Suomalainen valokuvanäyttely esittelee black metal -muusikoiden hurjia kasvomaskeja – ja paljastaa ihmiset niiden takana

Valokuvaaja Emilia Kurilan kuvat tutkivat black metal -musiikin maailmaa.

Black metal -bändien keikat ovat usein näyttäviä. Joku voisi sanoa, että teatraalisia. Muusikoiden päällä on nahkaa ja kaapua, niittiä ja naulaa. Usein kasvot on maalattu mustalla ja valkoisella ja lopuksi kaadettu päälle verta.

Mustavalkoinen kasvomaski tunnetaan alalla nimityksellä corpse paint, suomeksi ruumismaalaus. Maskit ja muu black metal -rekvisiitta on joidenkin maltillisempien metallin ystävien mielestä koomista touhua.

Näyttävien esitysten ja maskien takana on kuitenkin kunnioitettava pyrkimys. Black metal -bändit ovat tavallaan viimeisiä, jotka ainakin yrittävät pitää elossa ajatusta rockista ja metallista vaarallisena toimintana.

Hurjan näköinen visuaalisuus vie bändit ja niiden esiintymiset kauas arjesta.

Valokuvaaja Emilia Kurila tuntee suomalaisen black metal -skenen ja sen tekijät. Todennäköisesti siksi hän on päässyt ottamaan bändien jäsenistä kuvia, joissa he raottavat naamiota ja näyttävät myös oikeaa ihmistä naamion takana.

”Olen ollut sen verran itse näissä piireissä, että tyypit ovat tulleet tutuiksi. Tai ainakin joku on tuntenut ja voinut sanoa, että tämä on hyvä tyyppi”, Kurila sanoo.

Tämä ei ole itsestäänselvää. Black metal -bändit haluavat usein pitää tiukasti omissa käsissään kaikkea, mitä bändistä näytetään tai jopa sanotaan julkisuudessa.

Jotkut black metal -bändien jäsenet kieltäytyivät myös Kurilan ehdottamasta kuvaamisesta.

”He eivät halua luovuttaa ohjaksia toisille. He haluavat, että heillä itsellään on vahvasti hallussa se, mitä bändistä on näkyvillä.”

Tämä tietysti nimenomaan lisää kiinnostavuutta sitä kohtaan, että mitä siellä naamion takana oikein on. Kaikesta naamioitumisen haudantakaisesta demonisuudesta huolimatta naamion takaa löytyy aina kuitenkin ihminen.

”Mua kiinnosti se, että niissä kuvissa on se alter ego, lavahahmo, mutta samaan aikaan he esiintyvät kuvissa itsenään. He katsovat suoraan silmiin, eivätkä poseeraa hyökkäävästi.”

Moni kuvattava koki, että Kurilan ottamassa kuvassa ei ole esiintyjäminä eikä tavallinen arkiminä, vaan kuva on jossain niiden välissä.

”He eivät yleensä näe itsestään sellaisia kuvia.”

Kurila on kuunnellut black metalia yläasteelta asti. Kun kaverit alkoivat järjestää keikkoja, valokuvausta harrastava Kurila lähti kuvaamaan artisteja.

Näyttelyssä on kahdenlaisia kuvia.

Toiset ovat kasvoihin keskittyviä muotokuvia. ”Näiden bändien promokuvissa ihminen on vaikeasti lähestyttävä. Näissä kuvissa ei ole promokuville tyypillistä poseeraamista. Olen halunnut keskittää huomion ihmiseen, kasvot ja katse ovat pääosassa.”

Toiset ovat värikuvia, jotka on kuvattu metsissä.

Kurila on ottanut kuvat vuosina 2012–2016. Pääasiassa ne on otettu Suomessa, osa on kuvattu eurooppalaisilla festivaaleilla.

Kurilan mielestä maskit ja pukeutuminen ovat keskeistä black metalissa.

”Se riippuu siitä, miten bändi sen itse kokee. Jos bändi laulaa mystiikasta ja okkultismista, yleisön on helpompi lähteä mukaan, jos esityksen visuaalisuus tukee sitä. Se tukee tunnelmaa, jonka bändi haluaa välittää.”

”Mua kiinnosti mikä kasvomaalien funktio on muusikoille. He tekevät niillä itsestään ei-ihmismäisen hahmon, mikä helpottaa virittäytymistä keikan tunnelmaan.”

Itsekin visuaalisena ihmisenä hän pitää siitä, että kaikki mitä lavalla on, on mietitty ja siihen on panostettu. ”Myös muita aisteja käytetään, lavalla voi olla suitsukkeita.”

