Valikko

Maistuisiko vapaan kissan kakkakahvi tai viskikahvi? Tässä 3 maisteluvinkkiä viikonlopun kahvifestivaalille

Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään viikonloppuna kahvifestarit, joissa valitaan myös Suomen paras suodatinkahvin keittäjä.

Kaapelitehtaalla järjestetään viikonloppuna Helsinki Coffee Festival -tapahtuma, jonka yhteydessä kilpaillaan suomalaisten todellisessa kansallislajissa: suodatinkahvin keittämisessä.

Jo seitsemättä kertaa järjestettävässä Brewers Cupissa valitaan kyseisen lajin Suomen mestari. Kisaan ei harmi kyllä voi osallistua kuka tahansa omalla Moccamasterillaan. Käytännössä kyse on alan ammattilaisille suunnatusta kilpailusta, jossa sähköllä toimivien keittimien käyttö on kielletty.

Osallistujien tulee olla kahvitapahtumia järjestävän SCAE-järjestön jäseniä ja kisavälineeksi käy esimerkiksi V60 tai Chemex. Ne ovat käsikäyttöisiä suodatinlaitteita, joiden yläosaan laitetaan suodatinpussi ja jauhettu kahvi. Sitten kuuma vesi kaadetaan itse kannusta suodattimeen.

Tapahtumaa järjestävä Maija Kestilä kertoo, että suodatinkahvikisoissa ratkaisee pitkälti raaka-aine. Tällä hetkellä kaikki käyttävät maailman parhaaksi kahviksi nimitettyä Geisha-lajiketta. Pisteitä saa myös esiintymisestä.

”Maku ei yksin riitä. Tuomarit arvioivat myös sitä, kuinka hyvin kilpailija kertoo kahvin alkuperän ja perustelee, miksi hän on valinnut juuri kyseisen lajikkeen. Ratkaisevaa on erityisesti se, miten osuvasti kilpailija kuvailee kahvin makua”, Kestilä sanoo.

Suodatinkahvi on muuten nyt trendijuoma kahvihifistelijöiden keskuudessa. Se näkyy myös SM-kisojen osallistujamäärissä. Espressopohjaisiin juomiin keskittyvään vuoden barista -kisaan osallistuu tänä vuonna neljä henkilöä, Brewers Cup -kilpailuun kahdeksan.

3 maisteluvinkkiä kahvifestivaalille

Viskikahvi

1 Helsinkiläinen Kaffa Roastery ja Napue-ginistä tunnettu Kyrö Distillery tekivät kokeilun, jossa kahvipapuja pidettiin vanhassa viskitynnyrissä 5–7 päivää ja paahdettiin sen jälkeen. Viski maistuu kuulemma kahvissa yllättävän vahvasti.

Wild Luwak

2 Indonesialaisen sivettikissan syömistä ja ulostamista kahvipavuista tehty Kopi Luwak -kahvi sai huonon maineen, kun selvisi, että kissoja pidettiin usein vankeudessa ”kahviorjina”. Nyt tarjolla on eettistä vapaan kissan kakkakahvia.

Cascara

3 Kahvimarjan kuoresta valmistettu teen kaltainen juoma. Yleensä kuoret heitetään pois ja sisällä olevat pavut paahdetaan, mutta cascara on tapa käyttää myös kuori hyödyksi.

Helsinki Coffee Festival Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1) pe–su 21.–23.4. Pe ammattilaispäivä, la–su avoinna yleisölle klo 10–18.30. Liput 12–30 e.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tapahtumat
  • Festivaalit
  • Kahvi
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  2. 2

    Näin syntyi Suomi-hiphop

  3. 3

    Hopeanuoli-lastensarja traumatisoi väkivallalla, jota piti sensuroida – ja opetti tekemään aina oikein

  4. 4

    Aamiainen on uusi brunssi – testasimme neljä aamispaikkaa Helsingissä

  5. 5

    Suomi mainittu! Pekka Poudan Winter is Coming -video kiertää netissä – soitimme

  6. 6

    HS:n ajankohtaissatiiri Uutisraportti: Ylen vastaavalle päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle mielikuvat ovat yhdentekeviä – paitsi jos ne liittyvät pääministeri Juha Sipilään

  7. 7

    Uutisraportti: Näin Timo Soini ennusti 28 vuotta sitten Donald Trumpin nousun

  8. 8

    Chelsea Manning pääsi vapaaksi, liittyi heti Instagramiin ja julkaisi ihan parhaan selfien: ”Tässä minä nyt olen”

