Playboy palautti alastonkuvat ja myy itseään nyt feminismillä – tästä on kyse

Miestenlehti Playboy on nyt feministinen. Mitä siitä pitäisi ajatella?

Tiesittekö, että maailman kuuluisin miestenlehti Playboy onkin feministinen julkaisu?

Näin Playboy ainakin itse näkee itsensä:

viime perjantaina Playboyn verkkosivuilla julkaistiin juttu, jossa kymmenen yhtiön työntekijää kertoo, miksi he työskentelevät Playboyssa: 10 Feminists on Why They Work for Playboy

Jutun ”feministit” ovat eri-ikäisiä ja -näköisiä naisia, jotka työskentevät yhtiössä eri tehtävissä sosiaalisen median päälliköstä kuvatoimittajiin. He kertovat, miten heitä kuunnellaan ja arvostetaan, miten heidän kollegansa ja esimiehensäkin ovat naisia ja miten hyvä työympäristö Playboy on.

Feminismi tarkoittaa heille muun muassa naisten voimaannuttamista, samaa palkkaa ja omasta seksuaalisuudesta nauttimista.

Hugh Hefner perusti Playboyn vuonna 1953 ja on siitä lähtien toiminut yhdenvertaisuuden ja kansalaisoikeuksien sanansaattajana, jutussa kerrotaan. Playboy tuki e-pilleriä, aborttioikeuksia, raiskaustukikeskuksia ja päivähoitoa kun se ei vielä ollut suosittua ja yleisesti hyväksyttyä.

Samaan aikaan miljoonat miehet tutkivat lehden keskiaukeamaan ihan muissa tarkoituksissa.

Playboyn Feminismi-juttu on uusin käänne kehityksessä, jossa pornon edelläkävijänä tunnettu julkaisu yrittää pysyä tärkeänä keksimällä itsensä uudelleen:

Kehitys alkoi lokakuussa 2015, kun Playboy ilmoitti luopuvansa alastonkuvista sivuillaan.

Päätös oli jymyuutinen, koska Playboy on ollut monille suoranainen synonyymi kameralle keimaileville, alastomille naisille. Sen malleina on nähty niin Marilyn Monroe ja Pamela Anderson kuin suomalaisia naisia Linda Lampeniuksesta Kata Kärkkäiseen.

Syntyhetkellään vuonna 1953 Playboy oli monin tavoin edelläkävijä. Se oli radikaali julkaisu, joka näytti jotain, mitä ei muualla nähnyt: seksinnälkäisiä, iloisesti seksiin suhtautuvia naisia. Samaan aikaan se sai aikansa feministiaktivistit kimppuunsa, koska sen nähtiin objektivoivan mallejaan ja ajavan vain yhdenlaista seksuaalisuutta.

Sellaista, jossa nainen on koko ajan halukas seksiin ja saatavilla.

Playboysta tuli todella suosittu. 1970-luvulla lehden levikki oli 5,6 miljoonaa, ja sen suosituinta numeroa myytiin yli 7 miljoonaa kappaletta. Lehti sai suuren määrän kilpailijoita, joista suuri osa on jo kuopattu.

Sitten tuli internet ja muutti kaiken. Jatkuvasti saatavilla oleva, suurelta osin ilmainen nettiporno ja pornografisten kuvien leviäminen mainosten kautta joka puolelle yhteiskuntaa tekivät siitä tarpeettoman.

Vaikka Playboyn logo, rusettikaulainen pupu, on edelleen hyvin tunnistettava ja yhtiö on pysynyt kannattavana myymällä lisenssituotteita hajuvesistä koruihin, se alkuperäinen tuote eli Playboy-lehti kärsi, vaikka julkaisikin omat nettisivut. Vuonna 2015 lehden levikki oli laskenut 800 000:een.

Perinteiset suomalaiset pornolehdet ottivat takkiin samoin.

Niin yhtiö yritti uudistua jättämällä pois menneeseen maailmaan kuuluvat nakukuvat. Ensimmäinen, uudenlainen numero ilmestyi maaliskuussa 2016.

Sitä ei kauaa kestänyt: tämän vuoden helmikuussa Playboy ilmoitti alkavansa julkaista alastonkuvia jälleen.

Playboyn nykyinen taiteellinen johtaja, Hugh Hefnerin poika Cooper Hefner kertoi asiasta Twitterissä, kuinkas muutenkaan:

Hefnerin mukaan alastonkuvien poistaminen oli virhe, koska alastomuus ei ollut se ongelma vaan tapa, jolla alastomuus esitettiin.

”Myönnän, että lehden tapa esittää alastomuus oli vanhanaikainen, mutta päätös luopua siitä kokonaan oli virhe. Alastomuus ei ollut koskaan ongelma, koska alastomuus ei ole ongelma. Tänään palautamme identiteettimme ja osoitamme uudelleen, keitä olemme.”

Ensimmäisessä, alastonkuvia jälleen sisältävässä numerossa teema on ”Alaston on normaalia”.

Päätöstä tuoda alastonkuvat uudessa, sallivammassa ja ei-pornoistavassa muodossa takaisin kiiteltiin, jopa feministijulkaisu Mary Suen sivuilla.

Mitä tästä kaikesta sitten pitäisi ajatella?

Yhden kannan muodostaa amerikkalainen kirjailija ja feministi-ikoni Gloria Steinem. Hän on kuulunut alusta asti Playboyn äänekkäisiin vastustajiin.

Vuonna 1963 Steinem jopa työskenteli hetken pupukorvilla ja -hännällä varustettuna ”Playboy-tyttönä” newyorkilaisella Playboy-klubilla ja kirjoitti aiheesta paljastusjutun.

