Antti Tuiskun paluubiisi: Elämä on hiihtoa, mutta onko se aina pelkkiä mäkiä ja menetystä, kysyy poppari – ja osuu suomalaisuuden syöveriin

Suomen kovimman pop-tähden paikasta käydään kovaa kisaa, mutta vain yksi artisti taitaa olla itse julistanut itsensä sellaiseksi Antti Tuisku. Lupaukset eivät tainneet olla turhia: Taannoisella Peto-kiertueellaan Tuisku niittasi paikan vähintään popin kärkisijoilla.

Tuon Peto on irti -ajan jälkeen Tuiskun paluuta on odotettu hartaasti, ja nyt se on täällä:

Uusi kappale Mä hiihdän ilmestyi verkkoon yöllä. Pedon ja Vain elämää -ohjelmasta nousseen Sata salamaa -hitin tai Keinutaan-menon jälkeen Tuiskulta olisi voinut odottaa uutta bileviisua. Sen sijaan saatiin jotakin vähän muuta – nimittäin melankoliaa.



Mä hiihdän on toki pohjimmiltaan tanssirytmissä polkeva anthem – biisi, jota voi yhtä aikaa bilettää ja laulaa suurieleisesti mukana.

Mutta biisin ydin on tällä kertaa sen tunnelmassa, joka lähestyy Suomi-iskelmää tai – jos suuret vertaukset sallitaan – Leevi and The Leavingsin vastoinkäymispopin sävyjä.

Pihvi on kappaleen nimessä: Yksinäinen hiihtäjä rämpii läpi elämän, joka oikeastaan on täynnä pettymyksiä ja etenkin menetettyjä mahdollisuuksia.

Falsetissa laulettu surumielinen tarina voisi olla koominen, mutta Tuisku kääntää sen jollakin konstilla aidoksi Suomi-iskelmän melankoliaksi:

Sä jätät mut ja mä vaan hiihdän /

mun sydän särkyy, mä hiihdän /

sä löydät toisen, mä vaan hiihdän /

meet naimisiin, mä hiihdän

Hiihto elämän vertauskuvana kuuluu suomalaisen syväkuvaston syvimpään päähän. Presidentti Urho Kekkosen elämä rinnastetaan usein hiihtoon. Juhani Suomen kirjoittaman megaelämänkertasarjan hiipumisvuosista kertovan osan nimikin on Umpeutuva latu. Mika Myllylä kärsimysasennossa hiihtosauvoineen suossa on viime aikojen mieliinpainuvimpia valokuvia. Juha Mieto häviämässä sadasosasekunnilla Thomas Wassbergille.


Hiihto on taistelua, elämä on taistelua:

Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli /

onks sen jälkeen uusii mäkii /

onks sen jälkeen vielä mäkii

Nykyaikaan biisin tuo sen kannustava puoli.

Jaksaa, jaksaa, hokee Tuisku falsetissaan. Siihen ei olisi Gösta Sundqvist varmaankaan lähtenyt vaan tyytynyt kaurismäkeläiseen toivonpilkahdukseen.

Musiikkina Tuiskun luottotuottajan Jurekin (Nytin juttu täällä), Saara Törmän, Aku Rannilan ja Kalle Lindrothin sovitus käy pitkään minimalistisilla kierroksilla ja jättää tilaa Tuiskun huokauksille. Sitten käyttöön otetaan jo eeppinen rekisteri, ja yhteislaulua tavoitellaan jo vähän alleviivatenkin. Kappale kasvaa kuitenkin lopulta runnovaksi tanssimenoksi, jonka luulisi uppoavan klubissakin – mutta tanssimixiä jää odottamaan.

Kappaleen pihvi on nyt kuitenkin sanoissa.

Jonnekin suomalaisuuden syvätasoille, ja laajempaan ilmastonmuutoksen maailmaankin ja sen ahdistuksiin Tuisku kurkottaa, ja taitaa vähän osuakin:

mä vaan hiihdän /

mä rukoilen, mä hiihdän /

sun lapset kasvaa, mä vaan hiihdän /

meret nousee, mä hiihdän

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  3. 3

    Susikoira Roi, Puhtaat valkeat lakanat, Far Out – Äänestä, mille suomalaiselle tv-ohjelmalle pitää saada jatkokausia

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kauden paras jakso vahvisti odotetun ja pelätyn teorian sarjasta

  5. 5

    Helsingin salatut eläimet: 20 kohdetta, joissa voi nähdä eläimiä

  6. 6

    Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

  7. 7

    Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

  8. 8

    Suosikkisarjojen vuotamista ja etukäteen katsomista halveksitaan – ja se kertoo paljon siitä, miten viihdettä nyt katsotaan

  9. 9

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  10. 10

    Näin hyvin Suomi-tubettaja tienaa: Hanki yli 100 000 tilaajaa, voit saada yhdestä sponsoroidusta videosta tuhansia euroja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

  2. 2

    Susikoira Roi, Puhtaat valkeat lakanat, Far Out – Äänestä, mille suomalaiselle tv-ohjelmalle pitää saada jatkokausia

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  4. 4

    Pikatesti: We Got Beef muuttui Jackie-pizza-baariksi, eikä se ole ollenkaan hullumpi juttu, sillä nämä pizzat maistuvat

  5. 5

    Azealia Banks saapuu viimein Suomeen – perunut kolme aiempaa esiintymistään

  6. 6

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kauden paras jakso vahvisti odotetun ja pelätyn teorian sarjasta

  7. 7

    Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

  8. 8

    Suosikkisarjojen vuotamista ja etukäteen katsomista halveksitaan – ja se kertoo paljon siitä, miten viihdettä nyt katsotaan

  9. 9

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  10. 10

    Katsojia kärrätään nyt teattereista Jäämeren rannalle ja minibussilla ympäri Helsinkiä – Uusi teatteriesitys taas kestää 12 tuntia ja läpi yön

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  2. 2

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  4. 4

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  5. 5

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  6. 6

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  7. 7

    Flow-festivaalin turvallisuudesta vastannut yritys ei ole nähnyt todisteita pahoinpitelystä – ”aika harvoin kukaan syyttömänä putkasta herää”

  8. 8

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  9. 9

    Vertasimme: Suomessa on kaksi hittisaunaa vieri vieressä – kumpi on viime kädessä se mihin kannattaa mennä, Löyly vai Allas?

  10. 10

    Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

  2. 2

    Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

  3. 3

    22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

  4. 4

    Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

  6. 6

    Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

  7. 7

    Turun puukotuksien pääepäillyn vangitsemis­oikeudenkäynti alkoi – Muut epäillyt astelevat saliin yksi kerrallaan

  8. 8

    Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

  9. 9

    Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

  10. 10

    Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

  2. 2

    Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

  3. 3

    Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

  4. 4

    Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

  5. 5

    Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

  6. 6

    Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

  7. 7

    Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

  8. 8

    Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

  9. 9

    22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

  10. 10

    Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

  2. 2

    Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

  3. 3

    Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

  4. 4

    Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

  5. 5

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  6. 6

    Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

  7. 7

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  8. 8

    Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  9. 9

    Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

  10. 10

    ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

  11. Näytä lisää