Nyt.fi    |   Nyt.fi

Hiihtäminen on halpa tapa kuntoilla, mutta tekniikan pitää olla hallussa – näin hiihto vaikuttaa

Hiihtäminen kasvattaa kuntoa mutta piristää myös mieltä.

Paloheinän ulkoilu­alueella tykit pöllyttävät lunta, vaikka edellisyönä sitä on satanut taivaan täydeltä. Aurinko paistaa, pakkasta on kirpeät kymmenen astetta. Talvi on saapunut Helsinkiin.

Suomen Ladun hiihtomajassa käy kuhina, kun kaupunkilaiset ja matkailijat jonottavat apua vuokrasuksien valintaan.

Ilmassa huuruaa hengityksen lisäksi myös jännitys – moni vetää monoja jalkoihinsa pitkän tauon jälkeen. Ja on heitäkin, joille kyseessä on ensimmäinen lähikosketus lajiin tai lumihankeen ylipäätään.

”Jos osaa kävellä, osaa hiihtää. Harva suomalainen valahtaa ladulle, laji on kuitenkin suurimmalle osalle tuttu lapsuudesta. Laahustaminenkin on hiihtoa, ja siitä se sitten lähtee pikkuhiljaa”, hiihtovalmentaja Simo-Viljami Ojanen kannustaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lajin imuun pääsee nopeammin mukaan perinteisellä eli tuttavallisesti ”pertsalla” kuin vapaalla tyylillä, jota luisteluksikin kutsutaan.

”Perinteinen ei vaadi yhtä hyvää tasapainoa, lihaskuntoa ja rytmitajua kuin vapaa tyyli. Tekniikan oppii helpommin, hiihdonopettaja Wilhelm Stenbacka vinkkaa. Hän suosittelee palaamaan suksille nöyrällä mielellä: ”Ensimmäinen kerta pitkästä aikaa voi olla pettymys, jos odotukset lajin tai omien taitojen suhteen ovat liian korkealla”.

Liian optimististen odotusten lisäksi aloittelijalle tyypillinen virhe on päästää kehon painopiste liian taakse, jolloin sukset joko luisuvat liikaa tai pito ei riitä. Se näyttää siltä kuin istuisi suksien päällä. Jarruttamistakin kannattaa harjoitella, ettei alamäessä mene kiljumiseksi.

Onko hiihto tekniikka-, väline- vai fiilistelylaji? Ojanen ja Stenbacka vakuuttavat, että se on kaikkia kolmea: kun tekniikka on hallussa ja välineet toimivat, voi keskittyä fiilistelyyn.


”Hiihdosta voi nauttia monella tasolla ja tavalla. Kilpaileminen on oma, endorfiinin täyttämä maailmansa, mutta sen lisäksi hiihto mahdollistaa elämyksiä, kuten luonnosta nauttimisen raikkaassa ulkoilmassa”, Ojanen pohtii.

Onnistumisen kokemukset palkitsevat ladullakin.

”Aloittelijan huippuhetki on tavallisesti se, kun ensimmäinen ylämäkinousu sujuu ongelmitta. Ja alamäki palkitsee aina”, Stenbacka naurahtaa.

Laji on monipuolinen myös terveysnäkökulmasta, sillä hiihtäminen kohentaa kestävyyskuntoa.

”Se myös laskee verenpainetta ja parantaa rasva- sekä sokeriaineenvaihduntaa, ja osin näiden kautta pienentää riskiä sairastua muun muassa kakkostyypin diabetekseen, verenpainetautiin, aivohalvaukseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin”, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Katja Mjøsund tiivistää.


Hän suosittelee hiihtämistä myös masentuneille ja stressaantuneille – rauhallinen liikunta luonnossa on todettu hyväksi mielellekin.

”Lihakset vahvistuvat, ja hiihtäminen aktivoi monipuolisesti koko kehoa”, Mjøsund kertoo. Töihin pääsevät siis niska- ja hartiaseutu, ylä- ja alaraajat, selkä, vatsalihakset, pakarat sekä reidet. ”Nyrkkisääntö on, että mitä passiivisempaa elämää on viettänyt ja mitä huonompi kestävyyskunto on, sitä suuremmat positiiviset terveys- ja kuntovaikutukset saa jo lyhyelläkin liikkumisella”, Mjøsund tsemppaa.

