Suomalaiset ”haamumetsästäjät” etsivät kummituksia särisevällä mittarilla, ja tuhannet seuraavat netissä – vietimme heidän kanssaan yön Marian sairaalassa

Youtubessa suosittu Aavedata-ryhmä kiertää Suomen historiallisia rakennuksia ja yrittää saada yhteyttä henkimaailmaan. Halloweenin kunniaksi lähdimme Aavedatan kanssa etsimään haamuja Helsingin vanhasta Marian sairaalasta.

Heti alkuun yksi fakta: kummituksia ei ole olemassa.

Siitä huolimatta olen tullut Helsingin vanhaan Marian sairaalaan etsimään niitä, yhdessä suomalaisten ”haamututkijoiden” kanssa.

Eli mistä on kyse?

Aaveidenmetsästystä seuraavia realitysarjoja on ollut tv:ssä jo kauan. Nyt ne ovat tulleet Youtubeen.

Suomessa yliluonnollisia ilmiöitä tutkivat esimerkiksi valkeakoskelainen Paranormal Investigations Group sekä oululais-tamperelainen Aavedata. Jälkimmäiselle on kertynyt alan kotimaisista ryhmistä ylivoimaisesti eniten Youtube-seuraajia – jo yli 10 000.

Ja nyt pyynnöstämme Aavedata esittelee meille toimintaansa Marian sairaalassa.

Sairaalan sisäpihalla on keskiviikkona iltayhdeksältä hämärää eikä yhtäkään ihmistä.

Jo 1800-luvulla rakennetun Marian sairaalan toiminta loppui pari vuotta sitten. Nyt se on otettu uudenlaiseen käyttöön: startup-yritysten keskittymä Startup Maria aloitti toimintansa paikalla tänä syksynä.

Startup-väki on pitänyt sairaalan tilat tarkoituksellisesti ennallaan. Viime keväänä paikassa järjestettiin myös After Dark Helsingin kauhukierroksia, jotka sopivatkin kolkkoon ja tunnelmalliseen kompleksiin hyvin.

Mutta nyt ei leikitä, sillä tänä yönä tutkitaan Aavedatan keinoin, löytyykö hylätyn sairaalan käytävillä merkkejä tuonpuoleisesta elämästä.

Sairaalan aulassa kävelee vastaan kaksi miestä. He ovat veljekset Jupe Keskitalo, 42, ja Marko Keskitalo, 46, Aavedatan perustajat ja pääjehut. Miehet tervehtivät hyväntuulisesti.

”Jupe, morjesta.”

”Marko, terve.”

Aulaan on rakennettu Aavedatan väliaikainen päämaja. Tavaraa on pakettiautollisen verran: vaatteita, kameroita, jalustoja, mikrofoneja, kaiuttimia, johtoja. Yhden laatikon päällä lepää vauvanukke.

”10 000–20 000 euroa näihin laitteisiin on mennyt. Kaikki omaa rahaa”, Jupe Keskitalo sanoo.

”Ei tässä hirveästi muita kalliita harrastuksia olekaan”, Marko Keskitalo naurahtaa.

Paikalla ovat myös muut Aavedatan jäsenet. Kuvaaja Janne Turkki säätelee kameroita, ja äänimies Janne-Mikael Träskelin istuu tietokoneen äärellä tarkkailemassa äänitysohjelman käyriä (”Taajuusalueanalyysiä”, hän selventää.). Yhdellä näytöistä näkyy Aavedatan asentamien neljän eri valvontakameran kuvaa.

Neljäs jäsen Jenna Nivakoski huolehtii muun muassa Aavedatan somekanavista.

Aavedata onkin aktiivinen sosiaalisissa medioissa. Illemmalla ryhmä aikoo kuvata sairaalasta suoran Periscope-lähetyksen.

Aavedata on etsinyt haamuja kymmenistä eri paikoista, mutta Youtube-jaksoja on ehditty julkaista vasta noin kymmenestä. Ryhmän videoilla nähtäviä paikkoja ovat muun muassa Tampereen teatteri, Turun linna ja Hirvensalmen kartanohotelli Satulinna.

