Tällainen oli suomalainen kulttisarja Noutajat, jossa kisattiin googlaamisessa ennen Googlen ylivaltaa – kysyimme asiantuntijalta, mihin nettihaku nyt kehittyy

Katsoimme visusti Ylen arkistoissa olevaa kulttisarjaa, jossa haettiin netistä tietoja ajan kovimmilla hakukoneilla. Kysyimme myös suomalaiselta asiantuntijalta, mitä odottaa nettihakemiselta seuraavaksi.

2000-luvun vaihteessa Suomen televisiosta tuli visailuohjelma, jossa kilpailtiin googlaamisessa.

Paitsi että käytössä ei ollut vain Google vaan Ihmemaa, Altavista ja Ask Jeeves – niin, netin alkuaikoina ei ollut yhtä hakukonekuningasta vaan monta kilpailevaa.

Ohjelmaa juonsi Lista-ohjelmasta tuttu Mari Kakko (nyk. Sainio) ja sen nimi oli Noutajat.net.

Etkö ole koskaan kuullutkaan koko ohjelmasta? Ei ihme, ei moni muukaan.

Noutajat.netiä esitettiin Yle TV1:llä vuosina 2000–2001 eikä sitä ole sen jälkeen uusittu. (Jotain jo kertoo, ettemme voineet kirjoittaa sarjan koko nimeä otsikkoon, koska tätä nykyä osoite vie kasinomainossivulle.)

Se on sääli, sillä ohjelma on osa suomalaista kulttuurihistoriaa.

Sitä katsomalla voisimme nähdä, mihin asti olemme tulleet ja ehkä ennustaa, mihin olemme seuraavaksi matkalla.

Siksi me Nyt.fi:ssä lähdimme katsomaan superharvinaista sarjaa, josta on käännetty digimuotoon vain kaksi jaksoa:

Sitä varten oli matkustettava Pasilaan ja noustava Ylen Radiotalon neljänteen kerrokseen.

Siellä sijaitsee huone 4289.

Se on muutaman neliön katselu- ja kuuntelukoppi, jossa seisoo mitä erilaisimpia vanhoja nauhureita. Ilmassa tuoksuu pöly.

Astun sisään, istun ja painan play-näppäintä.

”Oikein hyvää torstai-iltaa ja tervetuloa Noutajat.nettiin, jossa seikkaillaan internet-viidakossa ja taistellaan siitä, kuka on paras etsimään sieltä tietoa”, juontaja Mari Kakko sanoo tv-kameralle.

Kaksi kilpailijaa lepää futuristisilla tuoleilla samanlaisessa makuuasennossa kuin hammaslääkärin tuolissa. Edessään heillä on pirteänväriset iMac-pöytäkoneet.

Yläasteelaisella Artulla on hammasraudat ja hän harrastaa verkkopelaamista. Keski-ikäinen Jukka opiskelee ”verkkotekniikkaa”.

Kakko kertoo, että kilpailijoilla on käytössä ”huippunopeat isdn-yhteydet”, joilla pääsi nettiin ja pystyi käyttämään puhelinta samaan aikaan.

Monessa suomalaiskodissa oli totuttu 1990-luvulla mielipuoliseen ”kriitsäskrää”-ääneen kun tietokone yhdisti nettiin vanhakantaisella modeemilla, eikä samaan aikaan ollut voinut käyttää puhelinta.

”Huippunopea” tarkoitti tässä vaiheessa luultavasti 128 kilobittia sekunnissa tietoa siirtävää internetyhteyttä.

Kakko kuuluttaa ensimmäisen tehtävän: Etsikää Hanoi Rocksin Back to Mystery City -levyn vihreän vinyylipainoksen hinta. (”Hanoi Rocks on tähän asti menestyksekkäin suomalainen rockbändi maailmalla”, Kakko sanoo.)

Se, kumpi kisailijoista ”noutaa” tiedon nopeammin, voittaa.