Puolen tunnin hiihtolenkki on hyvä aloitustahti. Jos joulunpyhät ovat menneet sohvalla maaten vatsa konvehtitarjottimena, jo vartin lenkistä on hyötyä.

”Kannattaa aloittaa maltillisesti ja tasaisemmilla laduilla, ei rehkimällä mäkisessä maastossa. Oma vointi ja kehon tuntemukset määräävät tahdin.”

Mjøsundin mukaan hiihto on mainio laji myös sellaisille, joilla on huono lihaskunto tai ongelmia nivelien kanssa, esimerkiksi kulumaa. ”Hiihtäminen on nivelille paljon pehmeämpää kuin reipas kävely tai hölkkä.”

Mjøsund muistuttaa, että jos astma, korkea verenpaine tai sepelvaltimotauti eivät ole hyvässä hoitotasapainossa, kannattaa keskustella lääkärin kanssa ennen aloittamista.

Hiihtäjä ei tarvitse erityistä alkuverryttelyohjelmaa, vaan vauhtia voi kiristää sitä mukaa, kun keho lämpenee.

”Oleellista on, ettei syöksy kertaheitolla sauvomaan kuin tykinsuusta”, Mjøsund vinkkaa.

Hänen mielestään lihasten venyttely tai tällä hetkellä trendikäs lihaskalvojen putkirullaus kuntoilun jälkeen eivät ole välttämättömiä, mutta ei niistä haittakaan ole.

”Moni kokee, että venyttely on hyvä tapa rentoutua liikunnan jälkeen, vaikka nykytieteen valossa siitä ei ole erityistä hyötyä. Jos tykkää rullata, se kannattaa tehdä hiihtämisen jälkeen, kun lihakset ovat vielä lämpimät”, Mjøsund opastaa.

Artikkelia varten haastatellut asiantuntijat ovat liikuntalääketieteen erikoislääkäri ja suunnistuksen maajoukkuelääkäri Katja Mjøsund, hiihtovalmentaja ja yrittäjä Simo-Viljami Ojanen, joka on suunnittelut Suomen Ladun hiihtokurssien sisällöt sekä hiihdonopettaja, hiihtopalvelutyöntekijä ja SM-tason kilpahiihtäjä Wilhelm Stenbacka Suomen Ladun Hiihtopalvelusta. Lue myös:

Opi hiihtämään oikein! Kuvasarja näyttää oikean ja väärän hiihtotekniikan

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • Kuntoilu
  • Liikunta
  • Harrastukset
  • Talvi
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  2. 2

    Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

  3. 3

    Tässä kokonaisuudessaan listaus Suomessa käytettävistä virallisista virkanimikkeistä, joissa esiintyy ”-nainen”

  4. 4

    Se leviää! Sipilä, Trump ja nyt jo Ayng San Suu Kyi syyttelevät kaikkia ääripäitä – tästä on kyse tuomitsemisessa, joka ei ole tuomitsemista

  5. 5

    Suomen kieli on mieskeskeinen ja muita sukupuolia syrjivä, ja asialle pitäisi tehdä jotakin, sanoo kielentutkija

  6. 6

    Pikatestissä Namnam-ravintola, joka tarjoaa takuuvarmoja Vietnam-hittejä Flemarilla

  7. 7

    Verneri Pohjolaa potutti, ja tällaista musiikkia siitä syntyi: häröä, säröä ja överiä

  8. 8

    Töölöön avattu Daddy Greens tarjoilee newyorkilais-napolilaista pizzaa – ja se on todella, todella hyvää

  9. 9

    Lidl toi tänään kauppoihin vaatemalliston, joka näyttää ihan samalta kuin muutkin – ja juuri siksi ihmiset ovat niin innoissaan

  10. 10

    11 Helsingin teepaikkaa, jotka sinun pitää tietää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  2. 2

    Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

  3. 3

    Tässä kokonaisuudessaan listaus Suomessa käytettävistä virallisista virkanimikkeistä, joissa esiintyy ”-nainen”

  4. 4

    Lidl toi tänään kauppoihin vaatemalliston, joka näyttää ihan samalta kuin muutkin – ja juuri siksi ihmiset ovat niin innoissaan

  5. 5

    Pikatestissä Namnam-ravintola, joka tarjoaa takuuvarmoja Vietnam-hittejä Flemarilla

