perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla
ONNITTELEMME

Journalisti on laadusta huolissaan

Arto Nieminen, 50

Julkaistu: 30.12.2007 lehdessä osastolla Oma elämä

JUHANI NIIRANEN / HS

Journalistiliiton puheenjohtajan Arto Niemisen mielestä Ylessä on päällä paniikkijohtajuus.

Journalistiliiton puheenjohtajan Arto Niemisen mielestä Ylessä on päällä paniikkijohtajuus.

  Arto Niemisestä on mahdotonta tehdä lehteen kohteensa kuuloista haastattelua. Lukija joutuu itse kuvittelemaan "Niämisen" puheeseen Tampereen murteen ja nuotin.

Nieminen aloitti Suomen journalistiliiton puheenjohtajana keväällä 2006. Siitä pitäen kyyti on ollut kylmää: yt-neuvotteluja väen vähentämisestä yhdessä jos toisessa talossa, päällimmäisinä Yle, Kauppalehti ja A-lehdet.

"Meidän alalla on kahtalainen ongelma: on nää nuoret, jotka ovat ikuisessa pätkätyöputkessa ja sitten on yli viisikymppiset, jotka yks kaks todetaan suurin piirtein kykenemättömiksi alalle."

Työnantaja ei saa irtisanomisprosesseista Niemiseltä tyylipisteitä.

"Haluaisin tietää, miltä muulta alalta löytyy työllensä yhtä omistautuneita ihmisiä kuin toimittajat. Myös työnantajaansa sitoutuneita. Ei mistään."

Niemisen lempilapsi on Yle, siellä hän on tehnyt uransa työmarkkinatoimittajana ja nyt joutunut murheellisena seuraamaan kun yhtiön taloutta pannaan "kuntoon".

"Ylen tilanne näyttää ulkopuolisen silmin siltä, että siellä ollaan ihan paniikissa. Kun tehdään ratkaisuja paniikissa, se johtaa vain uusiin paniikkiratkaisuihin. Ollaan syöksykierteessä, joka ilman muuta vaikuttaa ohjelmien tasoon."

"Multakin kysytään toistuvasti, että kuka Yleä oikein johtaa. Mun on ollut pakko vastata, että en mää tiedä. Enkä ole varma, tietääkö Ylen väkikään."

Niemisen mielestä Ylen touhu pitää viheltää nyt poikki ja tehdä selkeitä päätöksiä: kuka johtaa mitäkin, mihin pyritään, mihin panostetaan ja mihin ei.

"Tai sitten on sanottava reilusti ääneen, että tarkoitus on supistaa Ylen toimintaa. Mutta nythän sieltä kuuleetänään tätä ja huomenna tota."

Tiedotusvälineiden rynnistys nettimaailmaan ei sekään saa Niemiseltä kehuja.

"Jokelan tapauksen yhteydessä tää tuli raa'alla tavalla ilmi: tässä ja nyt, kaikki ja heti. Ilman, että journalistilla on yhtään aikaa miettiä. Sä vaan työnnät tötteröön tavaraa."

"Mun mielestä siinä käytetään nettimaailmaa tasan väärin. Nettihän on muutenkin täynnä jalostamatonta tietoa. Kaiken sen roinan alle peittyy analysoitu tieto: mistä oikeasti on kysymys. Sen analyyttisen aineiston tuottaminen on journalistien tehtävä."

Niemisen mielestä tiedotusvälineet ovat syöksyneet verkkomaailmaan vailla mitään ajatusta siitä, mitä siellä oikein pitäisi tarjota.

"Nyt kaikki tekevät sitä samaa. Vaikuttaa vähän kakofoniselta."

"Toisaalta: jos ajatellaan, että verkossa voisi olla ihan älykästäkin ainesta, kyllä se edellyttää sitä että sitä varten olisi jotain resurssejakin. Ettei yhden ihmisen tarvitse tehdä aiheesta kaikkea kaikkiin kanaviin."

"Kun tämä tehtäisiin maltilla, väki saataisiin motivoitua hommaan paremmin. Jos ihmisille annettaisiin aikaa tehdä se kunnolla, niin siitä vaan."

Niemisen mielestä lehtien kannattaisi myydä myös nettiversiotaan pohditulla aineistolla.

"Täytyyhän tiedolle olla tilausta. Ei kai me niin tyhmiä olla, että pelkillä blogeilla pärjättäisiin tästä eteenpäin."

Journalistien puheenjohtaja haluaisi päästä keskusteluihin myös työnantajan edustajien kanssa alan pitkän tähtäimen tulevaisuudennäkymistä.

Työnantajapuoli ei vaan ole ollut halukas.

"Kun ei niitä ratkaisuja mietitä. Kun kaikki muutkin ovat netissä, niin meidänkin pitää olla. Ja kevennetäänpäs vähän aineistoa, kun kaikki muutkin keventävät. Ja kun netti tekee sitä ja tätä."

"Nyt hoetaan, että mahdollisimman moneen eri kanavaan, mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman paljon. Kukaan pomo ei enää tunnu haluavan mahdollisimman hyvää tavaraa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.