26.3.2012 3:00
Ihmisten välillä on todennäköisesti suuria eroja tavassa, joilla reagoimme ruokiin. Esimerkiksi tietty määrä hiilihydraatteja voi joillakin nostaa veren triglyseridejä eli veressä kiertävien rasvojen määrää enemmän kuin toisilla.
Nyt tutkitaankin yksilöllisiä ruokavalioita. On mahdollista, että jonkun kannattaisi suosia proteiineja ja toisen hiilihydraatteja tai rasvoja. Tutkimustuloksia saadaan kuitenkin odotella vielä vuosia.
Esimakua on jo saatu: Ruotsalaistutkimuksessa havaittiin, että 40 prosentilla ihmisistä vähähiilihydraattinen ja suosituksia enemmän rasvaa sisältänyt ruokavalio liittyi pienentyneeseen kakkostyypin diabeteksen riskiin. Toisaalta 60 prosenttia sai saman hyödyn perinteisistä suosituksista, jotka korostavat ruuan vähärasvaisuutta ja joissa hiilihydraattien osuus on 50–60 prosenttia energiasta.
Hiilarien hyvät ja pahat 26.3.2012
Liikkuja voi syödä eniten 26.3.2012
Kuitu paljastaa elintavat 26.3.2012
Kannattaako glykemiaindeksiä tuijottaa? 26.3.2012
Kannattaako karppaus? 26.3.2012
Varo lounasnukutusta 26.3.2012
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi
Naapurimme tuuletusikkuna on jatkuvasti raollaan vuoden- ja vuorokaudenajasta riippumatta. Miten jatkuva tuulettaminen vaikuttaa taloyhtiömme energialaskuun ja talon asukkaiden terveyteen? Talvipakkasilla ei ole järkevää tuulettaa jatkuvasti, vaan tuuletus kannattaa hoitaa nopeasti.