  6. 6

    Se leviää! Sipilä, Trump ja nyt jo Ayng San Suu Kyi syyttelevät kaikkia ääripäitä – tästä on kyse tuomitsemisessa, joka ei ole tuomitsemista

  7. 7

    Suomen kieli on mieskeskeinen ja muita sukupuolia syrjivä, ja asialle pitäisi tehdä jotakin, sanoo kielentutkija

  8. 8

    Verneri Pohjolaa potutti, ja tällaista musiikkia siitä syntyi: häröä, säröä ja överiä

  9. 9

    Pertti Kurikan Nimipäivät lopetti, mutta ei hätää! Bändi järjestää levyraadin tiistaina Tavastialla

  10. 10

    Trumpin ykkösvalehtelijan armahdus tv-gaalassa vaikuttaa oikealta emämokalta – Mitä ihmettä tapahtui?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  2. 2

    Tässä kokonaisuudessaan listaus Suomessa käytettävistä virallisista virkanimikkeistä, joissa esiintyy ”-nainen”

  3. 3

    Trumpin ykkösvalehtelijan armahdus tv-gaalassa vaikuttaa oikealta emämokalta – Mitä ihmettä tapahtui?

  4. 4

    Trumpin ex-tiedottaja ilmaantui yllättäen televisiogaalan lavalle pilkkaamaan Trumpia, yleisö ja internet eivät pääse yli

  5. 5

    Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

  6. 6

    Internet ei saa tästä tarpeekseen: täydellisesti toistensa sisään sujahtavat asiat -porno

  7. 7

    Talvi tulee useammin kuin kerran: Game of Thronesiin kuvataan useita loppuja

  8. 8

    Lidl toi tänään kauppoihin vaatemalliston, joka näyttää ihan samalta kuin muutkin – ja juuri siksi ihmiset ovat niin innoissaan

  9. 9

    South Park palasi televisioon, ja sai ihmisten älykodit puhumaan valtavista kiveksistään

  10. 10

    Töölöön avattu Daddy Greens tarjoilee newyorkilais-napolilaista pizzaa – ja se on todella, todella hyvää

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  2. 2

    Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

  3. 3

    Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

  4. 4

    ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

  5. 5

    Miksi Juha Sipilä hymyilee?

  6. 6

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  7. 7

    Tekniikan Maailma testasi talvirenkaat: Uudet tulijat haastavat tuttujen rengas­valmistajien johtoaseman

  8. 8

    Tämän parempaa mainoskanavaa Helsinki saa hakea: Kiinalainen jättiyritys WeChat luo Helsingille oman sovelluksen – käyttäjiä yli 960 miljoonaa

  9. 9

    Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

  10. 10

    Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  2. 2

    Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

  3. 3

    Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

  4. 4

    Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

  5. 5

    Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

  6. 6

    Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

  7. 7

    Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

  8. 8

    ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

  9. 9

    Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

  10. 10

    Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

  2. 2

    Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

  3. 3

    ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

  4. 4

    Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

  5. 5

    Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

  6. 6

    Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

  7. 7

    Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

  8. 8

    ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

  9. 9

    ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

  10. 10

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Presidentti Niinistö HS:lle YK-puheen alla: Trump ja Putin ”käsittelevät toisiaan kohteliaasti”
  3. Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille
  4. Tekniikan Maailma testasi talvirenkaat: Uudet tulijat haastavat tuttujen rengas­valmistajien johtoaseman
  5. Meksikon maanjäristyksen uhriluku nousee: Raunioista löytynyt jo yli 200 kuollutta, romahtaneeseen kouluun kuoli kymmeniä lapsia pääkaupunki Méxicossa
  6. ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa
  7. Tämän parempaa mainoskanavaa Helsinki saa hakea: Kiinalainen jättiyritys WeChat luo Helsingille oman sovelluksen – käyttäjiä yli 960 miljoonaa
  8. Méxicossa asuva suomalainen oli hakemassa lapsiaan päiväkodista, kun maanjäristys alkoi: ”Kotikadullani kaksi kerrostaloa musertui maan tasalle”
  9. Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia
  10. Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja
  11. Eduskunta aloittaa tänään kuukausien aherruksen, vaikka se ei johda juuri mihinkään muutoksiin – budjetin käsittely on silti kansanedustajien tärkeimpiä tehtäviä
  12. Näytä lisää