Julkaistu: 4.8.2006 lehdessä osastolla Kotimaa
Dementia on muistin ja päättelykyvyn heikkenemistä. Siihen voi
liittyä myös puhumisen, puheen ymmärtämisen ja havaintokyvyn häiriöitä.
Dementia ei ole sairaus, vaan oire jostakin sairaudesta. Noin 60
prosentissa dementiatapauksista aiheuttajana on Alzheimerin tauti.
Viidennes aiheutuu aivoverenkierron häiriöistä.
Muistihäiriöt eivät välttämättä ole merkki alkavasta dementiasta.
Nimimuisti voi heikentyä iän myötä. Masennus, stressi, heikko
ravitsemustila ja jotkin sairaudet voivat aiheuttaa muistihäiriöitä.
Muistihäiriön erottaa dementiasta siitä, että asiat voivat unohtua
hetkeksi, mutta palaavat taas mieleen uudelleen.
Työssäkäyvistä 25-65-vuotiaista 16 prosenttia kärsii muistin tai
keskittymiskyvyn heikkenemisestä. Työikäisillä muistihäiriöt johtuvat
yleisimmin masennuksesta tai työuupumuksesta.
Dementiaa voi ehkäistä tai ainakin hidastaa harjoittamalla aivojaan
esimerkiksi lukemalla ja kirjoittamalla. Päivittäisellä liikunnalla
saattaa ehkäistä verenkierron ongelmista johtuvaa dementiaa.
Dementiaa on syytä epäillä, kun huomattava osa päivästä kuluu
tavaroiden etsiskelyyn, kun muistissa on aukkoja, kun eksyy usein tai kun
kirjaa lukiessa tai elokuvaa katsellessa on vaikea pysyä juonessa
mukana.
Uusi testi ennakoi dementian 4.8.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi