Valikko

”Jos uteliaisuus kumppaniin lopahtaa, eikä tavallinen arki milloinkaan maistu” – eroasiantuntija kertoo, milloin suhteesta kannattaa huolestua

Erosta selviää vain käsittelemällä eron nostattamat tunteet siihen asti että itseäkin alkaa kyllästyttää, neuvoo eroasiantuntija Marianna Stolbow.

Avioero on niin yleinen asia, että Väestöliiton mukaan 39 prosenttia nykyisistä ensimmäisistä avioliitoista tulee päättymään eroon, avoliitoista ei ole tilastoja.

Harva kuitenkaan pääsee seuraamaan eron herättämiä tunteita niin läheltä kuin dokumenttiohjaaja Mia Halme.

Halme seurasi parin vuoden ajan ex-parien eron jälkeistä elämää Joka toinen pari -nimistä elokuvaansa (2016) varten.

”Halusin tutkia eroa ilmiönä, joka näkyy kaikkialla ympärillämme”, Halme sanoo.

Elokuvan kolme ex-paria kuuluvat siihen nelikymppisten ikäluokkaan, joka tilastojen mukaan eroaa eniten.

”Huomasin, miten eri tavoin parit muistivat eroon johtaneita tilanteita. Oppi siitä, että aina on monta näkökulmaa, vahvistui”, Halme kertoo.

Vaikka erotarinat ovat ihmisten omissa muistoissa erilaisia, ovat niihin johtavat syyt aina samoja, sanoo parisuhdekouluttaja ja eroasiantuntija Marianna Stolbow.

”Eron perimmäinen syy on aina jommankumman kokemus siitä, ettei tule suhteessa rakastetuksi, arvostetuksi tai halutuksi.”

Tämän kokemuksen päälle rakentuu Stolbowin mukaan se pintatarina, jota eroista usein kerrotaan, kuten kestoklassikoksi muodostunut ”kasvoimme erilleen”.

Stolbow kouluttaa eroseminaariohjaajia ja on myös itse ohjannut Suomalainen eroseminaari -nimisiä opetuksellisia vertaisryhmiä eroa pohtiville tai eropäätöksen jo tehneille. Eroseminaari pohjautuu amerikkalaisen psykologin Bruce Fisherin luomaan menetelmään, jonka keskeinen osa on tutkia, mitä reittiä eroon päädyttiin.

”Meillä on tapana suhteen alussa tarjoilla toiselle ja toisaalta palkita toista asioista, joihin väsymme ajan myötä. Näin juuri ne asiat, jotka vetivät pariskuntia alun perin yhteen, myös jakavat nämä”, Stolbow sanoo.

”Esimerkiksi toisen huolenpidolla kiintymyksen lunastamaan tottunut saattaa kyllästyä ajan myötä puolison paapomiseen. Tai ahkeraa uratykkiä alussa ihaillut raivostuu ajan myötä toisen ikuiseen poissaoloon”, Stolbow selventää.

Mitä sitten ovat ensimmäiset vaaran merkit suhteessa?

Stolbowin mukaan kannattaa huolestua, jos uteliaisuus kumppaniin ja tämän maailmaan lopahtaa. ”Tai jos tavallinen arki ei milloinkaan maistu, vaan koko ajan odotetaan vaikka lomaa. Seksin loppuminen on vain yksi tämän asian kiteytymä, enkä lähtisi laskemaan viikoittaisia seksikertoja ja vetämään niistä johtopäätöksiä suhteen tilasta.”

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula kehottaa tarkkailemaan kommunikaatiota.

”Kommunikaation sävy kertoo paljon suhteen tilasta. Onko se toista ymmärtävää vai töykeää ja syyttävää? Vajavainen kommunikaatio johtaa ristiriitoihin”, Kontula sanoo.

Mutta entä sitten jos tiet erkanevat. Mikä on avain hyvään eroon?

Marianna Stolbowin mukaan eroprosessille pitää antaa aikaa. Paljon aikaa.

”Kaikki ne hyvää tarkoittavat ystävät, jotka kannustavat reipastumaan ja menemään vaikka Tinderiin ovat kyllä tosi väärässä!”, Stolbow sanoo.

Hänen mukaansa Tinder on ”pullollaan ihmisiä, jotka eivät ole käyneet loppuun asti läpi omaa eroaan”.

”Saan työssäni paljon kommentteja, että ihmiset ovat ihan kypsiä siihen, että jo kakkostreffeillä alkaa se itku erosta”, Stolbow kertoo.

Marianna Stolbowin neljä vinkkiä hyvään eroon:

1. Ole valmis näkemään ja ymmärtämään oma osuutesi erossa. Ei ole vain yhtä syyllistä.

2. Kuuntele ja jaa kumppanisi kanssa ajatuksesi erosta. Eron osapuolten ei tarvitse olla samaa mieltä eron syistä, mutta toisen ajatukset on kuultava. Toiselle on voitava kertoa, mistä asioista oli suhteessa onnellinen ja mitkä asiat taas olivat ylitsepääsemättömiä.

3. Sure loppuun. Sure niin kauan, että itsekin kyllästyt aiheeseen. Jollekin sureminen voi olla puhumista, toiselle musiikin kuuntelemista, kolmannelle patikointia, neljännelle vakokuvaamista.

4. Pura kiukku. Käsittele eron nostattama kiukku tavalla joka ei vahingoita muita, kuten vaikka urheilemalla tai kirjoittamalla, muuten viha kääntyy itseä päin ja itseinhoksi. Kun purat vihan rakentavalla tavalla, et sido muita, kuten ystäviäsi tai lapsiasi, omaan erovihaasi.

