Tästä scifisarjasta puhutaan kaikkialla, koska sen ennustukset tuntuvat toteutuvan – vaalien jälkeen tekijät muistuttivat, että elämme todellisuudessa emmekä sarjassa

Brittisarja Black Mirrorin kolmas kausi julkaistiin Netflixissä viime kuussa, ja sen jälkeen sarjan maine on levinnyt jatkuvasti laajemmalle.

Kun Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi eilen varmistui, Netflixin tv-sarja Black Mirrorin tekijät twiittasivat näin:

Eli ”Tämä ei ole sarjan jakso. Tämä ei ole markkinointia. Tämä on todellisuutta.”

Viestiä jaettiin eteenpäin yli sata tuhatta kertaa, ja tykkäyksiä kertyi yhtä paljon.

Mikä on Black Mirror ja miksi kyseinen Twitter-heitto oli niin osuva?

Kirjoittaja Charlie Brookerin luoman brittisarjan voi pääosin luokitella scifiksi, vaikka sitä onkin vaikea sijoittaa yhteen genreen. Suurin osa jaksoista sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen, mutta jotkut voisivat tapahtua nykyhetkessäkin.

Kaikissa jaksoissa on eri tarina, eri näyttelijät ja tyylilajit vaihtelevat trilleristä mustaan komediaan sekä draamaan.

Yhdistävänä teemana ovat teknologian ja sosiaalisten medioiden vaikutukset ihmisten elämään: millä tavoin ne voivat mennä liian pitkälle, ja mitä kaikkea siitä voi seurata.

Black Mirrorin kaksi ensimmäistä kautta esitettiin brittien Channel 4 -kanavalla 2011 ja 2013 ja pidempi erikoisjakso 2014.

Netflixin tuottama kolmas kausi julkaistiin palvelussa viime kuussa, ja sen jälkeen sarjan maine on levinnyt yhä laajemmalle.

Netflix ei julkaise tunnetusti sarjojensa katsojalukuja, mutta Black Mirrorin voinee laskea hitiksi ainakin sen perusteella, kuinka paljon siitä kohistaan netissä. Tässä esimerkiksi muutama suomalaiskatsojan reaktio Facebookissa:

”Katottiin kaksi jaksoa kavereiden kanssa ja traumatisoiduin varmaan loppuiäksi.”

”Ihan kauhean ahdistava sarja. Hirveää televisioviihdettä!”

”Oon nähny siitä viikon verran painajaisia (ja kattonu silti joka toinen päivä uuden jakson).”

Miksi sarja sitten aiheuttaa katsojissa niin vahvoja reaktioita?

Koska Black Mirrorin idea on siinä, että sen esittämät visiot voisivat olla todellisuutta hyvinkin pian. Elleivät ole jo.

Sellaisetkin jaksot, jotka sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen tai eri todellisuuteen, tuntuvat pelottavan tutuilta.

Charlie Brooker on itse kuvannut jaksojen tapahtuvan ”kymmenen minuutin kuluttua, ellemme ole helvetin varovaisia.”

Esimerkkejä:

(Varoitus, tästä eteenpäin juttu sisältää lieviä spoilereita.)

Kolmannen kauden jaksossa Nosedive jokaisella ihmisellä on tietty määrä sosiaalisia pisteitä jotka käytännössä määrittävät heidän heidän elämänsä ja asemansa yhteiskunnassa.

Kaikilla on silmissään älylinssit, joiden läpi näkee kenen tahansa vastaantulijan pistemäärän. Pisteitä yhdestä viiteen voi antaa kenelle tahansa. Siksi ihmiset pyrkivät yleensä mielistelemään toisiaan, jottei keskustelukumppani antaisi miinusta.

Pisteitä kertyy myös siitä, jos omalle sometilille laitetut kuvat ovat oikealla tavalla nättejä. Niinpä vaikka kahvilla käydessä tärkeintä on lattevaahdon ja keksien asettelu kuvaa varten mahdollisimman esteettisesti.

Yli neljän ja puolen pisteen saavuttaneet elävät kadehdittavaa luksuselämää, sen sijaan kolmosen alle tippuvista tulee sosiaalisia hylkiöitä sekä toisen luokan kansalaisia.

Okei, satiirinen kuvaus siitä, millainen Instagramin kaltaisen sosiaalisen median hallitsema maailma voisi äärimmillään olla. Mutta sen esittelemä teknologia ei ole mitenkään mahdoton: älypiilolinssit ovat vain kehittyneempi versio älylaseista, joita isot teknologiafirmat kehittelevät parhaillaan markkinoille.

