Valikko

Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

Touko Aalto vaipui torstaina tuttuun asentoon kesken eduskunnan täysistunnon.

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin torstai-iltana Aito avioliitto -kansalaisaloitetta.

106 000 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite pyrki pitämään avioliiton miehen ja naisen välisenä.

Se siis yritti kumota aiemman kansalaisloitteen sukupuolineutraalista avioliittolaista, jonka on määrä tulla voimaan ensi kuussa. Marraskuussa 2014 kansalaisaloite meni läpi eduskunnassa (voit katsoa täältä, miten kansanedustajat äänestivät.) Aloitteen sukupuolineutraalista avioliittolaista allekirjoitti aikanaan 166 000 ihmistä.

Perjantaina päivällä Aito avioliitto -aloite kaatui eduskunnassa. Aloite hylättiin äänin 120–48.

Kansanedustajat kaikista puolueista pitivät puheenvuoroja torstain täysistunnossa. HS:n mukaan keskustelu jumiutui siihen, syrjiikö Aito avioliitto -aloite homoja vai ei.

Lakivaliokunnan esitys oli torstaina, että Aito avioliitto -aloite hylätään.

Täysistunnon loppupuolella kansanedustaja Mika Niikko (ps) piti kommenttipuheenvuoron. Jos lähetystä seurasi netistä, huomio kiinnittyi nopeasti Niikon takana istuneeseen toiseen kansanedustajaan, vihreiden Touko Aaltoon:

Niikon puheen alettua tämän puoluetoveri Juho Eerola poistui nopeasti, mutta Aalto painoi päänsä alas ja nosti käden otsalleen.

Hän siis teki facepalmin:



Ai minkä?

Facepalm eli suomalaisittain naamapalmu tunnetaan universaalina pettymyksen symbolina. Sen viesti on, että nyt asiat eivät menneet ihan putkeen. (Lisää facepalmin historiasta voit lukea Know your memes -sivustolta.)

Facepalm tulee alun perin Star Trek: The Next Generation -sarjan legendaarisesta kapteeni Jean-Luc Picardista, jota näytteli Sir Patrick Stewart:


Touko Aalto on asettunut aivan tismalleen samaan asentoon:


Eikä se jäänyt siihen: Aalto myös pyöritteli päätään facepalmissa.



Lue myös: Tämä nainen aloitti kaiken – lue historiallisen Tahdon-aloitteen tarina baaripöydästä voittoon

Korjaus 12.06: Tasa-arvoinen avioliittolaki meni läpi eduskunnassa marraskuussa 2014, ei 2015.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kotimaa
  • Politiikka
  • Internet
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Ei, emme keksineet tätä itse: Netflix tekee seuraavaksi elokuvan, joka perustuu twiittiin, joka perustuu meemiin

  2. 2

    James Corden kertoo nyt, miten supersuositut Carpool Karaoke -jaksot syntyvät – ja fiilistelee Daruden Sandstormia

  3. 3

    Tässä on urheilun ja HIFKin tulevaisuus: Overwatch-joukkue, joka pelastaa seuran vanhenevilta lätkäfaneilta

  4. 4

    Tällainen on poptähti Ariana Grande, jonka Manchesterin keikasta tuli murhenäytelmä

  5. 5

    Youtube sensuroi lasten suosikkibändin uutuusvideon – liian rajuna lapsille

  6. 6

    Tänään ensi kertaa Helsingissä valkokankaalla: kauhuklassikko, jossa zombit piirittävät ostoskeskusta –legendabändi Goblin säestää paikan päällä

  7. 7

    Twin Peaksin uusien jaksojen käännösvirheet hämmentävät, ”Log Ladyn” pölkystä tulikin ”lokikirja” – tästä on kyse

  8. 8

    Nyt trendaa ”avolatte” eli avokadoon kaadettu ja siitä nautittu erikoiskahvi – olemme aivan yhtä hämmentyneitä kuin tekin

  9. 9

    Jenkkiopettaja kirjoitti hittijutun suomalaisten tavoista – ja suututti maanmiehensä

  10. 10

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Twin Peaksin uusien jaksojen käännösvirheet hämmentävät, ”Log Ladyn” pölkystä tulikin ”lokikirja” – tästä on kyse

  2. 2

    Tällainen on poptähti Ariana Grande, jonka Manchesterin keikasta tuli murhenäytelmä