Black metal -keikoilla on käytetty voimakkaampiakin tuoksunlähteitä. Esimerkiksi ruotsalainen Watain on tuonut lavalle haisemaan pilaantuneita sianpäitä.

Kirjailija Oscar Wilde sanoi, että anna ihmiselle naamio niin hän kertoo sinulle totuuden. Black metal -muusikot eivät halua naamioillaan peittää itseään, vaan tuoda esiin toisen.

”Joillain siinä ei ole sen kummempaa symboliikkaa kuin kunnioitus genren esikuvia kohtaan. Joillekin se on isompi osa lavapersoonaksi tulemista. Kun maski laitetaan päälle, se on siirtymävaihe, jossa rauhoitutaan ja siirrytään toiseen mielentilaan.”

Kurilan kuvat ovat tavallaan pysäytyskuva tästä siirtymävaiheesta, jota me emme yleensä saa nähdä.

Emilia Kurilan näyttely Muotokuvia Black Metal artisteista Kanneltalon galleriassa (Klaneettitie 5) 26.4.–19.5. Avoinna ma–to klo 9–20, pe 9–18, la 10–16.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • black metal
  • metallimusiikki
  • Valokuva
  • Näyttelyt
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  2. 2

    Vertasimme: Suomessa on kaksi hittisaunaa vieri vieressä – kumpi on viime kädessä se mihin kannattaa mennä, Löyly vai Allas?

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  4. 4

    Baarikärpänen lähtee Mikonkadulta 15 vuoden jälkeen – siirtyy Bar Bäkkärin yläkertaan

  5. 5

    Helsingin Kaiku pääsi Euroopan parhaiden yökerhojen listalle

  6. 6

    Näissä bailataan! Tässä yli 30 Helsingin aamuyön menopaikkaa

  7. 7

    Netissä on kiertänyt vuosia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne on kuollut ja häntä esittää näyttelijä – Nyt huhut lähtivät taas leviämään vauhdilla, tästä on kyse

  8. 8

    Pikatestissä oman panimon tuotteita tarjoileva Ohrana, jonka oluet on tehty juotavuus edellä: ”Mukavia nautiskelujuomia”

  1. 1

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  2. 2

    Vertasimme: Suomessa on kaksi hittisaunaa vieri vieressä – kumpi on viime kädessä se mihin kannattaa mennä, Löyly vai Allas?

  3. 3

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  5. 5

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  6. 6

    Yksinhuoltajaisä deittailee muita isiä ja setvii tyttärensä huolia uutuuspelissä, joka nousi yllätyshitiksi – testasimme

  7. 7

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  8. 8

    Tänä syksynä elokuvia voi katsoa ulkona ympäri Helsinkiä – Kivinokassa näytetään yllätyselokuva, Tähtitorninmäellä Tom of Finland ja Altaalla festarisuosikkeja

  9. 9

    Suosikkisarjojen vuotamista ja etukäteen katsomista halveksitaan – ja se kertoo paljon siitä, miten viihdettä nyt katsotaan

  10. 10

    Norjalais-amerikkalainen sauna-asiantuntija iloitsee löylykulttuurin kukoistuksesta Suomessa: ”Nuoret ovat taas löytäneet saunan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  2. 2

    Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

  3. 3

    Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

  5. 5

    Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

  6. 6

    Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

  7. 7

    Flow-festivaalin turvallisuudesta vastannut yritys ei ole nähnyt todisteita pahoinpitelystä – ”aika harvoin kukaan syyttömänä putkasta herää”

  8. 8

    Oletko ihaillut Game of Thronesin laatua ja yksityiskohtien tarkkuutta? Harkitse vielä – puvustuksessa käytetään Ikean mattoja

  9. 9

    70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

  10. 10

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kauden paras jakso vahvisti odotetun ja pelätyn teorian sarjasta

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

  2. 2

    Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

  3. 3

    Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

  4. 4

    Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

  5. 5

    Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

  6. 6

    Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

  7. 7

    Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  8. 8

    Vieraana sukellusveneessä, josta ruotsalais­toimittaja katosi –  HS julkaisee yksinoikeudella keksijä-Madsenin haastattelun

  9. 9

    Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

  10. 10

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

  2. 2

    Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  3. 3

    Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

  4. 4

    Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

  5. 5

    HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

  6. 6

    Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

  7. 7

    Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

  8. 8

    Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

  9. 9

    Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

  10. 10

    Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

  2. 2

    Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

  3. 3

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  4. 4

    Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

  5. 5

    Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

  6. 6

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  7. 7

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  8. 8

    Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

  9. 9

    ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

  10. 10

    Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  11. Näytä lisää