Arttu aloittaa etsinnän Ihmemaa-nimisestä suomalaisesta hakupalvelusta, koska ”kyseessä on suomalainen yhtye”. (Ihmemaata, eli www.fi-sivustoa, ei enää ole vaan tilalla on Fonectan sivu.)

Jukka käyttää Metacrawleria, hakukoneiden hakukonetta, joka yhdistää 12 eri hakukoneen tietokannat (Se on yhä olemassa!). Hän kirjoittaa hakukoneen hakukenttään tyhjentävästi Hanoi+Rocks+Back+to+mystery+city+price.

Juontaja Kakko ramppaa kilpailijalta toiselle ja kuikuilee heidän selkänsä takaa. Kun Arttu löytää oikean tiedon ajassa 3 minuuttia 29 sekuntia, törähtää voiton merkiksi epävireinen torvisoolo.

Oikea vastaus on 15 puntaa. Se löytyi brittiläisen levykaupan sivuilta, joille Arttu päätyi Yahoon kautta.

Jukalle lähtee lohdutuspalkintona isdn-yhteys ja ”kotiyhteysinternetpaketti”. Sen jälkeen juontaja käy vielä nopeasti läpi, miten oikea vastaus löytyi.

Noutajat.netin tarkoituksena oli siis selvästi opettaa suomalaisille, miten netin hakukoneista otetaan kaikki irti. Noutajat.net-nettisivulta löytyi linkit netin yleisimpiin hakukoneisiin.

Ne tulivat tarpeeseen, kun kaikki informaatio oli ripoteltu eri nettisivuille, kuten bändifanisivuja sisältävään Geocitiesiin, lyriikoita keräävälle 3765.com-sivustolle tai nettikameroiden livefiidejä näyttävään Webcams in the worldiin.

Noutajat.net muistuttaa hienosti, miten paljon maailma on muuttunut.

Ensimmäisessä jaksossa Seppo häviää Antille hakukisassa, jossa pitäisi löytää ”Korsoraattori” eli vuoden 2000 hittisivusto, joka lisää minkä tahansa nettisivun tekstiin neljän sanan välein nuorisokieltä eli käytännössä sanat ”tiätsä”, ”totanoin”, ”niinku” tai ”vittu”.

Tossavainen kertoo häviölleen kaksi syytä: hänellä on huono näkö ja ”jos on vieras ympäristö, siellä hakeminen on aina hankalaa”.

En voi olla hymyilemättä. Nykyisin nuoremmat ihmiset kaivavat kännykkänsä esiin ja hakevat tietoa vaikka liikennevaloissa. Hakeminen ”vieraissa ympäristöissä” on arkipäivää.

Mutta miksi Noutajat.nettiä tuli vain kahden vuoden ajan? Miksei se saanut jatkoa? Yksi mahdollinen selitys tulee mieleen kun katson toista, huhtikuussa 2001 näytettyä jaksoa.

Nyt mukana on jo julkkisvieras, Eternal Erectionin laulaja Sam Huber alias Rick Lover. Kilpailijat, neljän lapsen äiti Kirsti, 38, ja lukemista ja pyöräilyä harrastava Linus, 22, etsivät vastausta kysymykseen: Kuka keksi polaroidut aurinkolasit?

Molemmat aloittavat etsinnän Googlesta.

Ehkä Noutajat.netistä meni idea kun kilpailijat keskittyivät käyttämään samaa hakukonetta.

Miksi Google toi niin valtavan murroksen netin tietohakuun?

Kysyimme Aalto-yliopiston tutkijatohtori Tuukka Ruotsalolta, joka on ollut mukana tekemässä suomalaista SciNet-hakukonetta:

Aiemmin netin hakukoneet hakivat sivustoja vain sen perusteella, jos niissä sattuivat esiintymään hakusanat, kuten ”Prince” ja ”Purple Rain”.

