Valikko
Nyt.fi    |   Nyt.fi

Seitsemän uutta kasvisravintolaa Helsingissä – tarjolla hampurilaisia, raakapuuroa, nyhtökauraa ja vihiksiä

Kasvisruoan suosio sen kun kasvaa, ja se näkyy myös ravintolatarjonnassa – ainakin lounasaikaan. Illallista useimmat kasvisravintolat eivät nimittäin tarjoa.

1: CargoCoffee + Vegetarian

Baanan Ruoholahden puoleisessa päädyssä sijaitseva rahtikonteista rakennettu kahvila-ravintola avautui jo toukokuussa 2015, mutta muuttui kasvisravintolaksi vasta viime vuoden alussa.

Ruokatarjontaa on ollut suunnittelemassa villiyrttispesialistina tunnettu Sami Tallberg, ja tarjolla on niin aamiaista, lounasta kuin illallistakin. Annokset ovat paitsi kasvispohjaisia, myös pääosin maidottomia, gluteenittomia ja sokerittomia.


Cargo on hämmästyttävää kyllä yhä kaupungin ainoa kasvisravintola, jossa voi tilata useamman ruokalajin illallisen á la carte -listalta. Helsingin muu vegetarjonta kun painottuu lähinnä lounaspaikkoihin ja kahviloihin.

Mitään fine diningia Cargon ruoat eivät kuitenkaan ole. Listalta voi löytyä esimerkiksi kurpitsarisotto, vegaanihampurilainen ja lehtikaali-caesarsalaatti.

Viime kesänä Cargo avasi myös kahvilatyylisen sivutoimipisteen Mikonkadun TRE-designkaupan yhteyteen.

Cargo Coffee + Vegetarian (Ruoholahdenranta 8). Ma–pe 7.30–22, la 10–22, su 10–16. cargohelsinki.fi

2: Date + Kale

Kampin kauppakeskuksen Kortteli-ravintolakerroksessa sijaitseva paikka tarjoaa muodikkaita kulhoruokia. On smoothie bowleja, raakapuuroja ja monenlaista muuta raikasta ja terveellistä.

Ravintolan takana ovat Richard McCormick ja Anni Kravi. McCormick tunnetaan muun muassa yhtenä Sandron perustajana, ja hänen panoksensa Helsingin vegeruokatarjonnan kasvattamisessa on ollut merkittävä.

Kravi on kerännyt kauniilla kulhoruokakuvillaan jo yli 51 000 seuraajaa Instagramissa. Ne herättivät myös englantilaisen kirjakustantajan huomion. Kravin ensimmäinen keittokirja ilmestyy tammikuussa Briteissä ja helmikuussa Suomessa.

Date + Kale (Urho Kekkosen katu 1). Ma–pe klo 8–21, la 10–21, su 10–18. dateandkale.com

3: Jänö

Helsingin ensimmäinen vegaaninen nakkikioski avautui Etu-Töölöön elokuussa. Idea syntyi Sipsikaljavegaanit-nimisessä Facebook-ryhmässä, ja rahoitus haalittiin kasaan joukkorahoituspalvelun avulla.


Tarjolla on ollut muun muassa jänäriä eli vegaanihodaria. Listalla on ollut myös nyhtökauralla täytettyä pitaleipää sekä eri versioita vihiksestä eli kasvislihiksestä. Tällä hetkellä Jänössä tehdään isoa remonttia, ja se on kiinni. Kioskin on määrä avautua uudelleen keväällä.

Jänö (Museokatu 12). janokioski.fi

4: Oatz

Nyhtökaura oli vuoden 2016 kohuelintarvike, ja sen ympärille syntyi jopa yksi ravintolakonsepti. Viime kesänä avautunut Oatz on pikaruokapaikka, jossa tarjotaan salaatteja ja rieskoja kolmella erilaisella nyhtökauratäytteellä.


Ravintola toimii Kampin kauppakeskuksen alakerrassa sijaitsevassa 6K Foodmarketissa, johon on kerätty samaan tilaan useita katuruokahenkisiä paikkoja.

Oatz (Urho Kekkosen katu 1). Ma–pe klo 10–21, la 10–22, su 12–19. 6k-foodmarket.fi/#oatz

5: Oma maa

Alkuvuonna 2016 avautuneen Oma maa -kahvilan toiminta perustuu niin sanottuun ”kumppanuusmaatalouteen”. Ideana on, että kuluttajat ja yksi maatila muodostavat tiiviin yhteisön. Kahvilaa pyörittää luomuosuuskunta, ja suurin osa siellä käytettävistä tuotteista tulee Lassilan tilalta Tuusulasta.


Ruoat ovat vegaanisia, ja valikoimassa on vaihtuvaa lounasta, itse leivottuja sämpylöitä, korvapuusteja, hernefalafelannoksia, seitantortilloja ja kasvislihiksiä.

Oma maa (Kaarlenkatu 15). Ma–pe klo 11–15. omamaa.fi

6: Roots Helsinki

Vaasankadulle kesäkuussa avautunut vegaaninen kahvila ja joogastudio. Listalla on muun muassa aamiaislautasia, salaatteja, vegaanihampurilaista, raakakakkuja, matchavohveleita sekä erilaisia kahveja ja smoothieita.

Roots Helsinki (Vaasankatu 14). Ma–pe klo 8–20, la–su 10–18. rootshelsinki.fi


7: Well

Unicafe-opiskelijakahviloista tunnetun HYY-yhtymän omistama kahvila avautui marraskuussa Kaivopihan viereisen käytävän varrelle.

Konsepti syntyi opiskelijoilta kerätyn asiakaspalautteen pohjalta. He halusivat vegaanista, gluteenitonta ja terveellistä ruokaa.


Kaikki Well-kahvilan tuotteet ovat kasvispohjaisia, ja vegaanisia vaihtoehtoja on runsaasti. Listalla on muun muassa bageleita, wrappeja, täytettyjä pitaleipiä ja makeita herkkuja muffineista raakakakkuihin. Kahvi on luomua, ja sen sekaan voi valita haluamansa kasvimaidon.

Well (Kaivokatu 10). Ma–pe klo 7–19, la 10–16. wellcoffee.fi Lue täältä juttu, jossa keskustelemme vegekeittokirjailija Alex Niemisen kanssa Helsingin kasvisravintolakulttuurista ja siitä, miksi hyvä vegeannos on vaikea tehdä. Lue täältä juttu, jossa pannaan kasvisproteiinin poikki ja pinoon: Mikä olikaan quorn? Mikä härkis?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravintolat
  • Helsinki
  • vege
  • Kasvisruoka

Nyt.fi luetuimmat

  1. 1

    Näin liikut pikkurahalla Helsingissä – esittelyssä 9 tapaa kohottaa kuntoa halvalla

  2. 2

    Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

  3. 3

    George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

  4. 4

    Asiantuntija: Meitu ei ole sen pahempi sovellus kuin muutkaan, kohussa kyse jopa ”rasismista”

  5. 5

    Rumpalin iskut kihelmöivät selässä kuin piiskan jäljet – mutta mitä ihmettä on hiphop-jazz?

  6. 6

    Elokuvat palaavat Helsingin Gloriaan – ensi viikolla La La Land sekä uusi Onneli ja Anneli -elokuva

  7. 7

    Nämä 5 helsinkiläisravintolaa saavat Nytin kriitikoilta papukaijamerkin hyvästä palvelusta

  8. 8

    Kannabis kauppoihin: Näin Suomi sen laillistaisi

  9. 9

    Tiisun uudella videolla nettimöyhääjät saavat viimein mitä halusivat ja ihan kaikki viedään saunan taakse – Erkki Tuomiojaa myöten

  10. 10

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

  2. 2

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  3. 3

    Asiantuntija: Meitu ei ole sen pahempi sovellus kuin muutkaan, kohussa kyse jopa ”rasismista”

  4. 4

    Putous jatkuu huomenna: Tällainen on sarjan uusi tähti Ernest Lawson, joka on näyttelijänä itseoppinut – ja jonka ihonväristä vitsaillaan jo sarjan trailerissa

  5. 5

    Lapset viihtyvät näissä ravintoloissa ja kahviloissa: Esittelyssä 7 Helsingissä sijaitsevaa paikkaa – sekä HopLopin pop-up-rafla, joka avataan pian

  6. 6

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  7. 7

    Pikatestissa sympaattinen korttelikahvila Buongiorno caffe, joka henkii italialaista tunnelmaa Töölössä

  8. 8

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  9. 9

    Matkamessut alkoivat – Turkki on yhä suomalaisten suosituimpia matkakohteita, levottomuuksista huolimatta

  10. 10

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

  2. 2

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  3. 3

    Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

  4. 4

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  5. 5

    ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

  6. 6

    20 vuotta sitten oli niin huikea musiikkivuosi, ettemme voi käsittää sitä, myös Suomessa – tässä todisteet

  7. 7

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  8. 8

    George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

  9. 9

    Master Chef -voittaja avaa hampurilaisravintolan Kurvissa tällä viikolla

  10. 10

    Tällaista on käydä Cheekin luona kylässä

  11. Näytä lisää

Luetuimmat

  1. 1

    Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

  2. 2

    Syntynyt 1917 – HS:n Kaisa Rautaheimo valokuvasi sata vuotta täyttäviä suomalaisia ja kysyi heidän kallisarvoisinta muistoaan

  3. 3

    Elokuvien ja tv-sarjojen levittäjä puolustaa suomalaiskoteihin lähettyjä tuhansien eurojen uhkauskirjeitä – ”Ainoa tarkoitus on rajoittaa piratismia”

  4. 4

    Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

  5. 5

    Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

  6. 6

    Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

  7. 7

    Juuri avautuneet arkistot paljastavat: 25 vuotta sitten Suomi pelkäsi sisällissotaa Venäjällä ja pani toivonsa viinaanmenevään Jeltsiniin

  8. 8

    Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

  9. 9

    ”Tietämättömyys on vaarallisinta väkivaltaa” – Washingtonin Naisten marssille osallistui jopa 500 000 ihmistä

  10. 10

    Näin liikut pikkurahalla Helsingissä – esittelyssä 9 tapaa kohottaa kuntoa halvalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

  2. 2

    Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

  3. 3

    Opas miehen hankintaan

  4. 4

    Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

  5. 5

    Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

  6. 6

    Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni tuttavansa autosta Joensuussa

  7. 7

    George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

  8. 8

    Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

  9. 9

    Suola on suurempi uhka terveydelle kuin moni tietää – Tutkija listaa viisi helppoa keinoa, miten liikaa suolaa voi välttää

  10. 10

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

  2. 2

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  3. 3

    Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

  4. 4

    Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

  5. 5

    Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

  6. 6

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  7. 7

    Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

  8. 8

    Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

  9. 9

    Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

  10. 10

    Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

  11. Näytä lisää