Julkaistu: 11.3.2007 lehdessä osastolla Oma elämä
Kuudesluokkalaiset Pauliina Räsänen (vas.), Viivi Jalomäki, Linda Pihlajaniemi ja Mari Saukkonen tanssivat nuorisotalo Loimun diskossa.
Bassonjytke kantautuu vanhasta navetasta kadulle saakka. Sisällä
tanssilattialla nuoret tungeksivat diskovalojen loisteeseen.
Baaritiskille on jonoa.
Järvenpääläisessä Loimudiskossa on perjantaina iltakahdeksalta vauhdikas meininki, vaikka baarin antimista pääsee korkeintaan sokerihumalaan.
Yläaste- ja lukioikäisten nuoremmilleen järjestämä Kyrölän nuorisotalon eli Loimun disko on houkutellut paikan päälle reilut sata nuorta.
"Järvenpäässä on ihan hyvä meininki", sanoo Ronja Roininen, 17, yksi diskon järjestäjistä. "Enemmän sitä Helsingin kaduilla pelkää."
Loimun nuoria vähän varttuneemmat juhlijat ovat aiheuttaneet Järvenpäässä viimeisen vuoden aikana levottomuuksia. Poliisin mukaan kaupungista on kehittynyt Keski-Uudenmaan ilta- ja viikonloppukahakoinnin keskus.
Viikko sitten perjantaiyönä kuokkavieraat kehittivät nuorten vuokraamassa juhlatilassa tappelun, joka jatkui aamuyöllä kaupungin keskustassa.
Järvenpään kaupungin nuorisosihteerin Jari Ahol an mukaan ongelmia aiheuttavat alaikäisiä enemmän nuoret aikuiset poistuessaan ravintoloista aamuyöllä. "Sen jälkeen on tyypillistä nakkikioskitappelua. Kotibileidenkin määrä on ollut kasvussa."
Erityisnuorisotyön katupäivystys lopetettiin muutama vuosi sitten, kun vapaaehtoisia aikuisia ei löytynyt tarpeeksi.
Erityisnuorisotyöntekijä Susanna Salovaara starttaa autonsa Loimun pihalta. Tarkoitus on kiertää illan aikana nuorisotalot läpi ja vilkaista samalla keskustan tunnelmia.
"ABC on sellainen paikka, mikä mua huolestuttaa", Salovaara sanoo parkkeeratessaan Citymarketin viereisen huoltoaseman pihalle. Bensa-aseman tienoillasaatetaan tapella, kun baareista vapautuva kansa ostaa kotimatkallaan yösyötävää.
"Muutamaan otteeseen on tullut tapeltua kaupungilla. Järvenpää-Kerava -matsia se on, jos jotain", sanoo huoltoaseman kahvilassa istuva Pepe, 14. "Kaupungilla on kuollutta ja hiljaista, eli jossain on bileet", Mikki, 14, arvioi tilannetta vierestä.
"En tiedä missä nuoret ovat, täällä ne eivät ainakaan ole", ihmettelee vastuullinen nuorisotyöntekijä Erika Salminen Myllytien nuorisotalolla. Nuorten päihteettömässä yökahvilassa on iltakymmeneltä vain neljä nuorta.
Myös Sibeliuksenkatu keskustassa on lähes autio puoli yhdentoista aikaan illalla. McDonald'sissa istuu joukko ammattiopiston medialinjalaisia, jotka ovat olleet luokkakaverin kotibileissä. "Juotiin teetä ja syötiin teeleipiä", toteaa Saku Krooks, 16. Viereisessä pöydässä syntyy sanaharkkaa.
"Me ollaan menossa dokaamaan!"
"Sonja hiljaa!"
Mitä vanhemmille sitten kotibileistä kerrotaan?
"Sanon, että lähden Helsinkiin kuuntelemaan gospel-musiikkia", Krooks kertoo.
18-vuoden ikärajaa pitävä Yano-baari aseman vieressä houkuttelee illassa parhaimmillaan 600 nuorta. Pahempia järjestyshäiriöitä ei ole ollut. "Jos on joku kahakka, täältä informoidaan myös muiden baarien portsareita", omistaja Jari Sirén kertoo.
Puoliltaöin juna-aseman kohdalla kävelee muutamia nuorten porukoita pullot käsissään. Ravintola RT:n kohdalla vastaan tulee pariskunta. Naisen askeleet horjuvat hieman. "Sillä on kamera, voi v---u!", huudahtaa mies toimittajan ja kuvaajan nähdessään.
Aseman nurkalla kilisee pullo. Huivipäinen mummo vetää sen ulos roskiksesta ja laittaa muovikassiinsa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi