Valikko

Tällainen on Helsinkiin avattu punklevykaupan ja kampaamon yhdistelmä, jonka hiuspuolta pyörittää entinen talonvaltaaja

Kallioon avattiin levykaupan ja parturi-kampaamon yhdistelmä. Hiuksista huolehtii Sirkku Rantanen, jonka punk-aatteet näkyvät päivittäisessä työssä.

Helsingin Kalliossa on harmaa ja kovin loskainen aamupäivä.

Fleminginkatu 11:stä kaiuttimista soi 1980-luvun punk-klassikko Wipersin Over the Edge -levy, ja yhdeksänvuotias colliekoira Juno juoksee tervehtimään tulijoita.

”Punk on koko elämäntapa”, sanoo Sirkku Rantanen, 30, parturi-kampaamossaan Sirpassa. Ja täällä se punk näkyy. Kampaamo siirtyi maaliskuun alussa yhteisiin tiloihin levykauppa Teen Wolf Recordsin kanssa.

Helsingissä on satoja parturi-kampaamoja, mutta ei tällaista toista. Johonkin tiettyyn juttuun keskittyviä hiuspaikkoja on toki lukuisia: on esimerkiksi pelkästään miehille suunnattuja, vintagetyyliin kampaavia, ekologista ja afrohiuksiin erikoistunutta.

Voipa kampaamo yhdistyä myös vaikkapa kahvilaan tai viinibaariin!

Mutta tämä on levykauppa-kampaamo. Ja vieläpä punkiin erikoistunut.

Heti aluksi täytyy selvittää yksi asia: miksi Sirkun kampaamon nimi on Sirpa?

”Sirpa on lempinimeni, joka vakiintui alettuani soittaa Kuudennessa silmässä”, Rantanen selittää ja leikkaa samalla asiakkaan takatukkaan uusia kerroksia.

Kuudes silmä on punk-yhtye, jossa Rantanen soittaa syntetisaattoria ja Teen Wolf Recordsin omistaja Jere Lehmus, 31, laulaa ja soittaa kitaraa.

Kummallakin on muu päivätyö, Rantasella kampaamo ja Lehmuksella levykauppa. Liike­tilojen yhdistäminen tuli puheeksi puoliksi vitsinä.

”Sen jälkeen kaikki kävi aika nopeasti”, Rantanen sanoo. Kummankin vanhoilta asiakkailta on tullut yhdistymisestä pelkästään mukavaa palautetta – ja yhteisiäkin asiakkaita kaksikolla oli jo ennestään paljon.

”On ollut kiva huomata, että se oma hetkeentarttumisintuitio oli oikeassa”, Rantanen sanoo.

Miten homma sitten toimii käytännössä?

Parturi-kampaamo Sirpan ja Teen Wolf Recordsin yhteinen tila on jaettu niin, että heti ulko-ovesta tullaan levykauppaan ja kampaamo on taaempana. Ostokset maksetaan samalle kassalle, oli kyseessä sitten sampoo tai punklevy.

Kun yleensä kampaamossa saa selailtavakseen kasan naistenlehtiä, täällä odottelun viihdykkeeksi on laatikollinen Toinen vaihtoehto -aikakauslehteä, joka kertoo punkkulttuurista.


Yhdistelmän synty vaati hetkeen tarttumista, mutta sitä oli ilmassa myös keväällä 2014, kun viisi vuotta aikaisemmin perustetun Kuudennen silmän edellinen syntetisaattorin soittaja ilmoitti joutuvansa jäämään pois bändin Yhdysvaltojen-kiertueelta.

Rantanen sen sijaan lähti sinne, ja on pysynyt yhtyeessä siitä lähtien. Erilaisissa punk-bändeissä hän oli soittanut 17-vuotiaasta ja pyörinyt punk-ympyröissä 15-vuotiaasta.

Lapsuudenkodissa Turussa äiti kuunteli oman nuoruutensa punk- ja rock-klassikoita, kuten Ramonesia, Iggy Popia ja The Smithsiä.

”Kiinnostuin musiikista ja bändeistä ja löysin samanhenkisiä tyyppejä”, Rantanen sanoo. ”Kävimme kavereiden kanssa kuuntelemassa keikkoja Turun ­TVO:lla, jonne pienemmätkin bändit pääsivät soittamaan.”

Menneisyydessä on hän myös puolustanut eläinten oikeuksia ja vallannut taloja. Esimerkiksi Turun Aurakadulla sijaitsevan vanhan, tyhjillään seisseen talon vuonna 2004.

”Se oli mielenilmaus sitä vastaan, että kaupunki panttaa tiloja tyhjillään, kun ne voisivat olla turvapaikkoja kenelle tahansa”, Rantanen kertoo. ”Tarkoituksenamme oli saada talosta taidetila.”

Suunnitelma onnistui, sillä jo samana vuonna vanhaan taloon avattiin nuorten taide- ja toimintatalo Vimma, jossa järjestetään bändikilpailuja, sarjakuvakursseja ja teatteriesityksiä.

Punkia Rantasessa ovat enimmäkseen olleet aatteet, eikä irokeesia hänen päässään ole koskaan nähty.

”Hiuksissa on kyllä ollut kaikki sateenkaaren värit. Minulla on ollut myös rastat, ja kaljukin useam­paan kertaan.”


Eläinten ja ihmisten oikeudet kiinnostavat edelleen kovasti. Se näkyy esimerkiksi siinä, että kampaamossa käytettävät väri-, hoito- ja muotoilutuotteet ovat vegaanisia.

”Se on yksi syy siihen, miksi niin moni punkkari haluaa tulla tänne”, Rantanen sanoo. ”Monet punk-skenessä ovat joko vegaaneja tai kasvissyöjiä.”

Parturintuolissa istuu parhaillaan asiakas Paavo Yrjölä.

”Sirkulla käy monet sellaisetkin, jotka eivät muuten kävisi kampaajalla ollenkaan”, hän kertoo, kun Rantanen lyhentää asiakkaansa hiuksia.

Yrjölän hiusmalli on maltillisen mittainen ja luonnollisen ruskea, mutta punk-lookiin voi kuulua niin kattoa hipovat irokeesit, erilaiset shokkivärit kuin kaljukin, kaikilla sukupuolilla.

Ajatus tasa-arvosta ja sukupuoliroolien hälvenemisestä, se kiinnostaa Rantasta ihan erityisesti. Tässä on hänen mukaansa vielä tekemistä yhtä lailla punkissa kuin muuallakin yhteiskunnassa.

”Eihän mikään liike täydellinen ole”, Rantanen sanoo. ”Punkin kautta olen kuitenkin löytänyt ne ihmiset, joiden arvot ovat samankaltaiset kuin minulla.”

Parturi-kampaamo Sirpa. Fleminginkatu 11. Avoinna sopimuksen mukaan. Lisätiedot: Facebook.com/sirpakampaa. Teen Wolf Records avoinna ma–pe klo 11–18, la 12–16.

Lue myös täältä juttu siitä, minkälaisia erikoiskampaamoja Helsingistä löytyy. Yhdessä tehdään vintagekampauksia, toisessa siistitään miesten parrat ja kolmannessa keskitytään afrohiuksiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kampaamot
  • punk
  • Helsinki
  • Hiukset
  • Kotimaa
  • Musiikki
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

  2. 2

    Menovinkkejä Helsingin vappuun – valitse tästä

  3. 3

    Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

  4. 4

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  5. 5

    Supermarketti, jossa ei käytetä pakkauksia, nousi nettihitiksi

  6. 6

    Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

  7. 7

    Uudistunut Hoshito ottaa Aasian laajemmin haltuun

  8. 8

    Hopeanuoli-lastensarja traumatisoi väkivallalla, jota piti sensuroida – ja opetti tekemään aina oikein

  9. 9

    Homokuoro Out ’n loud juhlii 13 vuoden taivaltaan: lauantain konsertissa lauletaan rohkeudesta, tasa-arvosta ja oikeudesta rakastaa

  1. 1

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  2. 2

    Teinitön disko, venäläiset bileet ja ruotsalaisia hevibändejä – Tässä 10 kiinnostavaa menovinkkiä vappuun

  3. 3

    Menovinkkejä Helsingin vappuun – valitse tästä

  4. 4

    ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

  5. 5

    22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

  6. 6

    Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

  7. 7

    Cheekin ja Elastisen uudessa yhteisbiisissä ”lesbot kääntyy streiteiksi” – Seksismi on suomiräpissä vain yleistynyt, sanoo tutkija

  8. 8

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  9. 9

    Kysy mitä vaan: Onko Jari Litmasen suvussa ulkomaalaista verta?

  10. 10

    Suomalainen jätkätrio alkoi tehdä itse biisejä, nousi suosioon rälläysvideoillaan ja jyrää nyt listoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  2. 2

    ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

  3. 3

    22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

  4. 4

    Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

  5. 5

    Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

  6. 6

    Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

  7. 7

    Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

  8. 8

    Teinitön disko, venäläiset bileet ja ruotsalaisia hevibändejä – Tässä 10 kiinnostavaa menovinkkiä vappuun

  9. 9

    Hollywood-näyttelijä Tom Hardy juoksi kiinni mopovarkaan, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  10. 10

    Jenkkitavaratalo myy nettisivuillaan valemudattuja ”työmiesfarkkuja” reilulla 400 dollarilla, internet tietysti riemastui

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Miksi kankkunen tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta? Tutkija kertoo, mistä krapula oikeastaan johtuu

  2. 2

    Hurmaavasti harmaantunut britti paljastui ghanalaiseksi huijariksi, jolle Anja menetti 170 000 euroa – HS esittelee tyypillisimmät verkkohuijaukset ja kertoo, miten niitä voi välttää

  3. 3

    Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

  4. 4

    Vieraannuttaminen vahingoittaa lasta vakavasti

  5. 5

    Poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorten rähinöinnin vuoksi Helsingissä – Alkuillasta 35 000 seurasi Mantan lakitusta sateisessa säässä

  6. 6

    Poliisi on alkanut sakottaa luvatta maassa olevia, kun säilöönottokeskuksiin ei mahdu eikä palautus kotimaahan onnistu

  7. 7

    Ehdokas paiskoo hommia, ja sitten tulee joku Aaltonen ja menee valtuustoon – aakkosilla on väliä vaalikamppailussa

  8. 8

    Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

  9. 9

    Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

  10. 10

    Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

  2. 2

    Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

  3. 3

    Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

  4. 4

    Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

  5. 5

    Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

  6. 6

    Miksi kankkunen tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta? Tutkija kertoo, mistä krapula oikeastaan johtuu

  7. 7

    ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?

  8. 8

    Poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorten rähinöinnin vuoksi Helsingissä – Alkuillasta 35 000 seurasi Mantan lakitusta sateisessa säässä

  9. 9

    Loskaa oli niin, että huviteatterin katto repesi – Katso kuvakooste Helsingin historiallisista lumivapuista

  10. 10

    Politiikassa on yksi tabu, joka on kuin insestin, ihmissyönnin ja pedofilian vastine – ja ilman sitä olisimme kuolleita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

  2. 2

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  3. 3

    Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

  4. 4

    Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

  5. 5

    Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

  6. 6

    Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

  7. 7

    Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

  8. 8

    Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

  9. 9

    ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

  10. 10

    Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

  11. Näytä lisää