lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

Homokulttuuri kukoistaa Helsingissä

"Pohjoismaissa Helsinki on ehdottomasti ykkönen ja edelläkävijä"
Pääkaupungissa homoille on kahdeksan ravintolaa ja yksi sauna

Julkaistu: 1.8.2004 lehdessä osastolla Oma elämä

KATJA TÄHJÄ / HS

Drag-artisti Kalkkuna eli Petri Svahn pyöritti sunnuntaisin bingoa ravintola Dtm:ssä aina viime viikkoon saakka.

Drag-artisti Kalkkuna eli Petri Svahn pyöritti sunnuntaisin bingoa ravintola Dtm:ssä aina viime viikkoon saakka.

 Suomalaista yhteiskuntaa ei perinteisesti ole pidetty maailman suvaitsevaisimpana, mutta kuin varkain Helsinkiin on viime vuosien aikana kehittynyt vireä homokulttuuri. Kaupungissa on jo kahdeksan homoravintolaa ja yksi gay-sauna.

"Homokulttuuri on täällä elävää, ja tapahtumia on paljon. Pohjoismaissa Helsinki on ehdottomasti ykkönen ja edelläkävijä. Seuraavat paikat, joihin kannattaa mennä, ovat sitten jo Amsterdam ja Lontoo", sanoo ravintola Dtm:ää luotsaava Riitta Suominen.

Dtm on Pohjoismaiden suurin homoklubi, jossa on kaksi erillistä yökerhoa ja gay-kahvila.

"Jos ajatellaan esimerkiksi seitsemän päivää kestävää Pride-tapahtumaa, niin eihän sellaista järjestetä edes heteroille. Silloin meillä oli 1000 ihmistä ravintolassa joka ilta."

Suomisen mukaan homokulttuurin kehittymisessä on kyse myönteisestä noidankehästä. Tekemistä ja tapahtumia on paljon, ja se houkuttelee lisää väkeä. Sitten voidaan taas järjestää enemmän ja suurempia tapahtumia.

Helsinki on noteerattu myös ulkomailla, ja kaupungissa käy paljon homoturisteja. Google-haulla internetistä löytyy useita ulkomaisia gay-matkatoimistoja, jotka järjestävät matkoja Helsinkiin.

Myös Helsingin kaupunki on ottanut homokulttuurin siipiensä suojaan.

"Suvaitsevaisuus on nykytrendi matkailussa, ja siinä Helsingin imago on jäänyt muista pohjoismaisista pääkaupungeista jälkeen", sanoo markkinointisihteeri Kari Halonen Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimistosta.

"Olemme kehittämässä imagoa nykyistä nuorekkaammaksi ja suvaitsevammaksi, joten homokulttuurin kehitys on meille myönteinen asia. Lisäksi homoturistit käyttävät matkoillaan paljon rahaa. He ovat yksi suurimmista kuluttajaryhmistä."

Helsingin kaupunki oli kokeiluluontoisesti mukana tämän vuoden Pride-viikkoon suunnitellussa pakettimatkassa, jonka toteutti Northern Star Tours -yhtiö. Pakettia markkinoitiin gay-matkatoimistoille maailmanlaajuisesti.

Riitta Suominen on tyytyväinen kaupungin asenteeseen.

"Mielestäni se kertoo siitä, että Helsingistä on tullut aidosti kansainvälinen kaupunki. Instituutiotkaan eivät enää pelkää leimautumista."

Helsinkiläiset homoravintolat on otettu matkailutoimiston tekemiin esitteisiin.

"Rajan olemme panneet homobaareihin. Emme esimerkiksi markkinoi gay-saunaa", Halonen sanoo.

Homoravintoloita Helsingissä on jo niin paljon, että uusille ei Suomisen mukaan olisi tilaa. Kilpailu on kovaa myös Hercules ja Mann's Street -ravintoloiden toisen omistajan Erkki Kosken mielestä.

"Aika kyllästettyä tämä homoravintolatarjonta Helsingissä jo on. Nyt ei ole pitkiä jonoja missään, joten tarjontaa on tarpeeksi."

Ravintolayrittäjät tulevat usein homokulttuurin sisältä.

"Ei tähän lähdetä rahan kiilto silmissä. Yhteinen ideologia on, että tehdään homoille kivaa. Ja teemme myös yhteistyötä, mikä on bisneksessä kilpailijoiden kesken harvinaista", Suominen sanoo.

Ravintolat ovat keskeisellä sijalla homokulttuurissa. Homon on vaikeampi lähestyä toista ihmistä vaikkapa kaupan kassajonossa kuin heteron. Ei voi tietää, kuinka toinen reagoi.

"Ravintolat ovat luonnollisia ja ennen kaikkea turvallisia paikkoja etsiä kumppania", tiivistää Suominen.

"Täällä ihmiset saavat olla, mitä haluavat ilman rajoituksia. Siksi heterojulkkiksetkin viihtyvät homopaikoissa, kun kukaan ei tule ihmettelemään ja häiritsemään."

Myös perheen puuttuminen vaikuttaa.

"Homoilla ei ole muksuja kotona, joten ei ole syytä jäädä kotiin nurkkia tuijottelemaan. Lisäksi suuri osa asiakkaista on palveluammateissa, esimerkiksi ravintola-alalla. He voivat tulla baariin töiden jälkeen", sanoo Erkki Koski.

Homoravintolat näkyvät entistä selvemmin Helsingin katukuvassa terasseineen ja suurine ikkunoineen. Kaukana ovat ajat, jolloin Suomen ensimmäisen homobaarin Gay Gambrinin henkilökunnan oli käytettävä takaovea häiriköinnin pelossa.

"Ilmapiiri on muuttunut entistä suvaitsevammaksi. Meillä on terassi, eikä järjestyshäiriöitä ole ollut. Ihana huomata, että homoravintolat on hyväksytty osaksi kaupunkikulttuuria", Suominen sanoo.

"Heterotkin ovat meille tervetulleita, mutta heidän pitää muistaa, että täällä ollaan homojen ehdoilla."

Avoimuudessa on myös kääntöpuolensa. Voi käydä niin, että heterot valtaavat homoravintolan. Niin on käynyt Lost & Foundille, "heteroystävälliselle homobaarille", jonka moni homo on jättänyt.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.