  1. 1

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  2. 2

    Nainen haluaa seksiä ja sen päälle vielä lämpimän voileivän, julistaa uusi kesäkumibiisi – ”Mimmienkin on hyvä pitää kortsua taskussa”, sanovat tekijät

  3. 3

    Nokian uusi matopelikännykkä, tällainen se on: Testasimme ”paluun” tekevän 3310-puhelimen ehdottomasti tärkein asia edellä

  4. 4

    Tähtien sota ilmestyi 40 vuotta sitten, mutta George Lucasin mielestä elokuva ei ole valmis – ja siksi hän on onnistunut lähes pilaamaan sen

  5. 5

    Supersankarileffa Wonder Womanista järjestetään näytös vain naisille, osa miesfaneista suuttui: ”Ilmoitattehan kun teillä on miesnäytöksiä Thorista ja Star Warsista”

  6. 6

    Päivän trendi: Hipsterin jälkeen tuleekin yuccie eli "nuolu"

  7. 7

    ”Kisoissa fyrkka on toissijainen”, sanoo Suomen ainoa snookerammattilainen Robin Hull, joka sairastui uransa huipulla mutta palasi takaisin

  8. 8

    Ei, emme keksineet tätä itse: Netflix tekee seuraavaksi elokuvan, joka perustuu twiittiin, joka perustuu meemiin

  9. 9

    Miesten seksuaalisuus pitää vapauttaa, jotta miehetkin voisivat nauttia seksistä enemmän, sanoo tutkija – ja näin se tapahtuu

  10. 10

    Youtube sensuroi lasten suosikkibändin uutuusvideon – liian rajuna lapsille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  2. 2

    Konepajan Bruno ei saa avata terassia tänä kesänä – VR:n mukaan yksi syy viime vuotiset meluvalitukset: ”Terassia ei tule”

  3. 3

    Tähtien sota ilmestyi 40 vuotta sitten, mutta George Lucasin mielestä elokuva ei ole valmis – ja siksi hän on onnistunut lähes pilaamaan sen

  4. 4

    Tällainen on poptähti Ariana Grande, jonka Manchesterin keikasta tuli murhenäytelmä

  5. 5

    Kun Salkkarit-tähti Sara Parikka, 26, julkaisee kuvan vauvamahastaan, siitä tehdään heti uutinen – Näin Parikka tekee elämästään Instagramissa ”kivaa ja kaunista”

  6. 6

    Twin Peaksin uusien jaksojen käännösvirheet hämmentävät, ”Log Ladyn” pölkystä tulikin ”lokikirja” – tästä on kyse

  7. 7

    Donald Trump ja Saudi-Arabian kuningas koskettivat hehkuvaa palloa, näytti Sormusten herran taikapallolta – internet riemastui

  8. 8

    Ei, emme keksineet tätä itse: Netflix tekee seuraavaksi elokuvan, joka perustuu twiittiin, joka perustuu meemiin

  9. 9

    Nainen haluaa seksiä ja sen päälle vielä lämpimän voileivän, julistaa uusi kesäkumibiisi – ”Mimmienkin on hyvä pitää kortsua taskussa”, sanovat tekijät

  10. 10

    McDonald’s-mainoksessa isän kuolemaa sureva poika löytää lohdun hampurilaisesta, katsojat tyrmistyivät – mainos hyllytettiin

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

  2. 2

    Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

  3. 3

    Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

  4. 4

    Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

  5. 5

    Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

  6. 6

    Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

  7. 7

    Tutkimus: Neuvostoliitto oli riippuvainen Suomesta ja lännestä tuodusta teknologiasta

  8. 8

    Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

  9. 9

    Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

  10. 10

    Suomella on yhä edessään vaikeita päätöksiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

  2. 2

    Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

  3. 3

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  4. 4

    Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

  5. 5

    Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

  6. 6

    Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

  7. 7

    Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

  8. 8

    Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

  9. 9

    Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

  10. 10

    2,5-vuotias kiinalaistyttö on niin kova syömään, että hänestä tuli nettisensaatio – syömisvideovillitys leviää maailmalla ja hivuttautuu ehkä Suomeenkin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

  2. 2

    Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

  3. 3

    Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

  4. 4

    Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

  5. 5

    Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

  6. 6

    Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

  7. 7

    Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

  8. 8

    Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

  9. 9

    Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

  10. 10

    Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

  11. Näytä lisää