Hyvä somali ja paha somali

No huh huh. Somalimaan pääkaupunkiin Hargeisaan tullaan pohjoisesta läpi portin, jossa lukee Welcome to Hargeisa.

Tien laitaan ilmestyy kojuja ja kiikkeriä pöytiä, joilla on kasoittain vihreitä lehtiä.

Khatia.

Khat on piristävää huumetta, joka vaikuttaa hieman amfetamiinin tapaan. Khatin pureskelu on maassa niin yleistä, että se on uhka koko Somalian kehitykselle.

Yksi monista uhkista.

Tältäköhän Helsinkiin ensi kertaa saapuvasta somalista tuntuu, kun hän näkee vieri vieressä baareja ja terasseja?

Muslimimaassa ei läträtä alkoholin kanssa, mutta khat vie isiä, poikia ja perheiden rahoja.

Pitkä musta mies katsoo auton ikkunasta ja huokaa.

Mahdi Abdile, 38, lähti Somaliasta 20 vuotta sitten.Hän on nyt Kirkon ulkomaanavun asiantuntija Helsingin Rastilasta ja vierailee entisen kotimaansa alueella taajaan.

Hän on hyvää vauhtia kohoamassa uudeksi ahtisaareksemme. Mahdi sai juuri rauhanvälittäjän työstään kristillisen rauhanliikkeen palkinnon – saman, jolla Ahtisaari aikoinaan aloitti palkintoputkensa.

Mahdi neuvoo kuljettajaa ajamaan vielä eteenpäin, yli sillan, jonka alla joenuomassa ei ole vettä.

Sillan pohjoispuolelle jää Hargeisan "kehittyneempi" puoli khat-kojuineen.

Me matkaamme hotelliin eteläpuolelle.

"Sillä puolella on Hargeisan lentokenttä. Jos turvallisuus järkkyy, mä haluan, että me päästään pois", Mahdi sanoo.

Sitä on hänen työnsä, turvallisuuden maksimointi.

Olemme lentäneet yhdessä Abdin kanssa Dubaista Somalimaan pohjoisosaan ja matkanneet Berberan kaupungista läpi kuivan vuoristoerämaan. Koko matkan meitä on seurannut omassa autossaan kaksi aseistettua turvamiestä.

Mahdi istuu takapenkillä yllään kauluspaita ja suorat housut. Mutta huomenna hän laittaa ylleen valkoisen kaavun, kunnioituksesta uskonnollisia johtajia kohtaan.

Hän on koonnut tiimin Somalimaan uskonoppineita ja maan suurimpien klaanien johtajia keskustelemaan rauhan edistämisestä.

Mahdi tekee sitä, mitä jopa maahanmuuttokriitikot Suomessa sanovat arvostavansa: auttaa siellä, missä hätä on.

Tällä alueella hätä on ollut kova jo pitkään.

Vajaa puoli vuosisataa sitten oli vain yksi Somalia. Diktaattori Siad Barre hallitsi maata raa'asti ja veljeili ensin Neuvostoliiton ja sitten Yhdysvaltain kanssa.

1980-luvun lopulla alkoi sisällissota, ja maa hajosi. Sen jälkeen on ollut vain kaaosta.

Maan eri klaanit ovat taistelleet verisesti keskenään. Naapurimaan Etiopian joukot ovat tukeneet heikkoa väliaikaishallitusta räikeällä voimankäytöllä.

Islamistit ovat ajaneet Somaliaan tiukkaa, valtiojohtoista uskonnollisuutta – se on ollut aiemmin täällä tuntematonta. Samalla on kehittynyt toinen aiemmin tuntematon ilmiö: itsemurhaiskut.

Maan pohjoisosa julistautui itsenäiseksi jo 1991. Se käyttää itsestään nimeä Somalimaa.

Ja siellä me olemme nyt.

Somalimaassa on vakaa hallinto, toisin kuin muualla Somaliassa. Mutta Somalimaatakin riuduttavat klaanien kiistat, koston kierteet, sisällissodan ja terroristien iskujen jäljet, murhat.

Auton etenee kohti Hargeisaa. Mahdi nuokkuu.

Hänen kollegansa Suhuur Abdi, Walesissa kasvanut 27-vuotias somalinainen, tuhisee jo matkan uuvuttamana etupenkillä. Suhuur on Dubaissa laittanut farkkujensa ja paitansa päälle mustan kaavun ja sitonut päähänsä mustan huivin.