Steinem kertoi Guardian-lehdelle, että Playboy on ollut ratkaisevassa roolissa luomassa pornoistunutta kulttuuriamme, jossa naisten esittämistä alistettuina esimerkiksi mainoksissa pidetään viehättävänä.

Keskustelua naisten seksuaalisuudesta on käyty miestenlehden lukijoiden ehdoilla ja ”hyväksytyt” kehot ovat olleet yhdestä muotista: hoikkia, kapeaa vyötäröä ja suuria rintoja korostavia.

Näin Playboy on pönkittänyt käsityksiämme siitä, millainen on seksikäs nainen ja seksikäs naisvartalo. Se, että Playboy yrittää muuttaa tämän määräävän piirteensä, on tuomittu epäonnistumaan, sanovat monet.

Hugh Hefner tuntuu ennakoineen osan tästä kritiikistä, sillä Playboy on julkaissut alusta alkaen tunnettujen kirjailijoiden tekstejä Saul Bellow’sta Margaret Atwoodiin. Näin se on tarjonnut aina enemmän kuin vain muodokkaita naisia.

Playboyn sivuilla on julkaistu kokeilevia ja kantaaottavia tekstejä ja Hefner on myös ajanut ei-heteroiden oikeuksia alusta saakka.

Se herättää kysymyksen: jos Playboy on niin edistyksellinen ja pyrkii ottamaan kaikki huomioon, miksei lehdessä sitten julkaista kuvia myös miehistä?

Playboyn uusin ”Feministit työskentelevät täällä”-ulostulo on selvästi viesti sekä lehden traditionaaliselle lukijakunnalle että yritys tavoittaa uusia.

Vanhemmille lukijoille se kertoo: seksi on iloinen asia, katsokaa, miten hauskaa näillä naisilla on työskennellä Playboyssa!

Nuorille naisille viesti kuuluu: Alastomuuden ei tarvitse olla alistavaa, tämän jutun luettuanne tekin haluaisitte työskennellä täällä.

Nuorille miehille se sanoo: Tervetuloa reilun pornografian äärelle!

Kaikki tietävät, että nettipornon alkuperästä ja sen tekijöiden työoloista ei ole saatavilla usein mitään tietoja. Nettipornossa esiintyvät jäävät nimettömiksi, he voivat olla ihmiskaupan tai seksuaalisen väkivallan uhreja.

Playboyn 10 feministiä -artikkeli on laatulupaus potentiaalisille mieslukijoille: meidän julkaisussamme esiintyviä ei riistetä.

Playboy on niin edistyksellinen, että siellä työskentely on feministinen teko.

Siksi Playboy-kuvien katsominenkin voidaan nähdä feministiseksi teoksi, kuuluu Playboyn piiloviesti.

Kuin vahvistukseksi Playboy on julkaissut viime vuosina useita feministishenkisiä juttuja, kuten tämän kaaviokuvan (Kun näet kauniin naisen, pitäisikö sinun huutaa hänen peräänsä?). Tätä voi tietysti pitää kuorrutuksena sen aidon sisällön eli alastomuuden päällä.

Mutta onko alastomuus jotain radikaalia vai onko se pikemminkin normaalia? Tälle jälkimmäiselle linjalle Playboy nyt yrittää, vietettyään vuosikymmeniä edellisen puolella.

Nähtäväksi jää, auttaako se Playboyta luomaan nahkansa ja pysymään olennaisena 2010-luvulla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • porno
  • Aikakauslehdet
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  2. 2

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  3. 3

    Annankadulle nouseva viinibaari tähtää Helsingin ykköspaikaksi – ”Standardit ovat täällä olleet vähän liian alhaalla”

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  5. 5

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  6. 6

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  7. 7

    Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

  8. 8

    Flow-festivaalin turvallisuudesta vastannut yritys ei ole nähnyt todisteita pahoinpitelystä – ”aika harvoin kukaan syyttömänä putkasta herää”

  9. 9

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kauden paras jakso vahvisti odotetun ja pelätyn teorian sarjasta

  10. 10

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  11. Näytä lisää

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  2. 2

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  3. 3

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kauden paras jakso vahvisti odotetun ja pelätyn teorian sarjasta

  6. 6

    Internet vuotaa todellisuuteen – kulttihahmo, okkultisti ja uusnatsi Pekka Siitoin valjastettiin markkinointi­tempauksen mannekiiniksi

  7. 7

    Arvio: Allas-merikylpylän ravintola sai kriitikolta vain kaksi tähteä: ylimalkaista palvelua ja raskasta kalaa

  8. 8

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  9. 9

    Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

  10. 10

    Flow-festivaalin turvallisuudesta vastannut yritys ei ole nähnyt todisteita pahoinpitelystä – ”aika harvoin kukaan syyttömänä putkasta herää”

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  2. 2

    Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

  3. 3

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  4. 4

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  5. 5

    Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

  6. 6

    Tutkimusyhtiö: Helsinki on maailman yhdeksänneksi paras kaupunki asua – ”Pitää tapahtua jotain todella pahaa, että sijoitus putoaa”

  7. 7

    Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

  8. 8

    Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

  9. 9

    Suomalaisfirman uutuus: Nokia-puhelin, jolla voi ottaa selfien ja tavallisen kuvan yhtä aikaa

  10. 10

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

  2. 2

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  3. 3

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  4. 4

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  5. 5

    Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

  6. 6

    Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

  7. 7

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  8. 8

    Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

  9. 9

    Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

  10. 10

    Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

  2. 2

    Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

  3. 3

    Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

  4. 4

    Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

  5. 5

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  6. 6

    HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

  7. 7

    Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

  8. 8

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  9. 9

    Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

  10. 10

    Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

  11. Näytä lisää