Ja yliluonnollisia asioita on nähty, veljekset väittävät.

Kuvattua materiaalia on jatkuvasti jonossa, ja sitä editoidaan julkaisukuntoon sitä mukaan kuin veljekset päivätöiltään ehtivät.

Oulussa asuva Jupe Keskitalo on siviiliammatiltaan lääkintähelikopterin ensihoitaja ja Tampereelle asettunut Marko Keskitalo Ylen tv-sarjoissakin nähty freelance-näyttelijä.

Marian sairaala on itse asiassa tuttu paikka Jupe Keskitalolle. Hän ehti joskus tehdä muutaman sairaanhoitajavuoron Marian sairaalassakin.

”Luonnollista poistumaahan täällä on, kun tämä on toiminut sotasairaalanakin. Jos ajatellaan, että sielu tai henki voisi jäädä johonkin, tämä voisi olla sellainen paikka”, Jupe Keskitalo sanoo.

Lähdemme kuvaajan ja Keskitalojen kanssa kiertämään sairaalaa ennen kuin puoli yhdeksitoista suunnitellun Periscope-lähetyksen on määrä alkaa.

Kierrämme kameran lampun valossa hylättyjä vuodeosastoja. Huoneissa näkyy tuoleja ja vanhoja sairaalasänkyjä, joissa kukaan ei ole vuosiin maannut. Piirroksia ja taidetapahtumien julisteitakin on, ja elokuussa sairaala toimi esimerkiksi nykyteatteriesitys Neuromaanin tapahtumapaikkana.

Yhden vessan peilissä on verijälkiä ja lattialla verisiä tuppoja. Ne ovat varmaan jäännöksiä After Darkin kauhukierroksesta – toivottavasti.

Ison maanalaisen yhdyskäytävän kautta pääsee sairaalan toiseen rakennukseen. Käytävän ohi vilahtaa ruumiskylmiö, jota kuulemma tutkitaan tarkemmin myöhemmin. Synkeästä ympäristöstä huolimatta puheliaat veljekset rupattelevat ja vitsailevat yhtenään.

Jupe Keskitalo kertoo olleensa aina kiinnostunut yliluonnollisuuksista ja paranormaaleista ilmiöistä.

”Jossain vaiheessa vain tajusin että hei, näitä juttujahan voi oikeasti tutkia ja tallentaa välinein. Siitä se lähti”, hän kertoo.

Aavedatan Keskitalo perusti itsekseen vuonna 2011. Aluksi mukana oli kaksi hänen ystäväänsä, jotka eivät kuitenkaan halunneet näyttää naamaansa Youtube-videoilla. Niihin Keskitalo halusi kuitenkin panostaa alusta lähtien, joten uusi kumppani tarvittiin.

”Kysyin sitten Markolta, että lähdetkö messiin. Puhuin hänelle ensi kertaa ikinä näistä asioista ja mietin vähän, mitäköhän sieltä tulee. Mutta Marko olikin heti, että totta kai!”

Marko Keskitalo kertoo tunteneensa myös vetoa paranormaaleihin asioihin lapsesta asti. Ennen Aavedataa he eivät olleet vain puhuneet niistä keskenään, eivätkä siksi tienneet olevansa täysin samalla aaltopituudella.

”Se olikin jännä juttu. Kun Jupe kysyi, alettiin heti vaihtaa kokemuksia keskenämme. Homma lähti tosi nopeasti eteenpäin”, Marko sanoo.

Tosi-tv-sarjoja, joissa etsitään yliluonnollisia ilmiöitä, pyörii etenkin Yhdysvaltain televisiossa lukemattomia. Esimerkiksi Ghost Hunters- ja Ghost Adventures- sarjat ovat jatkuneet jo toistakymmentä kautta ja niitä on esitetty Suomenkin tv-kanavilla nimillä Haamutiimi ja Aavejahti.