Joka toinen pari Finnkinon ensi-illassa 21. huhtikuuta. Elokuva edustaa toukokuun alussa Suomea Toronton Hot Docs -festivaalin pääsarjassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Parisuhde
  • Rakkaus
  • Elokuvat
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  2. 2

    Näin syntyi Suomi-hiphop

  3. 3

    Chelsea Manning pääsi vapaaksi, liittyi heti Instagramiin ja julkaisi ihan parhaan selfien: ”Tässä minä nyt olen”

  4. 4

    Hopeanuoli-lastensarja traumatisoi väkivallalla, jota piti sensuroida – ja opetti tekemään aina oikein

  5. 5

    Aamiainen on uusi brunssi – testasimme neljä aamispaikkaa Helsingissä

  6. 6

    Suomi mainittu! Pekka Poudan Winter is Coming -video kiertää netissä – soitimme

  7. 7

    Kysy mitä vaan: Miksi ala-asteella pitää soittaa nokkahuilua?

  8. 8

    Uutisraportti: Näin Timo Soini ennusti 28 vuotta sitten Donald Trumpin nousun

  9. 9

    HS:n ajankohtaissatiiri Uutisraportti: Ylen vastaavalle päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle mielikuvat ovat yhdentekeviä – paitsi jos ne liittyvät pääministeri Juha Sipilään

  1. 1

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  2. 2

    Nainen haluaa seksiä ja sen päälle vielä lämpimän voileivän, julistaa uusi kesäkumibiisi – ”Mimmienkin on hyvä pitää kortsua taskussa”, sanovat tekijät

  3. 3

    Nokian uusi matopelikännykkä, tällainen se on: Testasimme ”paluun” tekevän 3310-puhelimen ehdottomasti tärkein asia edellä

  4. 4

    Tähtien sota ilmestyi 40 vuotta sitten, mutta George Lucasin mielestä elokuva ei ole valmis – ja siksi hän on onnistunut lähes pilaamaan sen

  5. 5

    Supersankarileffa Wonder Womanista järjestetään näytös vain naisille, osa miesfaneista suuttui: ”Ilmoitattehan kun teillä on miesnäytöksiä Thorista ja Star Warsista”

  6. 6

    Päivän trendi: Hipsterin jälkeen tuleekin yuccie eli "nuolu"

  7. 7

    ”Kisoissa fyrkka on toissijainen”, sanoo Suomen ainoa snookerammattilainen Robin Hull, joka sairastui uransa huipulla mutta palasi takaisin

  8. 8

    Ei, emme keksineet tätä itse: Netflix tekee seuraavaksi elokuvan, joka perustuu twiittiin, joka perustuu meemiin

  9. 9

    Miesten seksuaalisuus pitää vapauttaa, jotta miehetkin voisivat nauttia seksistä enemmän, sanoo tutkija – ja näin se tapahtuu

  10. 10

    Youtube sensuroi lasten suosikkibändin uutuusvideon – liian rajuna lapsille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  2. 2

    Konepajan Bruno ei saa avata terassia tänä kesänä – VR:n mukaan yksi syy viime vuotiset meluvalitukset: ”Terassia ei tule”

  3. 3

    Tähtien sota ilmestyi 40 vuotta sitten, mutta George Lucasin mielestä elokuva ei ole valmis – ja siksi hän on onnistunut lähes pilaamaan sen

  4. 4

    Tällainen on poptähti Ariana Grande, jonka Manchesterin keikasta tuli murhenäytelmä

  5. 5

    Kun Salkkarit-tähti Sara Parikka, 26, julkaisee kuvan vauvamahastaan, siitä tehdään heti uutinen – Näin Parikka tekee elämästään Instagramissa ”kivaa ja kaunista”

  6. 6

    Twin Peaksin uusien jaksojen käännösvirheet hämmentävät, ”Log Ladyn” pölkystä tulikin ”lokikirja” – tästä on kyse

  7. 7

    Donald Trump ja Saudi-Arabian kuningas koskettivat hehkuvaa palloa, näytti Sormusten herran taikapallolta – internet riemastui

  8. 8

    Ei, emme keksineet tätä itse: Netflix tekee seuraavaksi elokuvan, joka perustuu twiittiin, joka perustuu meemiin

  9. 9

    Nainen haluaa seksiä ja sen päälle vielä lämpimän voileivän, julistaa uusi kesäkumibiisi – ”Mimmienkin on hyvä pitää kortsua taskussa”, sanovat tekijät

  10. 10

    McDonald’s-mainoksessa isän kuolemaa sureva poika löytää lohdun hampurilaisesta, katsojat tyrmistyivät – mainos hyllytettiin

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

  2. 2

    Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

  3. 3

    Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

  4. 4

    Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

  5. 5

    Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

  6. 6

    Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

  7. 7

    Tutkimus: Neuvostoliitto oli riippuvainen Suomesta ja lännestä tuodusta teknologiasta

  8. 8

    Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

  9. 9

    Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

  10. 10

    Suomella on yhä edessään vaikeita päätöksiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

  2. 2

    Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

  3. 3

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  4. 4

    Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

  5. 5

    Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

  6. 6

    Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

  7. 7

    Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

  8. 8

    Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

  9. 9

    Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

  10. 10

    2,5-vuotias kiinalaistyttö on niin kova syömään, että hänestä tuli nettisensaatio – syömisvideovillitys leviää maailmalla ja hivuttautuu ehkä Suomeenkin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

  2. 2

    Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

  3. 3

    Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

  4. 4

    Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

  5. 5

    Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

  6. 6

    Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

  7. 7

    Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

  8. 8

    Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

  9. 9

    Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

  10. 10

    Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

  11. Näytä lisää