Luulin, että kuorolaulu ja jazz ovat kuin tuli ja vesi, mutta olin väärässä – ja tämä Umon konsertti osoitti sen

”Kynin ääni on sellaisen naisen ääni, joka jo tietää, mitä on pettymys, mutta joka ei vielä ole menettänyt kykyään haaveilla ja haltioitua”, kirjoittaa Katri Kallionpää.

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että kuorolaulu ja jazz ovat kuin tuli ja vesi: Niitä ei kannata yhdistää.

Muutin mieleni, kun kuulin pitkäperjantaina naiskuoro Kynin ja jazzorkesteri Umon yhteiskonsertin. Tilaisuus osoitti, että kyllä – jazzia ja kuorolaulua voi yhdistää, vieläpä loistavin tuloksin.

Konsertti osoitti myös, että hienoa, pääsiäiseen sopivaa musiikkia on tehty senkin jälkeen, kun vanha kunnon J. S. Bach sävelsi passionsa.

Kiehtovinta konsertissa oli kuitenkin ehkä se, miten 50 naisen kuoro sai 16 miehen big bandin kuulostamaan jotenkin erilaiselta. Aivan kuin konsertissa olisi laulanut kaksi kuoroa rinnakkain ja toisiaan kommentoiden.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuonna 1981 perustettua Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan naislaulajia on vuodesta 1989 johtanut Kaija Viitasalo. Hänen johdollaan Kyn on noussut yhdeksi Suomen kuorotaivaan kirkkaimmista tähdistä ja jazzmusiikin edelläkävijäksi. Näytteenä siitä on viime vuonna ilmestynyt levy Jos minä puhuisin sinulle.

Konsertin jälkeen yritin kautta rantain kysellä, mistä yhteistyö oli saanut alkunsa. Idean isää tai äitiä en löytänyt, mutta kuulin, että Umon kapellimestarin Kirmo Lintisen ja Viitasalon ystävyys ulottuu kouluaikoihin asti.

Tässä kolme syytä, miksi jazzin ja kuorolaulun yhdistäminen onnistui:

1. Sävellykset ja sovitukset

Konsertin ohjelmisto oli kuin Kynille tehty ja niin jotkut biisit tosiasiassa olivatkin, esimerkiksi Umon rumpalin Mikko Hassisen säveltämä tilausteos Jos minä puhuisin sinulle. Hassinen oli myös sovittanut orkesterille kaikki Anna-Mari Kähärän sävellykset.

Hassisen sovitukset olivat nerokkaita: Kuoro ja orkesteri täydensivät toisiaan ja antoivat toisilleen tilaa. Ne suorastaan valaisivat toisensa. Kumpikaan ei pakottanut toista omaan rytmiinsä, mikä onkin elävän jazzgrooven ja myös kuoron pulssin ehdoton edellytys.

2. Soundi

Viitasalo on onnistunut kehittämään Kynille oman, tunnistettavan sointinsa, joka on suora, puhdas ja luonnollinen. Mikään muunlainen ei jazziin istuisikaan.

Kynin ääni on sellaisen naisen ääni, joka jo tietää, mitä on pettymys, mutta joka ei vielä ole menettänyt kykyään haaveilla ja haltioitua. Se yhdistyi Umon maskuliiniseen messinkiin tavalla, joka sai instrumenttisoolotkin laulamaan inhimillisemmin kuin koskaan.

3. Teemat

Mikko Hassisen orkesteriteos Kar ja Jukka Tiensuun Umori olivat oikeastaan lähinnä modernia konserttimusiikkia. Ne näyttivät, miten laaja-alainen ja muuntautuva orkesteri Umo on. Pitkäperjantain tunnelmissa ne tuntuivat kuvaavan hämmennystä, jota ihminen kokee maailmassa, jossa Jumala on kuollut.

Hassisen säveltämä Kar perustui Virpi Stenlundin runoihin, jotka kertoivat puolestaan naisen tunnoista ja kokemuksista. Niin tekivät myös Kähärän sävellysten tekstit. Ne olivat kuin Kynille tehdyt. Ei ihme, että tulkinnatkin tulivat sydämestä – varsinkin kun kuoro oli opetellut suuren osan kappaleista ulkoa.