Mahdi mutisee väsyneenä: "Mä en tykkää olla täällä. Mä en voisi asua täällä. Mutta mä tykkään mun työstä."

Suhuur havahtuu ja kimpaantuu. "Te suomalaiset olette juuri tuollaisia. Puhutte vain suomea niin että muut eivät ymmärrä! Englantia, kiitos!"

Mahdi huokaa taas. "Suomessa sanotaan, että me täällä määräämme naisia. Nyt näette, miten se menee."

Mahdi virnistää.

Suhuur nauraa.

Ja olemme perillä.

Totta tosiaan, olemme Hargeisassa!

Kukat loistavat auringossa. Lämpöä on suloiset parikymmentä astetta. On akaasiapuita ja kameleita.

Ja paljon aitoja: vauraiden talojen edessä kiviaitoja, köyhien tönöjen edessä oksista kyhättyjä.

Seuraavana aamuna Mahdi ja Suhuur menevät töihin.

Me ajamme taksikuski Mohamedin kyydissä keskustaan.

Vuoret reunustavat kaupunkia. Huipuilla on kännykkämastoja. Nokia tekee itsensä mainosjulisteissa hyvin näkyväksi.

Joenuoma kaupungin keskellä on kuivunut. Hanoihin virtaa silti vettä – kolmasosalle kodeista.

Keskustaa koristaa diktaattori Siad Barren joukkojen kolho neuvostohävittäjä, joka pommitti kaupunkia vuonna 1988.

Sinä vuonna Hargeisa romuttui lähes täysin.

Taksin etupenkillä istuu aseistettu turvamies. Hotelli tuppaa sellaisen automaattisesti länsimaalaisten asiakkaiden taksiin.

Ei täällä silti pelottavalta tunnu. Minareetin kutsujen välissä kuuluu iloinen arabialaisafrikkalainen popmusiikki.

Ajamme kaupungin kehittyneemmälle puolelle. Teiden varsilla on kangaspaloista kyhättyjä telttoja ja pellinpaloista kasattuja tönöjä.

Virvokekauppoja. Koteja.

Meillä on tapaaminen.

Suomen tunnetuin somalimies ei ole rauhanpalkittu Mahdi Abdile, vaan 26-vuotias Abdi, joka passitettiin vuosien rikos- ja vankilakierteen jälkeen helmikuussa Suomesta Somalimaahan.

Ja siinä hän nyt on.

Abdi on jo aiemmin antanut haastatteluja suomalaislehdille. Niissä hän on kertonut kyhänneensä Hargeisassa itselleen lehdistä ja puista yösijan. "Mä näytän teille. Tossa mä nukun."

Abdi osoittaa likaista peittoa puun alla. Hän kertoo palelleensa viime yönä.

Sotkuinen ja kylmä yösija ei kyllä näy päällepäin. Abdi ja hänen vaatteensa ovat puhtaat.

Mutta Abdi on hyvin laiha, ja hänen silmänsä kiiltävät oudosti. "Olen kärsinyt täällä enemmän kuin missään", hän sanoo.

"Asun savumajassa ja olen vihainen. Koko ajan tää pyörii päässä. Aivot ei koskaan rauhoitu, ja pelkään. En uskalla puhua ihmisille, olen laittomasti maassa."

Abdin suu tulvii puhetta:

Suomen poliisit saattoivat Abdin Dubaihin. Sieltä hänet pantiin väliaikaisen muukalaispassin kera yksin lennoille kohti Hargeisaa.

Hargeisassa Abdi kertoi olevansa karkotettu, ja poliisit totesivat maahantulon laittomaksi.

Somalimaa pitää itseään erillisenä valtiona Somaliasta, eikä Abdi ole somalimaalainen.

Hänen passissaan lukee, että hän on syntynyt Mogadishussa – siis vihollisalueella Somalimaasta katsoen.

Mutta ei Abdia voinut työntää takaisinkaan: Suomessa Abdilla oli 16 asuinvuoden jälkeen pysyvä oleskelulupa, mutta ei kansalaisuutta.

Abdin rikosten lista on pitkä: ryöstöjä, pahoinpitelyjä, pakottamisia, vapaudenriistoja ja varkauksia.

Tuomioita on yhteenlaskettuna kahdeksan vuotta. "Ne oli nopeita ratkaisuja. Oli nälkä, kylmä, eikä asuntoa. Minä olen rangaistukset kärsinyt", Abdi selittää.