Mutta kun Princeä ja Purple Rainia koskevia sivustoja alkoi olla tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia, ihmiset halusivat hakutuloksenaan vain ne parhaat. Jos monet ihmiset linkkasivat sivuun, sen täytyi olla muita parempi, ja niin se nousi Googlen hakutuloksissa korkeammalle.

”Iso murros Googlen myötä oli se, kun verkon linkkirakennetta alettiin käyttää hyödyksi”, Ruotsalo sanoo.

Tällä systeemillä se päihitti kilpailijansa, tosin vain länsimaissa: Aasiassa haetaan useimmiten Baidu-nimisellä hakukoneella ja Venäjällä Yandexilla, koska ne ymmärtävät paremmin näiden kielialueiden erityisominaisuuksia.

Noutajat.net tallensi erityisen hetken internetin historiassa. Silloin vielä melko uusi palvelu nimeltä internet mahdollisti pääsyn uskomattomien tietomassojen äärelle.

Ohjelmassa kysytyt kysymykset olivat usein suoraviivaisia ja faktapohjaisia, kuten: Mikä on Indonesian pääkaupunki ja asukasluku, mikä on naam-leivän resepti tai kuka on kaikkien aikojen nuorin Oscar-voittaja?

Kilpailijat olivat aktiivisia hakijoita, jotka menivät nettiin ja ”noutivat” tiedon sieltä.

Sosiaalista mediaa ei ollut, eikä ollut Wikipediaakaan.

16 vuodessa kaikki on muuttunut, sanoo Ruotsalo. Emme enää hae aktiivisesti itse kaikkea tietoa vaan netti ja some ”työntävät” sitä meille. Tätä tapahtuu aina kun seuraamme Facebookia, Instagramia tai Snapchatia tai kun näemme kännykässä ilmoituksia uutisista ja seuraamiemme ihmisten twiiteistä.

Saatamme myös hakea tietoa eri palveluiden, kuten vaikka IMDb:n, Spotifyn tai Pinterestin, sisällä, emme enää Googlesta. Monet käyttävät oletusselaimena Google Chromea, jonka osoitekenttä on jo itsessään hakukenttä.

Googleen ei siis enää tarvitse mennä.

Hakukoneiden perusmuoto, jossa verkko-osoitteessa olevaan hakuboksiin kirjoitetaan haettava asia, kehitettiin alun perin kirjastoihin, Tuukka Ruotsalo kertoo.

”Se oli nimenomaan kirjastonhoitajan työkalu: menit kysymään, että olisiko teillä tätä kirjaa ja hoitaja etsi hakemistosta, missä hyllyssä se sijaitsi.”

Sama ajatus vain vietiin suoraan verkkoon 1990-luvulla.

Sen lisäksi, että lähes kaikki tiedonhakuun liittyvä on nykyään automatisoitu koneille, koneet myös oppivat mieltymyksistämme ja tarjoavat meille koko ajan personoidumpia vastauksia.

Tästä on kyse kun puhumme tieto- ja somekuplista: saamme aina enemmän sitä tietoa, jota olemme jo tottuneet saamaan.

”Hakupalvelut antavat usein niin kutsuttuja turvallisia vastauksia, joihin suurin osa käyttäjistä on tyytyväisiä. Kun on faktakysymys, tällainen vastaus pystytään nykyisin tuottamaan kohtuullisen hyvin”, Ruotsalo sanoo.

Tulevaisuuden hakukoneiden tulisi pystyä vastaamaan paljon vaativampiin kysymyksiin, kuten kumpi televisio sopisi juuri minulle paremmin.

Se vaatii nettihaun kehittymistä.

Pyysimme Ruotsaloa ennustamaan nettihaun tulevaisuuden trendit:

1. Sensoriteknologia lisääntyy ja aktiivinen hakeminen vähenee

Jos haemme nyt ravintoloita, kännykkäsovellus saattaa suositella meitä lähinnä olevia. Tämän mahdollistaa yksinkertainen gps-paikkatietoihin perustuva sensoriteknologia.