2000-luvun puolesta välistä lähtien haamunmetsästyssarjojen suosio on kasvanut valtavasti. Ja viime vuosina mukaan ovat tulleet harrastajatiimit, joille Youtube tarjoaa erinomaisen areenan. Tällaisia ryhmiä listaavan Paranormalsocieties.com-sivuston mukaan tosielämän Haamujengejä on pelkästään Yhdysvalloissa yli 4 000.

CNN:n kolmen vuoden takaisessa jutussa kerrottiin, että amerikkalaisten haamuryhmien välillä oli alkanut esiintyä ylitarjonnan vuoksi jo veristä kilpailua.

Yhdystunnelin päässä pitää ottaa hissi, jonka ovien edustalla on lammikollinen katosta tippunutta ruosteista vettä. Hissi ei meinaa lähteä liikkeelle, vaikka Marko kiskoo ovea kiinni uudelleen ja uudelleen.

”Ei sulla ole Leathermania messissä?” hän kysyy.

Marko alkaa ronkkia työkalulla oven yläosaa, jotta sen lukitus napsahtaisi kiinni. MacGyver-temppu onnistuu.

”Tämä kun jää kerrosten väliin, ollaankin kusessa”, Marko vitsailee.

”Nyt pelottaa enemmän kuin varmaan koko loppuyönä!”

Hissi nytkähtää liikkeelle.

Seuraava etappi on entisen päiväpoliklinikan puolella.

Mutta mitä? Jostain lähistöltä kuuluu puhetta. Vaikka koko paikan pitäisi olla autio.

Ränsistyneellä vastaanottotiskillä lepää myös avattuja oluttölkkejä.

”Onko täällä joku?” Marko korottaa ääntään.

Liikumme ääntä kohti ja löydämme eräästä huoneesta ryhmän sairaalasängyillä istuvia nuoria aikuisia.

”Moroo!” he tervehtivät.

He ovat täällä ihan luvan kanssa. Yksi porukasta on Startup Marian toimitusjohtaja Voitto Kangas.

”Kauanko te muuten meinaatte olla täällä?” Kangas kysyy ennen kuin jatkamme kierrostamme. ”Aamuyöhön, oikeasti?”

Seuraavaksi suunnataan viidenteen kerrokseen. Siellä Keskitalot alkavat etsiä entisistä potilashuoneista sopivaa Periscope-lähetykselle sopivaa paikkaa.

Samalla he pukevat päälleen sairaalatakit ja kasaavat vanhalle sairaalasängylle stetoskooppeja, tippaletkuja sekä muuta rekvisiittaa. Lähetystä varten he aikovat lavastaa tilanteen, jossa he esittävät potilaansa menettäneitä lääkäreitä.

Kyse ei Keskitalojen mukaan ole näyttelemisestä tai show’sta, vaan ”kohteen historian tunnistamisesta”. Puvut ja rekvisiitat ovat ”triggereitä” eli laukaisimia tai houkuttimia, joiden pitäisi edesauttaa henkien näyttäytymistä.

Potilaskin esitystä varten tarvittaisiin. Sen kunnian saa ryhmän jäsen Jenna Nivakoski.

Millä tavalla haamut sitten näyttäytyvät, jos näyttäytyvät?

Tuolien liikkumista itsekseen tai muita poltergeist-ilmiöitä edes Keskitalot eivät odota.

Sen sijaan henkimaailman kanssa yritetään kommunikoida ghostbox-nimisen laitteen kautta. Myös Frank's Box -nimellä (amerikkalaisen kehittäjänsä Frank Sumptionin mukaan) tunnettu ”haamulaatikko” on nykyään aavetutkijoiden vakiovaruste.

Käytännössä haamulaatikko on radiovastaanotin. Se skannaa radiotaajuuksia jatkuvasti ja pysähtyy kullekin asemalle vain sekunnin murto-osan ajaksi. Vastaanottimesta kuuluu siis tauotta häiriöääntä ja sen lomassa satunnaisia tavuja tai sanoja. Näitä aavemetsästäjät tulkitsevat sitten viesteiksi hengiltä.

Muina apuvälineinä haamututkijat käyttävät elektromagneettista säteilyä mittaavia EMF-mittareita tai infrapunakameroita, joissa yliluonnollisten läsnäolijoiden pitäisi näyttäytyä joskus infrapunapisteistä muodostuvina hahmoina.

Tiede on luonnollisesti kyseenalaistanut tällaiset niin sanotut todistustaineistot haamujen olemassaolosta.

Mutta leikitään nyt kuitenkin mukana. Kello on 22.30 ja Periscope-lähetys alkamassa.

Nivakoski asettuu sairaalasängylle, ja Jupe Keskitalo teippaa tippaletkua hänen käteensä ammattihoitajan ottein. Kuvaaja-Turkki laittelee telineeseen kiinnitettyä iPadia ja Periscopea lähetyskuntoon.

”Laita sinne hashtagi paranormal ja ghost, ei kun ghosts. Ja otsikko vielä”, Jupe ohjeistaa.

”15 sekuntia niin lähtee”, Turkki huikkaa.

Lääkärintakkinen Jupe Keskitalo alkaa vetää lähetystä tottuneesti.

”Tälläisia tilanteita on sattunut varmasti tosi usein täällä Marian sairaalassa. Täällä on varmasti menehtynyt kaikenikäisiä ihmisiä.”

”Jos täällä on sellaisia, jotka on kokeneet saman, tulkaa tähän huoneeseen. Tulkaa kertomaan, miltä teistä tuntuu nyt. Tänne päin voi tulla kaikki, jotka täällä mahdollisesti vielä on.”

Marko panee ghostboxin päälle. Hän ja Jupe esittävät kysymyksiä.

”Onko kukaan tullut tänne lähelle? Voisitko kertoa oman nimesi?”

Ghostboxista kuuluu kohinaa, piippauksia ja napsahteluja.

”Eli mä olen Marko, tuossa on Jupe, Juho, Terhi ja Janne. Ja kukas tuossa lakanan alla olikaan?” Marko kysyy.

”Chchchchchchchc -e -a”, kuuluu ääni ghostboxista.

”Oliko Jenna? Kuulosti hyvin selvältä”, Jupe sanoo.

Sama jatkuu koko lähetyksen ajan. Nimiä kysellään, ghostbox suhisee, ja välillä häiriöäänien seasta kuuluu Keskitalojen mielestä selviä vastauksia. Markon mukaan EMF-mittari näyttää ”pientä poikkeavuutta.”

Vilkuilen välillä Turkin iPadilta Periscope-seuraajien kommentteja. Sydämiä pulppuaa ja seuraajat ehdottavat myös kohinasta itse kuulemiaan nimiä, kuten Jania tai Akia.

Itse en koe huoneessa näkymätöntä läsnäoloa tai erota ghostboxista muita kuin merkityksettömiä äännähdyksiä.

Tulee mieleen, että häiriöäänistä saattaa kuka tahansa kuulla, mitä haluaa.

Näytöstä on silti hauska seurata. Keskitalot ovat luontevia ja välittömiä esiintyjiä. He osaavat luoda tunnelmaa, jossa tuntee helposti olevansa jonkin yliluonnollisen äärellä.

”Onko täällä lapsia? Mulla on sulle lahja. Oletko milloin viimeksi leikkinyt nukella?” Jupe kysyy ja asettaa vauvanuken sängylle.

”Käy koskettamassa tuota nukkea, saat silittää ja ottaa syliin. Tule koskettamaan tuota kaunista vauvaa tuossa noin.”

Sängyllä on myös EMF-mittari, jonka valojen pitäisi välkkyä sen merkiksi, että jotain näkymätöntä on paikalla. Mitään ei tapahdu.

”Potilaan” eli Nivakosken kanssa siirrytään vielä viereiseen huoneeseen ja yritetään saada haamut esittäytymään kävelyn aikana.

”Huutista ghostbustersille”, joku kommentoi Periscopessa.

Puoli tuntia on kulunut, ja lähetystä aletaan lopetella. Keskitalot hyvästelevät katsojat sekä mahdolliset haamut.

”Se, minkä halusin teille vielä sanoa, on, että teidän ei tarvitse täällä sairaalassa enää olla. Tämä on suljettu. Voitte jatkaa matkaa, lähteä pois. Lähdettekö te pois nyt?”

Ghostbox suhisee ja särisee.

”Hulluna uusia katsojia”, Turkki sanoo kameran sammuttua.

Palaamme Aavedatan tukikohtaan. Äänipöydän äärellä päivystäneellä Träskelinillä on kerrottavaa.

Hän on havainnut erikoisen, tasaisesti toistuvan äänen.

”Se on kuin oven kolaus, mutta kuuluu eri kerroksista. Välillä kolmos- ja välillä kakkoskerroksesta”, hän kertoo.

Totta: kaiuttimesta kuuluu sykäysmäinen ääni.

”Ja seuraava tulee taas 30 sekunnin päästä, sykli on niin tasainen”, Träskelin kertoo.

Onko vihdoin havaittu jotain selittämätöntä?

Keskitalojen aistien voi melkein nähdä terästyvän.

”Okei. Anna meille sekunnit, juostaan”, Marko Keskitalo sanoo.

Veljekset lähtevät harppomaan portaita ylös niin vauhdilla, ettemme kuvaajan kanssa edes yritä lähteä perään.

Odotamme alhaalla hipihiljaa.

Parin minuutin päästä Keskitalot palaavat takaisin. Äänelle löytyi luonnollinen selitys.

”Se oli kello.”

Uskovatko Keskitalot ihan oikeasti juttuihinsa? Vai onko kaikki Aavedatankin puolelta pelkkää taitavaa show’ta ja viihdytystä?

”Kyllä mä uskon, että olemme näiden viiden vuoden aikana saaneet selville jotain, mitä ei voi selittää”, Jupe Keskitalo sanoo.

Markon mukaan he ovat oikeasti kuulleet, ja kuulevat, ghostboxeista selkeitä vastauksia kysymyksiinsä.

”Miten todennäköistä on, että sieltä tulisi joku sama nimi moneen kertaan? Vaikka meidän nimi, Keskitalo. Tai sana ’apua’ joka toistuu usein.”

”Ihan omassa kodissakin on kokenut sellaista asioita, joita ei ihan järjellä selitetä. Jotain täytyy olla”, Marko sanoo mietteliäästi.

Ja onhan aaveiden etsiminen siistiä hommaa.

Yli nelikymppiset Keskitalot vaikuttavat muutenkin ikäistään nuoremmilta, mutta kun seuraa heitä elementissään Marian sairaalassa, he ovat kuin innokkaita pikkupoikia.

”Kaikki ne paikat ja historialliset kohteet, joihin tässä tähän pääsee, se koko maailma... Kyllä mä olisin valmis tekemään tätä vaikka työkseni, jos sellainen mahdollisuus tulisi”, Jupe sanoo.

”Kyllä, ihan välittömästi”, Marko komppaa.

Käymme vielä läpi neljä valikoitua kohdetta sairaalassa ghostboxin ja mittareiden kanssa. Mukaan ovat lyöttäytyneet Keskitalojen tutut Nino ja Pete, jotka haluavat katsella haamututkimusta sivusta.

Kierrämme potilashuoneita, poliklinikkaa ja käytäviä. Yhdellä vuodeosastolla palaa punainen valo, joka on aikanaan ollut merkki siitä, että hoitajaa tarvitaan. Kukaan ryhmästä ei myönnä tietävänsä, miksi se on nyt päällä.

Aaveet eivät kuitenkaan anna selkeitä merkkejä itsestään, edes yhdyskäytävän kolkossa ruumiskylmiössä. Siellä kaikki tosin säpsähtävät ilmastointilaitetta, joka pamahtaa yhtäkkiä humisemaan kesken session.

Lopuksi henkiä yritetään houkutella vielä kerran paikalle samassa huoneessa, jossa Periscope-lähetyskin tehtiin. Nyt ruumista esittää Nino.

Ghostbox päästelee pelkkää häiriöääntä.

Jupe toteaa, että tunnelma ei ole nyt ihan yhtä vahva kuin aiemmalla kerralla.

