Valikko

Tällainen on Helsingin uusi K–18-kauhukierros, jonka edeltäjästä tehtiin rikosilmoitus – nyt paikkana on teatterimainen ”motelli”, joka pitää ensin löytää

Seisoskelen Kulttuuritalon pihalla Alppiharjussa ja odottelen jotain tapahtuvaksi.

On keskiviikko ja iltapäivä. Aurinko paistaa ja tuuli puhaltaa koleasti. Autot huristelevat pitkin Sturenkatua, jokunen ohikulkija kävelee silloin tällöin pihan poikki.

Olen osallistumassa jälleen uuteen aikuisten kauhutaloon. After Dark Helsinki -nimen alla toimivia K–18-elämyksiä on järjestetty Helsingissä puolen vuoden välein syksystä 2015 asti.Tämän kevään kierroksen nimi on Motel.

Eri tuotannot järjestetään aina eri paikassa. Tällä kertaa itse paikkakin on aluksi hämärän peitossa - kutsuun on merkitty Kulttuuritalo vain ”lähtöpaikaksi.” Siellä pitäisi saada lisäohjeita.

Sitten puhelin värähtää taskussa. Uusi tekstari on tullut lähettäjältä nimeltä AfterDark.

Nyt se taas alkaa.

After Dark -kauhutaloissa näyttelijät pelottelevat asiakkaita eri kohtauksissa, jonkinlaisen kehystarinan puitteissa.

Ikäraja on tiukasti K–18. Kierrosten sisältö on rajua, kuvastossa on väkivaltaa ja seksiä ja näyttelijät saattavat rooleissaan käydä käsiksi asiakkaisiin. Ennen kierrosta osallistujat allekirjoittavat lomakkeen, jossa suostuvat kohteluun.

Yhdysvalloissa samanlaisia aikuisten kauhutaloja on ollut jo kauan, mutta After Dark oli Suomessa ensimmäinen alan yrittäjä.

Nykyään vastaavia kokemuksia puuhaavat muutkin. Mentalisti Noora Karmalla oli viime syksynä Porvoossa Kauhukartano-niminen kierros ja maaliskuussa sai ensi-iltansa Mielisairaala-niminen esitys. Nyt.fi:n juttu Kauhukartanosta löytyy täältä.

Katsojan tuominen mukaan esityksiin on teatterimaailmassakin kasvava ilmiö. Tällaista kutsutaan ”immersiiviseksi teatteriksi” ja se vaikuttaa tekevän tuloaan myös Suomeen. Täältä löytyy HS:n kuvaus 13. tunti -nimisestä teatteriesityksestä Helsingistä alkuvuodelta.

Osaksi samaa ilmiötä voisi laskea myös pakohuonepelit, joita on ollut Suomessa vuodesta 2014. Ne tuntuvat kasvattavan suosiotaan jatkuvasti. Nyt joihinkin on alettu tuoda myös näyttelijöitä mukaan kauhutalojen tyyliin.

Ensimmäinen After Dark -tuotanto järjestettiin hylätyssä hotellissa Meri-Rastilassa, toinen Marian sairaalassa ja viimesyksyinen tilausravintola Mestaritallissa Töölössä.

Viimeksi mainittua kierrosta seurasi pieni kohu, sillä se johti poliisitutkintaan.

Poliisi kielsi Three Acts of Faith -nimisen esityksen käsikirjoituksen perusteella jo etukäteen Imatralta, jossa se oli myös tarkoitus järjestää.

Yksi Three Acts of Faithin kohtauksista olikin rajumpi kuin mikään aiemmilla After Dark -kierroksilla nähty. Siinä alaston ja verinen mies kävi osallistujiin käsiksi koskien jopa intiimialueille, tosin vaatteiden ja sadeviittojen läpi.

Omasta mielestäni kohtaus oli edelleen selvästi teatteria, eikä tuntunut sallitun rajan ylitykseltä, vaikka olikin hätkähdyttävä. Mutta itselläni oli myös kokemusta kaikista aiemmista After Dark -kierroksista. Kierroksen jälkeen mietin, kuinka ensimmäistä kertaa osallistuvat mahtaisivat kohtaukseen suhtautua.

