Häipyvätkö muuttolinnut takaisin lämpimään, jos tulee takatalvi? Asiantuntija vastaa

Kevät tulee, ja muuttolinnut saapuvat. Jotkut myös lähtevät.

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna on monien mielestä vielä talvi, mutta osalla linnuista on asiasta toisenlainen tulkinta.

Ensimmäisiä muuttolintuja ei nimittäin enää odotella, sillä ne ovat olleet Suomessa jo jonkin aikaa.

”Kiuruja, uuttukyyhkyjä ja jonkin verran pulmusia”, Teemu Lehtiniemi Birdlife Suomesta vahvistaa.

Ensimmäiset muuttajat eivät tosin ole vielä asettuneet aloilleen ja purkaneet matkatavaroitaan, sillä kevättalven pakkaset voivat ajaa ne takaisin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Edestakainen liike on aika tavallista. Joskus vielä huhtikuussakin tulee oikein kylmä purkaus, ja silloin Suomesta voi siirtyä paljon muuttolintuja etelämmäs”, Lehtiniemi sanoo.

Kovin pitkälle tilapäiselle paluumuuttomatkalle linnut eivät lähde, sillä lentäminen kuluttaa energiaa.

Vaikka lintujen kevätmuuttoa ajatellaan aina saapuvien lentojen ruuhkana, niin lähtijöitäkin on.

Samaan aikaan, kun Suomeen saapuu etelästä talvehtijoita, niin jotkut linnut muuttavat pois maan etelärannikolta.

Tyypillinen pohjoiseen menijä on koskikara. Etelä-Suomessa talven viettäneistä koskikaroista osa lentää kesäksi Lappiin, osa on täällä talvehtineita Pohjois-Ruotsin ja Norjan lintuja.

”Huhtikuun puoliväliin mennessä niistä suurin osa on lähtenyt”, Lehtiniemi sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Luonto
  • Kotimaa
  • Muuttolinnut
  • Linnut
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

  2. 2

    Uusin käänne Trump vs. urheilijat -saagassa: Nyt X-Filesin Scully ja Mulderkin polvistuivat protestina Trumpille

  3. 3

    Kun viisikymppinen mies rakastuu intohimoisesti 14-vuotiaaseen poikaan – Thomas Mannin kuolematon pakkomielteen kuvaus nähdään jälleen valkokankaalla

  4. 4

    Netin vaarallisin haku juuri nyt on poptähti Avril Lavigne – Näin kanadalaislaulajasta tuli kyberrikollisten ja salaliittoteoreetikoiden suosikki

  5. 5

    Onko sinulla onnellinen tiistai? Ei läheskään niin onnellinen kuin tällä koiralla, joka nauraa lampaiden keskellä

  6. 6

    Pikatestissä Goodio Café, josta saa hyviä ja yllättävän täyttäviä smoothiekulhoja kookospähkinän kuoressa

  7. 7

    Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

  8. 8

    Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

  9. 9

    Paloittelumurhaaja Virpi Butt vapautetaan vankilasta, vaikka kenenkään mielestä ei pitäisi – miksi? Kysyimme professorilta

  10. 10

    24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

  2. 2

    Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

  3. 3

    Netin vaarallisin haku juuri nyt on poptähti Avril Lavigne – Näin kanadalaislaulajasta tuli kyberrikollisten ja salaliittoteoreetikoiden suosikki

  4. 4

    Uusin käänne Trump vs. urheilijat -saagassa: Nyt X-Filesin Scully ja Mulderkin polvistuivat protestina Trumpille

  5. 5

    Onko sinulla onnellinen tiistai? Ei läheskään niin onnellinen kuin tällä koiralla, joka nauraa lampaiden keskellä

  6. 6

    Kun viisikymppinen mies rakastuu intohimoisesti 14-vuotiaaseen poikaan – Thomas Mannin kuolematon pakkomielteen kuvaus nähdään jälleen valkokankaalla

  7. 7

    Trumpilla putki päällä, tuominnut nyt amerikkalaiset huippu-urheilijat useammin kuin natsit – Tämä kaikki tapahtui viikonloppuna

  8. 8

    Saako Helsingin yössä seuraa 400 000 euron loistoautolla? Toimittaja kokeili

  9. 9

    Pikatestissä Goodio Café, josta saa hyviä ja yllättävän täyttäviä smoothiekulhoja kookospähkinän kuoressa

  10. 10

    Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  2. 2

    24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

  3. 3

    Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

  4. 4

    Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

  5. 5

    Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

  6. 6

    Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

  7. 7

    Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

  8. 8

    Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

  9. 9

    Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

  10. 10

    Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

  2. 2

    Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

  3. 3

    Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

  4. 4

    Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

  5. 5

    Tutkimus: Keski-iässä paino nousee kuin itsestään – Vähäinenkin liikunnan lisäys auttaa ehkäisemään painonnousua

  6. 6

    Seksirikos paljastui koulu-urheilussa Yhdysvalloissa – Lukion jalkapallojoukkueen valmentajan vaimo myönsi raiskanneensa alaikäisen pelaajan

  7. 7

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  8. 8

    Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

  9. 9

    Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

  10. 10

    Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  2. 2

    Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

  3. 3

    Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

  4. 4

    Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

  5. 5

    Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

  6. 6

    Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

  7. 7

    Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

  8. 8

    Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

  9. 9

    Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

  10. 10

    Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  2. 2

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  3. 3

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  4. 4

    Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

  5. 5

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  6. 6

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  7. 7

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

  8. 8

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  9. 9

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  10. 10

    Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

  11. Näytä lisää