Mutta miksi Abdi karkotettiin Hargeisaan?

Suomen Maahanmuuttoviraston mielestä se on hänen kotiseutuaan, koska Abdin perhe asui siellä muutamia kuukausia pakomatkallaan.

Se on kyllä totta.

Mutta Hargeisaan jäivät vain Abdin äidin ja sisarten ruumiit.

Abdin isä oli sotilas Siad Barren armeijassa, jota vastaan kapinalliset hyökkäsivät. Lopulta diktaattori antoi käskyn pommittaa Mogadishuakin. Perhe lähti pakoon ja päätyi Hargeisaan.

Ensin kuoli Abdin vastasyntynyt pikkusisar. Sitten kuoli äiti.

Viikko äidin jälkeen kuoli vielä pikkuveli, ja silloin isä lähetti Abdin Suomeen. Isäkin on myöhemmin kuollut Etiopiassa.

Perheenjäsentensä kuolinsyistä Abdi tietää vain sen, että "pikkuveli kävi paskalla ja siinä oli verta, ja äidillä kävi veri vähiin".

Maahanmuuttovirastolla oli toinenkin perustelu karkotukselle: papereiden mukaan Abdi on Hargeisan valtaklaanin Isaaqin jäsen.

Siksi Abdi saa, perustelu kuului, Hargeisassa klaaniltaan suojelua. Mitä se tarkoittaa?

Katsotaanpa valoisaa Hargeisaa hieman tarkemmin.

Aurinko paistaa ja ihmiset hymyilevät. Olo on huoleton, mutta pinnan alla on rakenteita, jotka eivät vieraan silmiin heti näy.

Kun Suomessa on savolaisia, karjalaisia ja pohjalaisia, Somaliassa on erinimisiä klaaneja.

Vasemmalla puolella Hargeisaa halkovaa katua voi asua yhden klaanin jäseniä, oikealla puolella toisen.

On myös alueita, joissa asuu eri klaanilaisia sekaisin. Ja alueita, joissa ihmiset eivät kuulu mihinkään klaaniin – tai eivät ainakaan tiedä kuuluvansa.

Suomalaisviranomaisten mielestä samanklaaniset suojelevat aina toisiaan.

Mutta aivan näin ei kyllä ole.

Hargeisassa asunnottomat nukkuvat aitojen vieressä. Hekin todennäköisesti kuuluvat Isaaq-klaaniin – siihen kuuluu 70 prosenttia Somalimaan asukkaista.

Ihmiset auttavat perheenjäseniään ja sukulaisiaan – siis ehkä valtaklaanin ala-ala-ala-ala-klaanin jäseniä.

Muuhun heillä ei ole rahkeita, aivan kuten Suomessakaan tavallinen savolainen ei ottaisi huolehtiakseen tuntemattoman savolaisen rikollisen elämää.

Kaoottisesta Mogadishusta on paennut ihmisiä rauhalliseen Somalimaahan.

Heistä ei pohjoisessa pidetä –eikä varsinkaan sellaisista, joilla on yhteys itsenäistyvää Somalimaata pommittaneisiin hallituksen joukkoihin.

Abdi puhuu somaliaa Mogadishun murteella, ja hänen isänsä palveli diktaattorin armeijassa.

Tästä Somalimaan viranomaiset tekevät päätelmän, jonka he olisivat kertoneet Maahanmuuttovirastollekin, jos tämä olisi vaivautunut kysymään neuvoa:

Abdin oikea klaani ei voi olla Isaaq.

Mogadishulaisen sotilaan klaani ei voi olla pohjoisen Isaaq.

Sekavissa oloissa 1990-luvun alussa moni somalialainen väitti lapsensa kuuluvan Isaaq-klaaniin, jotta tämä saisi ulkomailta turvapaikan – Isaaq kun on sorrettujen klaani.

Ja niinhän se, Abdi sanoo Hargeisan auringossa. Oikeasti hän kuuluu Mogadishussa vaikuttavaan Hawiye-klaaniin.

Abdin isä teki Abdin serkun kanssa sopimuksen: Suomessa asuva serkku väitti poikaa omakseen ja Isaaq-klaanilaiseksi. Näin Abdi saatiin turvaan Suomeen.

Myöhemmin Abdi kertoi Suomessa poliisille, ettei serkku ole hänen isänsä – serkku hakkasi häntä – ja Abdi päätyi vuosiksi suomalaisiin lastenkoteihin.

Paljon valheita. Miten Abdin sanoihin voi uskoa nyt?

"Sä uskot mitä sä uskot."

Niin hän vastaa aina.

No, missä Abdin kaikki vaatteet ja tavarat ovat? Hän sai Suomesta matkalaukut mukaansa, ja saattaneilta poliiseilta 200 euroa rahaa elämiseen.

"Ne on mun kaverin luona."

Voitaisiinko käydä siellä?

"Ei."

Abdi kulkee kaupungilla kepin kanssa, kuten miehillä täällä on tapana: keppi on apu- ja puolustusväline.

Hän sanoo viettävänsä päivät kuljeskelemalla ympäriinsä. Hän on ollut toimelias: hän on ottanut yhteyttä ihmisoikeusaktivisteihin ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n toimistoon.

Jo tullessaan hän oli tekemisissä Somalimaan maahanmuuttoministeriön kanssa.

Ministeriö käski hänen poistua heti maasta. Abdi sai asiakirjan, jossa todetaan, että Suomen valtio on toiminut väärin karkottaessaan mogadishulaisen Somalimaahan – ilman, että Somalimaan viranomaisiin oltiin yhteydessä.

Abdi välitti dokumentin karkotusasiassa avustaneen asianajajansa välityksellä Suomeen.

Viranomaiset eivät reagoineet siihen mitenkään – paitsi Maahanmuuttoviraston johtaja Jorma Vuorio, joka väitti dokumenttia Helsingin Sanomien uutisessa väärennökseksi.

Ei, Abdi ei halua meiltä ruokaa. Eikä tupakkaa.

Hän haluaa rahaa – ja mieluiten paljon, sillä hänen matkarahoiksi saamaansa kahtasataa euroa ei enää ole.

Jos hän ei voi pitää puhelintaan, hän menettää yhteyden kaikkeen, Abdi sanoo. Hän seuraa netistä suomalaista mediaa ja on antanut puhelimella haastatteluja Suomeen.

Annamme Abdille ruokaa ja prepaid-puhelinkorttia varten 50 dollaria rahaa, sillä ilman puhelinta häntä ei voi tavoittaa.

Sitten tapaamme paikallisen sanomalehden Geeska Afrika Newspaperin päätoimittajan. Sitä lehteä Abdi ei taida seurata.

Geeska Afrika Newspaper, Afrikan Sarven Sanomalehti, kirjoittaa Suomesta ja suomalaisista yleensä kunnioittavaan sävyyn.

Eikä ihme:

Somalimaan parlamentin puhemies on Hargeisaan palannut Suomen somali.

Yksi presidentinvaalien ehdokkaista on Suomen kansalainen, Suomi on antanut Somalimaalle kehitysapua, Suomesta tulee takaisin oppineita somaleja.

Ja niin edelleen.

Karkotustapausta lehti on seurannut epäuskoisena. "Me nauroimme niille", sanoo lehden päätoimittaja Mohamed Hussein Jama.

Hän tarkoittaa Jorma Vuorion puheita, joita päätoimittaja käännätti Helsingin Sanomien nettiuutisesta lehteensä. Uutisessa Vuorio sanoi Abdin dokumentista, että "Somaliasta on mahdollista hankkia mitä tahansa asiakirjoja."

"Not very good", sanoo siitä päätoimittaja Mohamed Hussein Jama.

Hän toteaa, ettei dokumentti tietenkään ole väärennös. Näin toteaa asiakirjan tehnyt ministerikin – hänen haastattelunsa voi lukea tänään perjantaina Helsingin Sanomien uutisesta.

Abdin puheita päätoimittaja ei vaivautunut käännättämään. Ne eivät vaikuta hänestä kovin uskottavilta: päätoimittajan mielestä ei voi pitää paikkaansa, että Abdi nukkuisi taivasalla – vaatimattomin vuokrahuone Hargeisassa maksaa vain 30 dollaria kuussa.

Epätoivoisen karkotetun mahdolliset valheet eivät uutismiehestä tunnu yhtä merkittäviltä kuin Suomen valtion epärehellisyys. Suomi karkotti miehen paikkaan, josta tämä ei ole kotoisin.

Suomi ei neuvotellut vastaanottavan maan viranomaisten kanssa eikä edes informoinut heitä.

Karkotuspäätöksessä Suomi korosti Somalimaan hallinnon toimivuutta – mutta totesi ministeriön asiakirjan tarkastamatta väärennökseksi.

"Pyh. Ei kovin hyvä juttu", sanoo päätoimittaja.

Samaa mieltä on hargeisalainen Africas Horn -ihmisoikeusjärjestön toiminnanjohtaja Suleiman Ismail.

Myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR tyrmää Suomen toiminnan.

Ei niin, ettei Hargeisassa voisi elää.

Suomestakin on moni somali palannut Somalimaahan. Se tulee todistetuksi pölyisellä parkkipaikalla, jossa valokuvaajan kamera herättää suunnattomasti kiinnostusta.

"Sprechen Sie Deutsch", eräs somalimies kysyy.

Ei, me olemme Suomesta.

"Ai. No moi moi", sanoo toinen mies selvällä suomella.

Hän esittäytyy Rashidiksi ja kertoo asuvansa Espoossa. Sieltä hän on tullut käymään perheensä luo pariksi kuukaudeksi.

Hän aikoo palata Suomeen. Hänellä on pysyvä oleskelulupa, ja hän on työskennellyt Suomessa siivoojana ja vartijana.

Millaista on elämä Hargeisassa Suomen-oloihin verrattuna?

"Ei täällä voi elää", Rashid sanoo. "Täällä ei ole töitä, ja koulu on kallista. Kolme lastani käy koulua, ja se tekee yhteensä 60 dollaria kuussa."

Suomessa ollessaan Rashid lähettää perheelleen rahaa Hargeisaan. "Ja vaimon perhe lähettää Amerikasta. Toivon saavani perheeni Suomeen."

Somaleja on palannut Suomesta Hargeisaan myös yrittäjiksi. Eräätkin veljekset Malmilta pitivät pari vuotta ravintolaa, joka oli usein täynnä lomailevia Suomen-somaleja.

Sitten maailmantalouden kriisi kurjisti Somalimaatakin, ja ravintola piti sulkea.

Hargeisassa asuessa pitää muistaa elävänsä maassa, jossa köyhyydessä kytee turhautuneisuus, joka välillä purkautuu verisesti.

Viime lokakuun 29. päivä Hargeisassa tehtiin kolme samanaikaista itsemurhaiskua. Niissä kuoli monta kymmentä ihmistä.

Yksi kuolleista oli myyrmäkeläinen somali.

Mahdi Abdile on tänään tavannut johtavia uskonoppineita ja klaanijohtajia ja puhunut heidän kanssaan rauhasta.

Me olemme antaneet Mahdille uuden tehtävän: Miten hän – hyvä Suomen-somali – ratkaisisi Abdin – pahan Suomen-somalin – tilanteen?

Mahdi on tottunut kuuntelemaan riitapukareita. Hän tuli 19-vuotiaana yksin turvapaikanhakijaksi Suomeen.

Hän päätyi Joensuuhun ja kohtasi kaupungin pelätyt skinheadit. Sen jälkeen hän sai poikkeusluvalla käydä Kiteen maatalousoppilaitosta, mutta asuntolassa ei mustasta miehestä tykätty.

Mahdi opetteli pelaamaan pesäpalloa, jotta voittaisi ikätovereiden luottamuksen.

Hän muutti Helsinkiin ja työskenteli vuosia somalinuorten parissa lastenkodissa. Nyt hän tekee konfliktinhallinnasta väitöskirjaa Helsingin yliopistoon.

Nyt Mahdi istuu muovituolilla joen rannassa ja kuuntelee Abdin tarinaa hiljaa.

Lopulta hän avaa suunsa. "Hyvin monimutkainen tilanne. Hyvin, hyvin vaikea tilanne."

Konfliktissa on kolme osapuolta: Suomi, Somalimaa ja Abdi.

Ensin suomalaisten näkökulma. Abdi on tehnyt inhottavia rikoksia: ryöstänyt, pahoinpidellyt, sählännyt huumeiden kanssa.

"Abdi, sun pitää ymmärtää, että kun suomalaiset lukee sun rikosjutuista, ne ajattelee, että tota mä en haluaisi mun naapuriksi", Mahdi sanoo, suomeksi.

Abdi on kerrankin hiljaa.

"Sun olisi pitänyt näyttää, että osaat elää siellä. Että sä pystyt oppimaan. Sä elät toisten ihmisten kanssa, ja hekin tarvitsevat suojaa", Mahdi sanoo.

Ja jatkaa: "Kun mä tulin Suomeen, mullakin oli vain paita päällä. Olen kiitollinen siitä, mitä mä sain Suomelta. Mutta mä tiesin, mitä mä haluan."

Abdi kakistelee.

"Joo. Pitäis olla päämäärä."

Mahdi jatkaa:

"Tää tuntuu vaikealta, mutta tästä voi olla hyötyä. Sä voit näyttää somalinuorille, jotka on vielä rikoskierteen keskellä, että täällä Hargeisassa ei ole mitään. Että elämää pitää muuttaa."

Abdi aloittaa: "Olen tehnyt mitä olen tehnyt. Mutta ei voi sanoa, ettei voi parantua. Kaikki voi parantua", hän lausuu sitten.

"Jos sulla on huumeongelma, sun pitää saada se hoitoon", Mahdi jatkaa. "Jos sä haluat ihmisiä puolustamaan sua, sun pitää muuttua."

Seuraavaksi on Somalimaan näkökulma.

Se ei olekaan yksinkertainen. Moni sanoo, että sitä näkökulmaa ei ole, koska Somalimaata ei ole tunnustettu valtiona.

Somalimaalla on kuitenkin kaikki itsenäisen valtion tunnusmerkit – lippu, presidentti, parlamentti, toimiva hallinto, poliisivoimat ja tuomioistuimet – , mutta kukaan ei tee aloitetta sen itsenäisyyden tunnustamiseksi, koska se järkyttäisi huteraa tasapainoa muualla Afrikassa.

Maailmanpolitiikka vaikuttaa yksilöön, tässä tapauksessa Abdiin. Jos Somalimaa olisi tunnustettu itsenäiseksi, Abdia ei olisi voitu karkottaa. "Mä olen täällä rikollinen pelkästään olemalla täällä", Abdi sanoo.

Mahdi lupaa selvittää YK:n pakolaisjärjestöltä, saisiko Abdi majapaikan ja paperit, jotta Abdi voi tilapäisesti oleskella maassa.

"Karkotuspäätöksiä tehdään ympäri maailmaa. Mutta näyttää siltä, että Suomi ei ole ollut missään yhteydessä paikallisiin viranomaisiin", Mahdi sanoo. "Tää on kyllä omituinen tapaus."

Entä kolmannen osapuolen – Abdin – näkökulma?

Selvästi Abdilla ei ole elämisen edellytyksiä Hargeisassa – siinä mielessä kuin me Suomessa kunnon elämän käsitämme.

"Abdin elämäntavan arvostaminen on vaikeaa, mutta on totta, että hän on jo kärsinyt tuomiot rikoksistaan", Mahdi toteaa.

Niin – ja Abdilla on Suomessa myös lapsi.

Karkotuspäätöksessä sanotaan, että karkotettava on naimaton ja lapseton. Mutta jatkokäsittelyssä siihen on lisätty, että Abdilla on suomalaisen naisen kanssa lapsi, joka syntyi vuonna 2007.

Abdi on käynyt tapaamassa lasta turvakodissa. Hän sanoo, että lapsella olisi tarve isään.

Ja sitten hän puhuu taas itsestään. "Mä välillä itken, kun mä ajattelen. Mä en ole tervetullut tänne, mä en ole tervetullut Suomeen. Pitäisi olla paikka, mikä ottais mut vastaan. Jopa vankilassa on ruokaa ja tilaa, mutta täällä ei ole mitään", Abdi sanoo.

Ensi kertaa hän kuulostaa surulliselta eikä vain vihaiselta.

"Ei olisi mullakaan mitään, jos joutuisin tänne", Mahdi sanoo. "No, mulla on koulutus, ehkä voisin järjestää jotain."

Ja kun Abdi ei kuule, Mahdi lisää, että viha on aina. Maahanmuuttajanuoret kokevat sitä Suomessa paljon.

Abdi alkaa tehdä lähtöä.

"Elämä ei ole reilua", hän sanoo.

Ei olekaan. "Sun pitää varautua siihen, että sä olet täällä pitkään", Mahdi sanoo lempeästi Abdille.

Abdi häviää Hargeisan vilinään.

Mahdi seisoo vedettömän joen rannalla. Hän hymyilee.

Miten joku jaksaa suhtautua asioihin noin valoisasti?

"Mikään ei ole vain hyvää, eikä mikään vain huonoa", hän sanoo. "Niin mä ajattelen."

HS:n sunnuntaisivuilla 15. 3. juttu Suomesta kotimaahansa palanneista Kosovon-pakolaisista.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi