sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
KALENTERI

13-vuotiaan päivä ennen ja nyt

Julkaistu: 5.4.2004 lehdessä osastolla Elämä

Vuonna 1952

Kari Ruposen, 63, tiistaipäivä kevättalvella 1952

 

Kello 6 ylös ja aamupala

 6.30-7.10 koulumatka kävellen ja bussilla

 7.10-8.45 oleskelua ystävien kanssa linja-autoasemalla

 8.45 koulu alkoi

 14.30 koulu päättyi

 15-15.40 kotimatka bussilla ja kävellen

 15.40 välipala

 16-17.30 hiihtoa tai mäkihyppyä metsässä

 17:30 illallinen

 18-21 läksyjen lukua, oleskelua kotona

 21 nukkumaan

"Kun heräsin kuuden aikaan aamulla, vanhemmat olivat jo navetassa. Asuimme maalla Hautjärvellä, ja koulu oli Mäntsälän kirkonkylässä. Siihen aikaan linja-autovuoroja oli vähän. Siksi piti mennä aikaisella bussilla ja odottaa koulun alkamista linja-autoasemalla.

Olin tuolloin oppikoulun toisella luokalla. Keskiviikkoisin oli aamuhartaus, sitten maantietoa, ruotsia, historiaa, piirustusta ja englantia. Ruokatunnilla syötiin omia eväitä.

Ikinä en ollut väsynyt. Heräsin aamuisin itsestään, ja iltaisin uni tuli varmasti, kun olin ollut ulkona hiihtämässä tai laskemassa mäkeä.

Tuon ikäisenä ei lähdetty illalla kylille."

Vuonna 2004

Pyry Haahtelan, 13, tiistaipäivä kevättalvella 2004

 

Kello 7 herätys ja aamupala

 7.30-8 koulumatka vanhempien kyydissä

 8 koulu alkoi

 15 koulu loppui

 15-16 kotimatka ratikalla ja bussilla

 16-17.30 tietokonepelejä kotona ja läksyjä, jos ei ole tullut tehdyksi jo koulussa

 17.30 illallinen

 18 jääkiekkoharjoituksiin isän autolla

 19-20.30 jääkiekkoharjoitukset

 21 kotiin harjoituksista, iltapala

 21.15-22.30 kirjan lukua

 22.30 nukkumaan

"Tuo oli aika normaali päivä. Asun Lauttasaaressa ja käyn Munkkiniemen yhteiskoulun seitsemättä luokkaa. Jos kävisin koulua lähempänä, heräisin varmaan 15-30 minuuttia myöhemmin.

Tiistaina oli kaksi tuntia liikuntaa, tunti matematiikkaa, tunti englantia ja kolme tuntia teknistä työtä.

Harrastan jääkiekon lisäksi partiota, pianonsoittoa ja golfia. Aika ei aina riitä kaikkeen, joten esimerkiksi tennis ja arkkitehtuurikoulu ovat jääneet pois. Viikonloppuisin tapaan kavereita, joten ei ole kivaa, jos silloin on harkkoja.

Melkein joka päivä pelaan tietokoneella tai luen kirjaa. Mutta jos niin tekee liian kauan kerrallaan, alkaa väsyttää ja pää tulee kipeäksi. Läksyt yritän tehdä jo koulussa välituntien aikana. Kotona tulee päntättyä, jos seuraavana päivänä on koe."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.