Kansan osa

Iltapäivälehden pääkirjoitus oli huolissaan. Asia taisi koskea tulevaa päätöstä ravintolassa tupakoinnin rajoittamisesta. Siitä oli puhuttu paljon monissa lehtijutuissa ja mielipidekirjoituksissa. Siksi pääkirjoituksen mukaan nyt, ennen päätöksentekoa, olisikin käynnistettävä laaja kansalaiskeskustelu.

Vaimoa huvitti kovasti. Hän haluaisi kuulemma olla paikalla, kun se laaja kansalaiskeskustelu järjestetään.

Jos kerran runsas mielipidekirjoittelu ja lukuisat lehtijutut eivät ole kansalaiskeskustelua, mikä sitten? Eikö juuri viestimien pitäisi käynnistää keskustelu? Vai kutsutaanko koolle yleinen kokous? Ketkä sinne pääsevät? Onko pukupakko?

"Yksi monien puolesta", ehdotin laiskasti sohvalta. "Meillä on jo edustuksellinen demokratia. Vaalit ovat ihan riittävää kansalaiskeskustelua."

Vaimo tarkoitti tietenkin sitä, että päättäjät kaipaavat laajaa kansalaiskeskustelua erityisesti silloin, kun kansa on siihenastisessa debatissa vaikuttanut olevan väärän tietoisuuden vallassa, eli eri mieltä kuin päättäjät.

Puolustin eliitin menettelyä. On järkevää korostaa julkisuudessa kokonaisuuden kannalta tärkeitä näkökulmia, jos kansa ei ole vielä ymmärtänyt kolmikannan mielipidettä.

Opastin vaimoa lukemaan kansan kirjoittamia mielipidekirjoituksia; nehän on tehty aina kansakoulupohjalta, joten ne ovat korkeintaan turhautumista kuvaavia äärimmäisiä hätähuutoja monimutkaisessa maailmassa.

Kehuin vaimolle myös ministerien suopeutta kansalaiskeskustelulle. Käsittääkseni ihan jollain kymmenen tuhannen nimen adressilla on moni delegaatio saanut ministerin vastaanoton, pullakahvit ja hyväksyvää nyökkäilyä. Pienemmätkin baskerilähetystöt saavat erityisavustajalta kahvilipun.

Innostuin. Kyllä hallintokin voi synnyttää kansalaiskeskustelua. Hallitus voi pistää Sitran järjestämään kutsuseminaarin. (Osallistujille kustannetaan opintomatka Kanadaan, Risto E. J. Penttilän luento ja vetäytyminen Rooman klubille.) On myös tapana muodostaa laaja-alainen komitea, joka tuottaa asiaa käsittelevän raportin.

Sen ensimmäisestä versiosta pyydetään mielipide kansalaisilta, joita ovat sopiviksi katsottujen kansan järjestöjen johtajat.

Kiusallisimmissa kiistoissa hallitus kutsuu apuun salaperäisen Selvitysmiehen. Päivisin hän on ihan tavallinen hallintoneuvos Lauri Tarasti, mutta Selvitysmiehenä hän ratkoo pulmatilanteet kansalaisten puolesta.

Lopulta kansalaismielipiteen kaatavat tietenkin globaalistuvan maailman realiteetit. Päätöksen siis muotoilevat ne, jotka sen olisivat alun perinkin tehneet. Kyllä kansa sen ymmärtää.

Luottaahan se niin paljon eduskuntaan, että monimutkaiset kysymykset annetaan mieluusti poliitikkojen päätettäviksi. Kansa olisi esimerkiksi EU:n perustuslaista kysyttäessä voinut luulla äänestävänsä joistain sisäpoliittisista kysymyksistä.

Meillä ei tarvita kansanäänestyksiä. Komiteoiden ja puoluelaitoksen avulla kaikki valistuneet mielipiteet tulevat kuulluiksi.

Miksei siis voitaisi antaa enemmän valtaa suosituimmille päättäjille, siis demareille ja kepulle? Eikö vaalijärjestelmää voisi rukata vielä epäedullisemmaksi pikkupuolueille?

Tai annetaan saman tien kokonaisuuksia ymmärtävien intellektuellien hallita. Voisimme luopua pitkistä selvityksistä. Valtionhallinto olisi tehokasta ja kilpailukykyistä. Sitä tultaisiin katsomaan Japanista ja USA:sta. Kiinalaiset syyttäisivät plagioinnista.

Vaimo keskeytti huomauttamalla, että minun ei kannattaisi rasittaa söpöä pikku päätäni vallan jakamisen ongelmakysymyksillä. Aihetta on kuulemma mietitty ennenkin, ja helteellä pitää juoda tarpeeksi.

Luovuin pitkin hampain oikealla tavalla älykkäiden diktatuurista.

Meitä on muutenkin niin kovin vähän. Palaute: nyt@sanoma.fi

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi