torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla
ONNITTELEMME

Lastenpsykiatri uskoo nuorten voimaan

Raisa Cacciatore, 50

Julkaistu: 29.4.2006 lehdessä osastolla Oma elämä

KARI PULLINEN

Raisa Cacciatore on työskennellyt yli 20 vuotta lasten ja nuorten parissa.

Raisa Cacciatore on työskennellyt yli 20 vuotta lasten ja nuorten parissa.

 Lähes joka viikko jonkin koulun liikuntasali täyttyy oppilaiden vanhemmista, jotka ovat tulleet kuuntelemaan Raisa Cacciatorea.

Hän puhuu nuorten tunteista, seksistä, siitä kuinka vanhemmat voivat vastata murrosikäisten lasten vihaisiin irtiottoihin viiden tähden kotihotellista.

Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan asiantuntijalääkäri haluaa puolustaa lapsia ja nuoria viimeiseen saakka.

Vaikka nuorten suuret klamydia- tai aborttitilastot pysyttelevät otsikoissa, Cacciatoren mukaan nuorten holtittomuuden päivittely on turhaa.

"Nuoret tekevät järkeviä päätöksiä, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Eli tietoa, seksuaaliterveyspalveluita ja mahdollisuus rakentaa tervettä itsetuntoa", hän sanoo.

Siitä Raisa Cacciatore kuitenkin on vakuuttunut, että yläasteella oleminen on nyt rankempaa kuin koskaan. Pojat käyvät usein kouluaan muutaman uhoajan luomien paineiden keskellä.

Cacciatoren mielestä esimerkiksi poikien seksuaaliterveydestä vaietaan.

"Poikien on pakko puhua törkyjä ja härskejä, ettei herkkyys paljastuisi. Jos yläasteella sanoisi olevansa homo, se olisi sosiaalinen itsemurha."

Tytöt taas kamppailevat suorittamisen vaatimusten kanssa.

"Jo lastentarhassa jokaisen oletetaan käyttäytyvän kuin akateemisen koulutuksen saanut kolmekymppinen juristinainen", Cacciatore sanoo.

Lastenpsykiatriksi hän uskoo päätyneensä kahdesta syystä.

Oma lapsuus Vantaan Tikkurilassa oli rankka. Lääkäriäiti kuoli, kun Raisa Cacciatore oli viisivuotias. Sen jälkeen hammaslääkäri-isä oletti, että Raisa ja hänen isoveljensä pärjäävät. Maailma kohteli pientä tyttöä välillä rajusti.

"Äidin kuolemasta jäi paljon surematonta surua."

20-vuotiaana Cacciatore oli rakennustyömaalla hanttihommissa, pyrki salaa lääketieteelliseen - ja pääsi. Valmistumisen jälkeen hän meni naimisiin, pariskunta rakennutti talon ja esikoistytär syntyi vuonna 1987.

"Omien lasten kehityksen myötä heräsi vahva mielenkiinto lastenpsykiatriaan."

Ammatista tuli tehtävä parantaa maailmaa, myös omien lasten tulevaisuuden takia.

Nyt Cacciatore ottaa vastaan potilaita Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla, Hyksin lasten- ja nuorten sairaalassa ja Folkhälsanin nuorisopoliklinikan vastaanotoillaan, puhuu vanhempainilloissa, kouluttaa ammattilaisia, antaa haastatteluja ja kirjoittaa artikkeleita, kolumneja ja myös kirjoja.

Neljä vuotta sitten eronnut Cacciatore myöntää, ettei ole itsekään onnistunut luomaan ideaalia ydinperheunelmaa.

"Perhe-elämän onnistuminen on suuri sattumien, tahdon ja viisauden summa. Aikuisten pitää ensisijaisesti luoda lapsille hyvä paikka kasvaa. Se on kuitenkin lasten ainoa lapsuus."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.