Kasvaako liha puussa?

Totuuden kertominen on vaikeaa, koska vanhemmat tietävät liikaa tehotuotantoeläinten kurjista oloista

 Vaahteramäen Eemeli ja Iida tiesivät hyvin, mikä lemmikkipossua, Possuressua odottaa joulun alla. Nykylasten taas väitetään luulevan, että liha kasvaa puussa.

Totuus lihapullien ja nakkien alkuperästä saattaa tulla monelle lapselle puskan takaa yllätyksenä, vaikka tietotulvassa kasvaneet lapset osaavatkin päätellä kirjoista, uutisista ja dokumenteista yhtä ja toista.

"Ovatko jotkut ihmisetkin lihansyöjiä kuten Tyrannosaurus rex", kasvissyöjäperheen kolmevuotias hämmästeli iltapäivälehden haastattelussa jokin aika sitten.

Shokkihoitoa ovat toki saaneet maallakin varttuneen sukupolven lapset. Nimettömänä pysyttelevä helsinkiläinen professori muistelee noin kolmevuotiaana omistaneensa rakkaan nimikkokanan, joka eräänä päivänä äkisti vain katosi.

"Viikkokausia minulle kerrottiin satuja ja tarinoita nimikkokanani seikkailuista maailmalla, kunnes isä kerran vahingossa lipsautti, että kana syötiin. Se oli hyvin traumaattinen kokemus."

Nimikkokanansa menettänyt pikku tyttö varmasti tiesi, että kanoja syödään, mutta hän ei hyväksynyt sitä, että hänen oma kanansa syödään, arvelee tutkimuspäällikkö Johanna Mäkelä Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

Mäkelä pohtii työkseen ruuan ja syömisen sosiologiaa ja suomalaista ruokakulttuuria - myös lasten näkökulmasta.

"Meidän kulttuurissamme lapsia suojataan siltä tiedolta, että eläimiä aktiivisesti tapetaan ruuaksi", Mäkelä sanoo.

"Tosin tunnen kyllä yhden maalla asuvan lapsiperheen, jossa lampaan nimi oli Paisti", Mäkelä nauraa.

Totuuden kertominen voi olla vaikeaa siksi, että saduissa eläimillä on persoona. Toisaalta jo ennen urheaa Babe-possua oli Nasu, ja perinteisissä eläinsaduissakin eläimet on inhimillistetty, joskaan ei aivan Disney-tyyliin.

Sen sijaan eettinen lihansyönti ja tieto eläinten kurjista oloista vaikuttavat Mäkelän mukaan siihen, että lapsille ei haluta heti ensimmäisenä kertoa raakaa totuutta: että eläimiä kasvatetaan nimenomaan ihmisen ravinnoksi ja että niiden ei anneta edes kasvaa aikuisiksi, ennen kuin ne tapetaan.

Animalian toissakesäinen sensuroitu julistekampanja osoitti, että edes aikuiset eivät halua tietää, miten kurjat olosuhteet eläimillä on, Mäkelä muistuttaa.

Kampanjan Broilerikiusaus-julisteessa esimerkiksi roikotettiin broileria jaloistaan. Julisteet saivat olla paikallaan vain yhden päivän.

Eläinruhoja ei juuri näy, koska ne muistuttaisivat liian konkreettisesti siitä, että eläin on ollut joskus elävä. Paloittelukartatkin taitavat olla kohta osto- ja myyntiliikkeiden keräilytavaraa.

Johanna Mäkelän omalle, nyt 7-vuotiaalle pojalle ei ole tuottanut ongelmia se, että eläimet ovat joskus olleet eläviä.

"Hän ratkaisi ongelman päättelemällä noin nelivuotiaana, että hän syö vain kuolleita eläimiä."

Kala on poikkeus. Kaupunkilaislapsetkin suhtautuvat yleensä mutkattomasti kalastamiseen, ja onpa alle kouluikäisiäkin, jotka osaavat perata ja nylkeä kalan. Kokonaisia kuolleita kaloja lapset näkevät myös marketin tiskeissä.

Kieltäydymme ajattelemasta lihan alkuperää myös kielen avulla. Monissa kielissä on eri sanat elävälle ja syötävälle eläimelle, niin myös suomessa.

Esimerkiksi käy pienten lasten keittokirja. Hyviä tapoja ja oikeita asenteita opettavan suositun Miina ja Manu -lastenkirjasarjan keittokirjassa kokataan monenlaista liharuokaa, mutta yhdessäkään ainesosaluettelossa tai ohjeessa ei vahingossakaan mainita sanoja possu, lehmä tai sika. On vain naudanpaistia, jauhelihaa, lihapyöryköitä, pihvejä, pekonia, lihapataa ja nakkeja.

Myös munatuotanto on eettistä ja kaukana tehotuotannosta: Miinan ja Manun mummolla on kanojen kanssa sopimus siitä, että kanalasta saa käydä hakemassa pari munaa vaikkapa lättykestejä varten.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi