29.4.2009 12:47
Laulaja Tomi Joutsen keksi ruokia ihan itse.
Tavastia-klubin seinänaapuri, ravintola Ilves, on tarjonnut runsaan vuoden ajan kuukausittain vaihtuvia rokkimenuja. Alle 30 euron hintaisen kolmen ruokalajin aterian suunnittelijana on ollut aina suomalainen rockartisti.
Toukokuun rokkimenun takana on Amorphis-yhtyeen laulusolisti Tomi Joutsen.
Hänen menussaan alkuruokana on parsakeittoa, pääruokana kanaa ja jälkiruokana puolukkapaistosta.
Mutkatonta ja kotimaista tunnelmaa alleviivataan ruoan kanssa tarjottavalla ruisleivällä.
"Kun ottaa haarukan käteen, niin tietää, miten tätä ruokaa pitää lähestyä", kuvailee Joutsen ruokiaan.
Nuorempana laulaja harkitsi ruoanlaitosta itselleen jopa ammattiakin. Viime vuosina Joutsen on tottunut koti-isänä kokkaamaan erityisen yksinkertaista ruokaa.
"Hirveästi ei voi käyttää mitään eksoottisia aineksia, muuten ruoat jäävät lapsilta helposti lautaselle. Silti yritän tehdä aina ruokaa kotona, ettei tarvitsisi käyttää valmisruokia."
Toukokuun lopussa uuden albuminsa julkaiseva Amorphis on jo konkari suomalaisessa raskaassa rockissa. Yhtyeellä on ikä peräti 19 vuotta!
Tomi Joutsen liittyi yhtyeeseen vuonna 2005, ja maasta toiseen ulottuvat kiertueet ovat tulleet jo hänellekin tutuiksi.
Amorphisin kiertueilla ei olla nirsoja ruoan suhteen. "Yleensä pitää sopeutua olosuhteisiin, ja sitten kun tulee ruokaa, niin pitää yrittää vain syödä. Usein kiertueilla on ihan keikkapaikan tarjonnan armoilla."
Ihan mitä tahansa ja milloin tahansa ei silti pidä syödä.
"Varsinkin Amerikassa tulee helposti vedettyä hätäisesti jokin hirveä king size -burgeriateria naamariin. Ei siitä mikään hyvä fiilis tule. Pahimmillaan se jopa masentaa."
Tänä vuonna Amorphis soittaa kesän kotimaisilla festivaaleilla ja jatkaa syksyllä Euroopan klubeilla ja saleissa. Myöhemmin edessä ovat muut mantereet Australiaa myöten, mutta myös perinteinen kotimaankiertue.
Tomi Joutsenen jälkeen Ilveksen rokkimenun laatii kesäkuussa poppari Lasse Kurki. Tähänastiset rokkimenut kootaan myös kirjaan, joka julkaistaan syksymmällä.
Ravintola Ilves (Urho Kekkosen katu 84–6) on avoinna ma 15–23, ti-to 15–1, pe–la 15–3 ja su suljettu.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.
THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.
YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.