Ja vaikka sosiaalisiin pisteisiin perustuva yhteiskunta voi kuulostaa mahdottomalta, Kiinassa sitä muistuttavaa järjestelmää suunnitellaan parhaillaan tosissaan. Kansalaisille määriteltävä ”luotettavuusluokitus” vaikuttaisi muun muassa pankkilainojen myöntämiseen.

Monien muiden Black Mirror -jaksojen esittelemä teknologia on jo aivan tätä päivää, ja juonetkin oikeiden tapahtumien inspiroimia.

Kolmannen kauden jaksossa Shut Up and Dance kiusattu teinipoika saa sähköpostiinsa viestin, että tuntematon taho on kaapannut hänen tietokoneensa – ja tallentanut nettikameran kautta pornosivuston ääressä vietetyn hetken. Hakkerit uhkaavat lähettää siitä videon kaikille pojan tutuille, mikäli hän ei suostu suorittamaan tekstiviestitse lähetettäviä tehtäviä määräajassa.

Nettikameran kautta vakoilu on ollut hakkereille pikkujuttu jo vuosia. Verkkohyökkäyksiä voidaan tehdä mitä tahansa internetiin liitettäviä laitteita vastaan, ja tehdäänkin.

Jaksossa Hated in the Nation kolumnisti joutuu ”oikeamielisten” ihmisten nettiraivon kohteeksi, koska kirjoitti ihmisoikeusaktivistia loukanneen tekstin. Twitter-loanheitto yltyy julkisiksi tappouhkauksiksi, ja lopulta kirjoittaja kuoleekin oikeasti oudoissa olosuhteissa. Pian saman kohtalon kokevat muutkin Twitter-vihan kohteet.

Siitä, kuinka somen väkijoukot voivat lynkata varomattoman ihmisen virtuaalisesti hetkessä, on jo useita tunnettuja tapauksia. Aihetta käsitellään muun muassa tässä Kuukausiliitteen pitkässä jutussa. Käsikirjoittaja Brookerilla on omaakin kokemusta ihmisjoukkojen nettivihasta.

Oma lukunsa oli Black Mirrorin ensimmäinen jakso The National Anthem. Siinä Britannian kuningasperheen rakastettu tytär kidnapataan, ja kaappaajat uhkaavat tappaa hänet ellei pääministeri harrasta seksiä sian kanssa suorassa tv-lähetyksessä.

Uhkaus julkaistaan myös Youtubessa, joten pääministerin ahdinko pahenee. Kun prinsessaa tai kaappaajia ei löydy, alkaa yleisö vaatia kiristäjien vaatimukseen suostumista.

Vuonna 2015 – neljä vuotta jakson esittämisen jälkeen – Britanniassa nousi kohu silloista pääministeri David Cameronia koskeneesta paljastuskirjasta. Siinä väitettiin, että Cameron olisi opiskeluaikoinaan tehnyt arveluttavia juttuja kuolleen sian kanssa osana oppilaskunnan pääsykoetta.

Kirjoittajien väitteelle ei löytynyt vahvistusta, mutta sattumanvarainen yhteys Black Mirrorin avausjaksoon teki ”piggatesta” Britanniassa entistäkin puhutumman.

Black Mirror ei kuitenkaan ole huippusarja pelkästään todellisuutta hipovien ideoidensa vuoksi. Sen tarinat ovat kaiken kaikkiaan loistavasti kirjoitettuja (vaikka pari hutiakin jaksoihin mahtuu).

Sosiaalisten medioiden ja teknologian kritisointi voisi myös helposti lipsahtaa vanhusmaiseksi saarnaamiseksi, mutta tähänkään sudenkuoppaan kirjoittajat eivät missään vaiheessa tipahda.

Erityistä sarjassa on, kuinka taitavasti Brooker ja kirjoittajakumppaninsa hallitsevat eri tyylilajit. Oli sitten kyse piinaavan jännittävästä trilleristä, pirullisen osuvasta satiirista tai repivästä ihmissuhdedraamasta.

Tarinat pitävät otteessaan silloinkin, kun mukana ei ole sitä ahdistavaa puolta: esimerkiksi kolmannen kauden kehutuimpiin jaksoihin kuuluva San Junipero on käytännössä vain kahden naisen surumielisen kaunis rakkaustarina, vaikka scifi-elementtikin on mukana.

Mutta niistä pelottavan todenmukaisista ideoista vielä.

Toisella kaudella nähty The Waldo Moment -jakso kertoo epäonnisesta koomikosta Jamiesta, joka hankkii tienestinsä esiintymällä tv-ohjelmassa rivosuisen animaatiokarhun äänenä.

Kun tuottaja käskee Jamieta esiintymään Waldo-karhuna vaaliväittelyssä, tulee kaikkea haukkuvasta ja pilkkaavasta Waldosta yllättäen niin kova kansanssuosikki, että tätä vaaditaan osallistumaan vaaleihin.

Yhdysvaltain presidentinvaalien kampanja-aikana mediat nostivat jälleen esiin kolme vuotta vanhan jakson, joka oli alkanut muistuttaa tosielämää.

The Daily Beastin haastattelussa Brookerilta tietysti kysyttiin myös tulevista vaaleista.

”Uskon että Trump voittaa, ja se on vitun pelottavaa”, Brooker totesi.

Sarjalta oli tosiaan hyvä muistuttaa Twitterissä vaalien jälkeen, että nyt ollaan todellisuudessa – joka vain muistuttaa Black Mirroria päivä päivältä enemmän.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Tv-sarjat
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  2. 2

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viimeisessä jaksossa loppupelin nappulat ovat paikoillaan – näin tulee tapahtumaan seitsemännellä kaudella

  4. 4

    Cheek haastoi viisi vuotta sitten räppärit riimittelemään paremmin, nyt MC Kajo vastasi haasteeseen ja sai Cheekiltä 1 000 euroa – ”Oli se tosi yllätys”

  5. 5

    Tässä ovat Helsingin parhaat pizzat

  6. 6

    Marvelin naispuolinen työntekijä jakoi Twitterissä kuvan itsestään ja kollegoistaan pirtelöllä, sai törkyviestejä ja haukkuja – laaja tukikampanja seurasi

  7. 7

    Uutuussarja Glow on parasta mitä Netflixissä on tapahtunut sitten Stranger Thingsin, ja näistä syistä se kannattaa katsoa

  8. 8

    Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

  9. 9

    Jollaksessa saa pizzaa navetasta

  10. 10

    Game of Thronesin seitsemäs kausi alkaa 16. heinäkuuta – lue kymmenen asiaa, mitä uudella kaudella mahdollisesti tapahtuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  3. 3

    Vertasimme: Suomessa on kaksi hittisaunaa vieri vieressä – kumpi on viime kädessä se mihin kannattaa mennä, Löyly vai Allas?

  4. 4

    Tänään tv:ssä: Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä ja palasi kotiin

  5. 5

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  6. 6

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  7. 7

    Tänä syksynä elokuvia voi katsoa ulkona ympäri Helsinkiä – Kivinokassa näytetään yllätyselokuva, Tähtitorninmäellä Tom of Finland ja Altaalla festarisuosikkeja

  8. 8

    Legendaarinen Ronnie Scott’s laskeutui Helsinkiin – Tätä huippuyhtyettä voit vielä kuulla ilmaiskonsertissa, jos pidät kiirettä

  9. 9

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  10. 10

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  2. 2

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  3. 3

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  5. 5

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  6. 6

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  7. 7

    Flow-festivaalin turvallisuudesta vastannut yritys ei ole nähnyt todisteita pahoinpitelystä – ”aika harvoin kukaan syyttömänä putkasta herää”

  8. 8

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  9. 9

    Oletko ihaillut Game of Thronesin laatua ja yksityiskohtien tarkkuutta? Harkitse vielä – puvustuksessa käytetään Ikean mattoja

  10. 10

    Vertasimme: Suomessa on kaksi hittisaunaa vieri vieressä – kumpi on viime kädessä se mihin kannattaa mennä, Löyly vai Allas?

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

  2. 2

    21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

  3. 3

    Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

  4. 4

    Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

  5. 5

    Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

  6. 6

    Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

  7. 7

    Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

  8. 8

    Turun puukkoiskun jälkeen meiltä kysytään reiluutta ja valppautta

  9. 9

    Yllätys autoalalta: vielä joku kehittää polttomoottoriakin

  10. 10

    Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

  2. 2

    Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

  3. 3

    Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

  4. 4

    Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

  5. 5

    21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

  6. 6

    Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

  7. 7

    Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

  8. 8

    Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

  9. 9

    Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

  10. 10

    Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

  2. 2

    Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

  3. 3

    Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

  4. 4

    Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

  5. 5

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  6. 6

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  7. 7

    Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

  8. 8

    Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  9. 9

    Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

  10. 10

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  11. Näytä lisää