  3. 3

    Ei, emme keksineet tätä itse: Netflix tekee seuraavaksi elokuvan, joka perustuu twiittiin, joka perustuu meemiin

  4. 4

    Tässä on urheilun ja HIFKin tulevaisuus: Overwatch-joukkue, joka pelastaa seuran vanhenevilta lätkäfaneilta

  5. 5

    Roger Moore ajoi valkoisen urheiluauton mereen James Bondina ja nousi sieltä pop-kulttuurin ikonina – ja 70-luvun lohtuna

  6. 6

    Youtube sensuroi lasten suosikkibändin uutuusvideon – liian rajuna lapsille

  7. 7

    Ravintola-arviossa Vallilan uusi etiopialaispaikka, joka voi hyvinkin haastaa pahimman kilpailijansa Helsingissä

  8. 8

    Kumpi voittaisi tappelussa, James Bond vai Vladimir Putin? Näin Roger Moore vastaili Nytin kysymyksiin vuonna 2009

  9. 9

    Nyt trendaa ”avolatte” eli avokadoon kaadettu ja siitä nautittu erikoiskahvi – olemme aivan yhtä hämmentyneitä kuin tekin

  10. 10

    Pikatestissä munaan keskittyvä pikaruokaravintola, josta saa myös vegaanisia munakkaita – ja jälkiruoaksi pavlovaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Some repesi taas BBC:n haastattelusta: Toimittaja työnsi naisen rinnasta pidellen syrjään, sai läimäytyksen, kaikki nähtiin suorana televisiossa

  2. 2

    Netissä on kiertänyt vuosia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne on kuollut ja häntä esittää näyttelijä – Nyt huhut lähtivät taas leviämään vauhdilla, tästä on kyse

  3. 3

    Naiset alistetaan synnytyskoneiksi, homoja silvotaan ja tapetaan: HBO:n The Handmaid’s Tale on pelottavin ja vaikuttavin tv-sarja juuri nyt, koska se voisi olla täyttä totta

  4. 4

    Sometähti Sini Laitinen, 25, otti ensin animesöpöselfieitä, sitten muotifiilisteli – ja tekee nyt ”viiden euron räkäistä herutusta”

  5. 5

    Conan O’Brien joutuu oikeuteen, suosikkijuontajaa syytetään vitsien varastamisesta toisen koomikon blogista – tästä on kyse

  6. 6

    Chelsea Manning pääsi vapaaksi, liittyi heti Instagramiin ja julkaisi ihan parhaan selfien: ”Tässä minä nyt olen”

  7. 7

    Konepajan Bruno ei saa avata terassia tänä kesänä – VR:n mukaan yksi syy viime vuotiset meluvalitukset: ”Terassia ei tule”

  8. 8

    McDonald’s-mainoksessa isän kuolemaa sureva poika löytää lohdun hampurilaisesta, katsojat tyrmistyivät – mainos hyllytettiin

  9. 9

    Tällainen on poptähti Ariana Grande, jonka Manchesterin keikasta tuli murhenäytelmä

  10. 10

    Kun Salkkarit-tähti Sara Parikka, 26, julkaisee kuvan vauvamahastaan, siitä tehdään heti uutinen – Näin Parikka tekee elämästään Instagramissa ”kivaa ja kaunista”

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

  2. 2

    Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

  3. 3

    Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

  4. 4

    Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

  5. 5

    Ei, emme keksineet tätä itse: Netflix tekee seuraavaksi elokuvan, joka perustuu twiittiin, joka perustuu meemiin

  6. 6

    HSTV näyttää Kansallisbaletin ”komean ja vimmaisen” Voima-esityksen suorana lähetyksenä juuri nyt

  7. 7

    Joukkomurhista syytetyt irakilaiskaksoset pääsevät vapaaksi – ”Tunteet tietysti tulivat pintaan”

  8. 8

    Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

  9. 9

    Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

  10. 10

    Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

  2. 2

    Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

  3. 3

    Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

  4. 4

    Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

  5. 5

    Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

  6. 6

    Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

  7. 7

    Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

  8. 8

    Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

  9. 9

    Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

  10. 10

    Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

  2. 2

    Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

  3. 3

    Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

  4. 4

    Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

  5. 5

    Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

  6. 6

    Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

  7. 7

    Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

  8. 8

    Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

  9. 9

    Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

  10. 10

    Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

  11. Näytä lisää