituksia on jo liian vaivalloista.

Netflixin johtajat ovat useasti kertoneet, kuinka yhtiön tavoite on päästä maarajoituksista kokonaan eroon, niin että Netflix-valikoima olisi samanlainen kaikkialla maailmassa. Käytännössä maarajoitukset johtuvat siitä, että elokuvien ja sarjojen tuotantoyhtiöt saavat tuloja myymällä jakeluoikeudet erikseen eri alueille.

Yhtiö oli aiemmin suhtautunut vpn-palveluihin niin ympäripyöreästi, että sen on tulkittu hlljaisesti hyväksyvän niiden käytön. Niinpä monet uskovat, että Netflix lähti vpn-vastaiseen tehokampanjaansa lähinnä elokuvien ja sarjojen oikeudenhaltijoiden vaatimuksesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet

Nyt.fi luetuimmat

  1. 1

    Imatran keskustassa vakava ampumistapaus – kolme kuollutta

  2. 2

    Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

  3. 3

    HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

  4. 4

    On aika uskoa siihen: Saara Aalto menee X Factorin finaaliin

  5. 5

    Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

  6. 6

    Huokailevat meteorologit tekevät säätiedotuksista pelkkää mässäilyä – 20 pakkasasteessa ei ole mitään kummallista

  7. 7

    Iran aikoo teloittaa miljardöörin – korkein oikeus piti kuolemantuomion voimassa

  8. 8

    Upseerien yksityisklubit ajautuivat vaikeuksiin – Puolustusvoimat vähensi upseerikerhojen vuokratukea

  9. 9

    Tutkijat vertaavat Sipilän johtamistapaa Trumpiin ja Berlusconiin – johtajuutta on kunnioitettava kyseenalaistamatta

  10. 10

    Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

  11. Näytä lisää

    Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

  5. 5

    Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

  6. 6

    Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

  7. 7

    Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

  8. 8

    Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

  3. 3

    Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

  4. 4

    Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

  7. 7

    Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

  8. 8

    Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

  9. 9

    Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  10. 10

    Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

  11. Näytä lisää

Luetuimmat