Kun erilaiset nettiin kytketyt ympäristöämme mittaavat laitteet ja koneet, eli internet of things, lisääntyvät, alamme saada tietoa eri puolilta sitä itse hakematta.

”Esimerkiksi jos tulet bussipysäkin lähelle, se voi ymmärtää kertoa, milloin kotiin menevä bussisi on saapumassa”, Ruotsalo sanoo.

”Tämä on tavallaan hakutoimintaa, jonka tieto lähetetään meille silloin kun se on hyödyllistä.”

Haasteena on, ettei järjestelmä tuuttaa tietoa koko ajan. Tuukka Ruotsalolla on omakohtaista kokemusta tästä:

”Jo 10–15 vuotta sitten oli turistikohteita, joihin saapuessa jos kännykässä oli bluetooth päällä, sulle alkoi tulla joka puolelta kauheasti kaikenlaista tietoa. Se piti pistää kiireesti kiinni!”

Sensoriteknologian avulla voimme tulevaisuudessa saada tietoa asioista, joihin reagoimme kiinnostuneesti. Jo nyt ihmisten reaktioita ja tunteita pystytään lukemaan sormuksia muistuttavilla sensoreilla. Ruotsalon tutkimusryhmässä on testattu aivosähkömittauksiin perustuvaa kypärähattua, jonka avulla suoraan ihmisen aivokäyristä voidaan ennustaa, mistä asioista tämä on kiinnostunut.

Jos tämä hattu saataisiin kutistettua vaikka korvaluurien kokoon, se voisi poimia ympäristöstä asioita, joihin ihminen reagoi kiinnostuneesti, ja tarjoilla näistä hyödyllisiä lisätietoja.

2. Tutkiva ja vertaileva haku lisääntyy

Noutajat.netissä puhuttiin vielä nettisurffaamisesta eli näennäisen päämäärättömästä netissä hengailusta. Ruotsalon mukaan nykyisin sitä vastaa ehkä enemmän termi ”eksploratiivinen haku”: haetaan tietoa, joka vie aasinsillan kautta uuteen tietoon.

Esimerkiksi Wikipediassa voi viettää pitkiä aikoja vain siirtymällä aina seuraavaan linkitettyyn juttuun.

Ruotsalon tutkimusryhmän kehittämä hakukone SciNet tekee jotain vastaavaa: se luo visuaalisen käsitepilven, joka näyttää yhteen hakutermiin (”Tesla”) liittyviä termejä (”Elon Musk”, ”sähköauto”). Niitä klikkailemalla esiin tulee aina uusia, juuri tähän käsitteeseen liittyviä termejä (”Elon Muskia” klikkaamalla esiin tulee Muskin projekteja, kuten ”Space X -avaruusohjelma”).

”Me uskomme, että tämä voisi auttaa haussa, jossa oppiminen tai vertaileminen on tärkeää ja jossa täytyisi hahmottaa erilaisia näkökulmia”, Ruotsalo sanoo.

Jos esimerkiksi etsii uutta läppäriä, on hankittava paljon erilaista tietoa eri malleista ja merkeistä. Tulevaisuuden hakukoneessa kone hankkisi näitä eri tason tietoja puolestasi ja helpottaisi vertailemaan, mikä on paras valinta juuri sinulle.

3. Suosittelujärjestelmät, some ja hakeminen sulautuvat yhä syvemmin

Jo nyt Netflixin ja Amazonin kaltaiset palvelut suosittelevat meille samankaltaisia asioita, joita olemme aiemmin katsoneet tai ostaneet. Tulevaisuudessa suosittelu on entistä tiukemmin yhdistetty sosiaaliseen mediaan ja siihen, mitä siellä klikataan.