Vaikka asiakkaille kerrotaan etukäteen mahdollisesta koskemisesta ja seksuaalisesta kuvastosta, olisi näin pitkälle menevästä shokeerauksesta voitu ”spoilerin” uhallakin varoittaa tarkemmin.

Niinpä eräs asiakas teki kierroksesta rikosilmoituksen nimikkeellä seksuaalinen ahdistelu. Helsingin poliisista kerrotaan, että tapaus on siirtynyt tutkinnasta syyttäjälle. Syyttäjä tekee aikanaan päätöksen, siirtyykö se oikeudenkäyntiin asti.

After Dark -esitykset joka tapauksessa jatkuvat. Uusin eli Motel sai ensi-iltansa keskiviikkona. Mitä tällä kertaa on luvassa? Jatkuuko rajojen kokeilu ja mahdollinen rikkominen, vai onko kokemus vaihtoehtoisesti kesympi? Sitähän ei etukäteen kerrota.

After Dark Helsinki: Motel Helsingissä 27. huhtikuuta asti. Liput alkaen 39 e / hlö. Varaukset nettisivujen kautta etukäteen.

Ja nyt spoilerivaroitus!

Allaolevan kuvan jälkeen kerrotaan Motel-kierroksen sisällöstä lisää.

Toisin kuin aiemmissa jutuissa, tällä kertaa kierrosta ei kuvailla tarkasti, eikä juonen yksityiskohtia paljasteta.

Mutta mikäli aiot varmasti osallistua Moteliin, et välttämättä halua tietää siitä etukäteen yhtään mitään.

Eli jos luet eteenpäin, lue omalla vastuullasi!


AfterDark-lähettäjältä tulleessa viestissä tulee: ”Olet Kulttuuritalon pihalla. Avaa linkki, kuuntele kolme tarinaa ja löydät perille.”

Yhteydenotto ei ollut yllätys: puhelinnumeroa pyydettiin kierrosta varattaessa ja tiedotteessakin mainittiin puhelimitse saatavista lisäohjeista. Tarkemmin näistä ohjeista ei kuitenkaan mitään kerrottu.

Viestin linkkiä klikkaamalla avautuu Youtube-video. Siinä kolme henkilöä kertoo tarinansa. Väleissä ääni kehottaa siirtymään toiseen paikkaan. Ensin Kulttuuritalon vastapäisen Kalliolan settlementin portaille, siitä kadunkulmaan parin korttelin päähän ja lopulta viereisen kiinteistön ulko-ovelle.

Nyt kierros varsinaisesti vasta alkaa. Kaduilla pyöriminen puhelimen ohjaamana nostatti odotuksia mainiosti ja oli erinomainen lisä kokemukseen – mutta vain lisä, harmillisenkin pieni sellainen.

(Lisää vastaavaa on tosin ilmeisesti luvassa After Darkin sivuprojektissa nimeltä Red Rabbit. Sen luvataan olevan ”immersiivinen ja osallistujien toimintaan perustuva esitys, jonka näyttämönä toimii Helsinki ja esiintyjinä kaikki, jotka elämyksen aikana ohitsesi kulkevat.” Red Rabbit -kierrokset alkavat toukokuun alussa.

Hiljattain tiedotettiin myös toisen tahon järjestämästä City Survivors -pelistä, jota kuvaillaan Amazing Race -henkiseksi seikkailukilpailuksi Helsingin sykkeessä.)

Kulttuuritalon pihalta mukaani on liittynyt Katri, toinen kierroksen osallistuja. Jokaisen kierroksen maksimikoko on kuusi ihmistä, nyt olemme siis menossa kokemukseen kahdestaan.

Hetken odotuksen jälkeen ovelle tulee vakavailmeinen nainen hotellivirkailijan asussa ja käskee sisälle. Kun eräästä käytävän ovesta astutaan sisään, avautuu eteen vaikuttava näky: hämärä, vanhanaikainen ja leffamainen motellin aula.