Ylimääräisenä esitetty Aurinkolaulu käänsi tunnelman kerralla pitkäperjantain synkkyydestä kevään valoon. Mika Waltarin teksti oli osoitettu sille, joka ”talven pitkinä öinä” on ”vihannut itseään kauan ja katkerasti”. Se lupasi, että tästä päivästä lähtien kaikki on toisin: ” Kohotat katseesi valoon, taivaan sineen ja kultaan, painat kätesi uupuneet kevään heräävään multaan. Näin on parasta olla, kaikki on oikein ja hyvin.”

Umon seuraava konsertti, featuring trumpetisti Tomi Nikku, kapellimestari Mikko Hassinen:

Ma 24.4. Koko Jazz Club kello 19. Liput 18/14 e. Tiketti

Ti 25.4. Kanneltalo kello 14. Liput 10/5 e. Lippupiste

Ke 26.4. Malmitalo kello 15. Liput 10/5 e. Lippupiste

Kynin seuraava konsertti Helsingissä featuring Manuel Dunkel, Ville Herrala & Mikko Hassinen:

Ti 23.5. kello 19 G Livelab. Liput 20 e.

Tykkää Jazzkeittiöstä Facebookissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jazzkeittiö
  • Jazz
  • Musiikki
  • blogit
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

  2. 2

    Uusin käänne Trump vs. urheilijat -saagassa: Nyt X-Filesin Scully ja Mulderkin polvistuivat protestina Trumpille

  3. 3

    Netin vaarallisin haku juuri nyt on poptähti Avril Lavigne – Näin kanadalaislaulajasta tuli kyberrikollisten ja salaliittoteoreetikoiden suosikki

  4. 4

    Kun viisikymppinen mies rakastuu intohimoisesti 14-vuotiaaseen poikaan – Thomas Mannin kuolematon pakkomielteen kuvaus nähdään jälleen valkokankaalla

  5. 5

    Onko sinulla onnellinen tiistai? Ei läheskään niin onnellinen kuin tällä koiralla, joka nauraa lampaiden keskellä

  6. 6

    Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

  7. 7

    Trumpilla putki päällä, tuominnut nyt amerikkalaiset huippu-urheilijat useammin kuin natsit – Tämä kaikki tapahtui viikonloppuna

  8. 8

    Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

  9. 9

    Pikatestissä Goodio Café, josta saa hyviä ja yllättävän täyttäviä smoothiekulhoja kookospähkinän kuoressa

  10. 10

    Aili Ikonen on hurjassa iskussa – ja tämä Sointi Jazz Orchestran keikka osoitti sen

  11. Näytä lisää

    Saako Helsingin yössä seuraa 400 000 euron loistoautolla? Toimittaja kokeili

  9. 9

    Pikatestissä Goodio Café, josta saa hyviä ja yllättävän täyttäviä smoothiekulhoja kookospähkinän kuoressa

  10. 10

    Aili Ikonen on hurjassa iskussa – ja tämä Sointi Jazz Orchestran keikka osoitti sen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  2. 2

    24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

  3. 3

    Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

  4. 4

    Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

  5. 5

    Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

  6. 6

    Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

  7. 7

    Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

  8. 8

    Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

  9. 9

    Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

  10. 10

    Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

  2. 2

    Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

  3. 3

    Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

  4. 4

    Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

  5. 5

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  6. 6

    Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

  7. 7

    Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

  8. 8

    Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

  9. 9

    Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

  10. 10

    Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  2. 2

    Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

  3. 3

    Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

  4. 4

    Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

  5. 5

    Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

  6. 6

    Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

  7. 7

    Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

  8. 8

    Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

  9. 9

    Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

  10. 10

    Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  2. 2

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  3. 3

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  4. 4

    Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

  5. 5

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  6. 6

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  7. 7

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

  8. 8

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  9. 9

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  10. 10

    Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

  11. Näytä lisää