”Kuka meillä on täällä potilaana? Kyllä potilaan nimi pitää tietää!”

Suhinaa ja kohinaa.

Aavedata ja Keskitalojen ystävät jäävät sairaalaan vielä muutamaksi tunniksi, mutta minun ja kuvaajan on aika lähteä.

Palataan vielä kerran takaisin valvontahuoneeseen, jossa Träskelin ja Nivakoski ovat päivystäneet taajuusanalyysikäyrien ja valvontakamerakuvien äärellä.

”Täytyy myöntää, että nyt ei ole tapahtunut juuri mitään”, Träskelin toteaa.

”Meilläkin oli aika rauhallista”, Jupe Keskitalo vastaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yliluonnolliset ilmiöt
  • aaveet
  • Helsinki
  • Kotimaa
  • YouTube
  • Internet
  • halloween
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Vertasimme: Suomessa on kaksi hittisaunaa vieri vieressä – kumpi on viime kädessä se mihin kannattaa mennä, Löyly vai Allas?

  2. 2

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  3. 3

    Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

  4. 4

    Frozen 2 sai viimein julkaisupäivän: Elsa ja Anna palaavat valkokankaille marraskuussa 2019

  5. 5

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  6. 6

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  7. 7

    ”Cheekin yökerho” avataan tänään Makkarataloon, tältä siellä näyttää – Helsingin yöelämässä on piristymisen merkkejä

  8. 8

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  9. 9

    Legendaarinen Ronnie Scott’s laskeutui Helsinkiin – Tätä huippuyhtyettä voit vielä kuulla ilmaiskonsertissa, jos pidät kiirettä

  10. 10

    Helsingin pizzabuumi jatkuu: oulunkyläläinen pizzeria vakuutti Nytin pikatestissä –jälkiruuaksi saa Nutella-pizzaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  2. 2

    Vertasimme: Suomessa on kaksi hittisaunaa vieri vieressä – kumpi on viime kädessä se mihin kannattaa mennä, Löyly vai Allas?

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  4. 4

    Tänä syksynä elokuvia voi katsoa ulkona ympäri Helsinkiä – Kivinokassa näytetään yllätyselokuva, Tähtitorninmäellä Tom of Finland ja Altaalla festarisuosikkeja

  5. 5

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  6. 6

    Legendaarinen Ronnie Scott’s laskeutui Helsinkiin – Tätä huippuyhtyettä voit vielä kuulla ilmaiskonsertissa, jos pidät kiirettä

  7. 7

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  8. 8

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  9. 9

    Norjalais-amerikkalainen sauna-asiantuntija iloitsee löylykulttuurin kukoistuksesta Suomessa: ”Nuoret ovat taas löytäneet saunan”

  10. 10

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  2. 2

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  3. 3

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  5. 5

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  6. 6

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  7. 7

    Flow-festivaalin turvallisuudesta vastannut yritys ei ole nähnyt todisteita pahoinpitelystä – ”aika harvoin kukaan syyttömänä putkasta herää”

  8. 8

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  9. 9

    Oletko ihaillut Game of Thronesin laatua ja yksityiskohtien tarkkuutta? Harkitse vielä – puvustuksessa käytetään Ikean mattoja

  10. 10

    Vertasimme: Suomessa on kaksi hittisaunaa vieri vieressä – kumpi on viime kädessä se mihin kannattaa mennä, Löyly vai Allas?

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

  2. 2

    Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

  3. 3

    Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

  4. 4

    Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

  5. 5

    70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

  6. 6

    Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

  7. 7

    Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

  8. 8

    Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

  9. 9

    Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

  10. 10

    Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

  2. 2

    Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

  3. 3

    Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

  4. 4

    Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

  5. 5

    Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

  6. 6

    Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

  7. 7

    Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

  8. 8

    Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

  9. 9

    70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

  10. 10

    Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

  2. 2

    Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

  3. 3

    Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

  4. 4

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  5. 5

    Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

  6. 6

    Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

  7. 7

    Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

  8. 8

    Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

  9. 9

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  10. 10

    Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  11. Näytä lisää