Kaikki on rakennettu varta vasten esitystä varten, vastaanottotiskeineen ja useine huoneineen. Lavastus on todella taitavasti tehty.

Tiskillä allekirjoitetaan tuttu ”vastuunvapautuslomake”, sitten avaimet käteen ja huoneisiin.

En kuvaile kierroksen kulkua tällä kertaa yksityiskohtaisesti, sen sijaan alla muutama huomio ja arvioni Motelista.

Esityksessä on tällä kertaa vaikutteita pakohuonepeleistä. Aiemmat After Dark -kierrokset ovat eronneet niistä selkeästi. Kauhutaloissa osallistujia yleensä ohjataan jatkuvasti eteenpäin ilman, että tarvitsisi selvittää ongelmia tai pohtia, miten tulisi edetä.

Nyt kierros alkaa yksittäisistä motellihuoneista. Niistä joudutaan jonkin aikaa etsimään esineitä ja reittejä toisiin huoneisiin.

Pakohuoneisiin verrattavia puzzleja ei varsinaisesti ole, ainoastaan yksinkertaisia etsintätehtäviä. Vinkkejä tulee myös nopeaan tahtiin, jotta jokainen esitys etenee määräajassa loppuun asti. Silti ”peliosuus” kestää yllättävän kauan ja välillä on hieman epäselvää, kuinka paljon tapahtumia pitää itse edistää. Häiritsevän sekavaksi tämä puoli ei kuitenkaan kierroksella mene.

Esitys on aiempia tarinallisempi ja teatterimaisempi. Aiemmissa juoni on ollut vain löyhä kehys tapahtumille. Nyt mukana on kolmen ihmisen tarina, joka avautuu pikkuhiljaa: ensin Youtube-videosta, sitten motellihuoneista löytyvistä esineistä kuten päiväkirjoista, sitten roolihahmojen vuorosanojen kautta.

Tarinan yksityiskohtia saa selville enemmän, jos ehtii ja viitsii esimerkiksi perehtyä kirjeisiin ja päiväkirjoihin tai kuuntelee alun videon tarkkaan. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Aiemmissa After Dark -elämyksissä juonipuoli on ollut melko kliseistä, etenkin jos kauhugenreä tuntee. Vaikka tarinaan on nyt satsattu, ei se edelleenkään ole mitenkään omaperäinen, vaan kokoelma lukemattomista kauhufilmeistä tuttuja elementtejä.

Ei se nytkään häiritse, koska tunnelma ja yksityiskohdat ovat taitavasti luotuja. Silti edelleen miettii, kuinka paljon kierrosten tehoa lisäisi, jos tarinapuolellakin yritettäisiin tosissaan luoda jotain erityistä. Siihen panostaminen vaatisi ainoastaan mielikuvitusta.

Esitys on vähemmän raju kuin aiemmin. Tätä osasi viime kerrasta syntyneen kohun jälkeen odottaa. Ilmeisesti rajoja kokeilleet tekijät pelästyivät hieman kohuista ja rikosilmoituksesta ja ottivat askeleen taaksepäin, sekä graafisuudessa että osallistuja terrorisoimisessa.

Kesyksi Motelia ei voi sanoa: väkivaltaista ja seksuaalista kuvastoa on yhä, ja tarinassa erittäin makaabereja sävyjä, kuten viittauksia hyväksikäyttöön ja kidutukseen. Nyt ne jäävät kuitenkin enemmän vihjailun tasolle kuin aiemmin.

Osallistujaan koskemista – tylyäkin sellaista – on yhä mukana, mutta sitäkin aiempaa vähemmän.

Ensikertalaiselle Motel saattaa olla juuri riittävän riipivä kauhuelämys. Itse jäin silti kaipaamaan tietynlaista uhkaavuutta, joka aiemmilla kierroksilla oli tavoitettu: illuusiota siitä, että osallistuja ei ole aivan turvassa.

Kauhukierroksen tekeminen on toki jatkuvasti tasapainoilua sen suhteen, mitä katsojalle voi tehdä ja mitä ei.