Googlekin tarjoaa nykyisin hakutuloksena Wikipedia-inforuutuja, esimerkiksi hakiessa tunnettuja henkilöitä. On myös tehty kokeiluja, joissa esimerkiksi aihealueen somesuosio on näytetty hakutulosten mukana.

Somekuplaantuminen siis kiihtyy, mutta on myös tehty aloitteita vääristyneen maailmankuvan korjaamiseksi.

Google on Ruotsalon mukaan ilmoittanut hankkeesta, jossa yritetään tarkistaa hakutulosten faktojen paikkansapitävyys automaattisesti, hakemalla aiheesta objektiivisempaa tietoa.

”Tätä tietoa koetettaisiin tarjoilla mieluummin kuin jotain mielipiteillä värittynyttä versiota siitä.”

Korjaus 10.31: Vanhakantaisella modeemilla ei voinut käyttää puhelinta samaan aikaan kuin oli netissä, mutta isdn-yhteydellä voi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Internet
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  2. 2

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  3. 3

    Suosikkisarjojen vuotamista ja etukäteen katsomista halveksitaan – ja se kertoo paljon siitä, miten viihdettä nyt katsotaan

  4. 4

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  5. 5

    Nytin Suurin ja Mahtavin Tärppilista Rakkautta ja Anarkiaa -festareille

  6. 6

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  7. 7

    Ravintola Mashiro avaa uuden ravintolan Postitaloon, ja sinne tulee maailmalla suosittu sushijuna

  8. 8

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  9. 9

    HSTV:n satiirinen Uutisraportti-ohjelma: Ylen päätoimittaja Jääskeläinen unohti, että hänen lafkastaan tuli hallituksen äänitorvi jo vuosi sitten

  10. 10

    105 annosta, joita pitää syödä Helsingissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  2. 2

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  3. 3

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  5. 5

    Donald Trump näki väkivaltaa molemmilla puolilla, ja internetin meemuilijat kaivoivat asiasta esimerkkejä – Harry Potter ja Star Warsin kapinalliset eivät hekään olleet puhtaita pulmusia

  6. 6

    Suosikkisarjojen vuotamista ja etukäteen katsomista halveksitaan – ja se kertoo paljon siitä, miten viihdettä nyt katsotaan

  7. 7

    Annankadulle nouseva viinibaari tähtää Helsingin ykköspaikaksi – ”Standardit ovat täällä olleet vähän liian alhaalla”

  8. 8

    Yksinhuoltajaisä deittailee muita isiä ja setvii tyttärensä huolia uutuuspelissä, joka nousi yllätyshitiksi – testasimme

  9. 9

    Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

  10. 10

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  2. 2

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  3. 3

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  5. 5

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  6. 6

    Flow-festivaalin turvallisuudesta vastannut yritys ei ole nähnyt todisteita pahoinpitelystä – ”aika harvoin kukaan syyttömänä putkasta herää”

  7. 7

    Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

  8. 8

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  9. 9

    Poptähti Taylor Swift ja radiojuontaja käyvät oikeustaistelua siitä, kouraisiko juontaja Swiftiä takamuksesta – Juontaja vaatii 3 miljoonan korvauksia, Swift yhden dollarin

  10. 10

    Oletko ihaillut Game of Thronesin laatua ja yksityiskohtien tarkkuutta? Harkitse vielä – puvustuksessa käytetään Ikean mattoja

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

  2. 2

    Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

  3. 3

    Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

  4. 4

    Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

  5. 5

    ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

  6. 6

    Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

  7. 7

    Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

  8. 8

    Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

  9. 9

    Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

  10. 10

    Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

  2. 2

    Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

  3. 3

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  4. 4

    Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

  5. 5

    Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

  6. 6

    Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

  7. 7

    Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

  8. 8

    Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

  9. 9

    Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

  10. 10

    Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

  2. 2

    Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

  3. 3

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  4. 4

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  5. 5

    Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

  6. 6

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  7. 7

    ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

  8. 8

    On yksinkertaisesti väärin olla rikas

  9. 9

    Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

  10. 10

    Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

  11. Näytä lisää