Edelliselläkin kerralla olisi saattanut riittää pelkkä riittävän selkeä ja konkreettinen ennakkovaroitus, eikä edes sitä yhtä rikosilmoitusta olisi tullut. Eikä todella rankkaan kokemukseen tarvita aina vain rajumpaa fyysistä kontaktia, vaan se voidaan saada aikaan monenlaisilla elementeillä. Toivottavasti jonkinlainen rajojen kokeileminen katsojien koettelussa ei loppunut edelliskertaan.

Yhteenveto: Motel oli järjestäjiltään jälleen hyvä ja uudenlainen kauhuelämys. Toteutus ja tekniset puitteet menevät jatkuvasti ammattimaisempaan suuntaan.

Silti kokonaisuus jättää yhä hieman toivomisen varaa.

Paras interaktiivinen kauhukokemukseni tähän mennessä on ollut viimekeväinen Marian sairaalan kierros. Siinä kaikki oli parhaiten tasapainossa, vaikka esimerkiksi juoni puuttui ja toteutuksessa oli kesäteatterimaista horjuvuutta.

Jos kaikkien Suomessa tähän asti järjestettyjen kauhutalojen ja -pakohuoneiden parhaat puolet yhdistettäisiin, voitaisiin puhua jo todellisesta huippuelämyksestä.

On ihan mahdollista, että parissa vuodessa vaikuttavasti kehittynyt After Dark sellaisenkin saa vielä aikaiseksi – ellei joku muu ehdi ensin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kauhu
  • elämykset
  • Tapahtumat
  • Teatteri
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

  3. 3

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  4. 4

    Aamiaistesti: Kokeilimme viiden helsinkiläishotellin aamiaisia, tällaisia ne olivat

  5. 5

    Toni, 34, päätti jättää pornon, koska porno oli viedä aivan kaiken – Nyt hän on sata päivää ilman ja bloggaa siitä

  6. 6

    Minkä vuoksi kännykän akku voi räjähtää? Professori selittää ilmiön, joka piinaa nyt Samsungin puhelimia

  7. 7

    Naiset alistetaan synnytyskoneiksi, homoja silvotaan ja tapetaan: HBO:n The Handmaid’s Tale on pelottavin ja vaikuttavin tv-sarja juuri nyt, koska se voisi olla täyttä totta

  8. 8

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  9. 9

    Amerikan suosituin podcast myi teatterin täyteen Helsingissä ja tästä siinä on kyse

  10. 10

    Game of Thrones alkaa maanantaina – näin seuraat Nytin jaksoarvioita koko kauden ajan

  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  4. 4

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  5. 5

    Arviossa Vallilan venezuelalainen ravintola, joka tarjoaa isoja annoksia, onnistuneita kasvispihvejä ja todella herkullisia maissileipiä

  6. 6

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  7. 7

    Parasta tänään: näyttelijä Nicolas Cage esiintyi perinnetakissa ja karvahatussa Kazakstanissa, internet juhlii

  8. 8

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  9. 9

    Microsoft vastasi Paintin lopettamisesta seuranneeseen äläkkään: piirrosohjelma pidetäänkin hengissä ja se tulee ladattavaksi Windows Storeen

  10. 10

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  4. 4

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  7. 7

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  8. 8

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  9. 9

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  10. 10

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

  2. 2

    Varo näitä ruokia, jos syöt lääkkeitä – ruoka-aineilla on oudoilta kuulostavia vaikutuksia lääkkeiden kanssa

  3. 3

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  4. 4

    Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamissuunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

  5. 5

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  6. 6

    Tutkimus: Sperman laatu laskee hälyttävästi – länsimaissa miehillä on siittiöitä jo yli puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten

  7. 7

    Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu

  8. 8

    Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

  9. 9

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  10. 10

    Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  2. 2

    Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

  3. 3

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  4. 4

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  5. 5

    Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

  6. 6

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  7. 7

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  8. 8

    Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

  9. 9

    Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

  10. 10

    Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  3. 3

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  4. 4

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  5. 5

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  6. 6

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  7. 7

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  8. 8

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  9. 9

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  10. 10

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  11. Näytä lisää