Julkaistu: 27.5.2006 lehdessä osastolla Oma elämä
Masennusta sairastavan tai mielialalääkkeitä käyttävän on vaikeaa
saada vakuutusyhtiöiltä sairauskuluvakuutusta.
Soittokierros yksityisihmisille sairauskuluvakuutuksia myyviin vakuutusyhtiöihin kertoo, että hylkäyspäätös tehdään osassa yhtiöistä lähes suoralta kädeltä, jos hakija kertoo terveysselvityksessä olevansa masentunut tai käyttävänsä mielialalääkkeitä.
Kuitenkin lyhytaikaiset psyykkiset ongelmat, kuten lähiomaisen kuolema tai onnettomuus, voivat mennä vakuutusyhtiössä läpi.
Vakuutusyhtiöiden käytäntö tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pari vuotta sitten lievän masennuksen takia lääkärillä käynyt työikäinen ihminen ei saa sairauskuluvakuutusta lainkaan. Osa vaatii jopa viittä täysin oireetonta vuotta ennen kuin sairauskuluvakuutus voidaan myöntää.
"Jos kärsii nyt masennuksesta, on mielialalääkitys päällä tai ollut viiden vuoden aikana masentuneisuutta, silloin ei vakuutusta myönnetä. Ratkaisuohjeet ovat aika ankarat", tiiminvetäjä Sirpa Öhman Henki-Veritaksesta sanoo.
Yhtiöiden välillä on kuitenkin eroja. Esimerkiksi Fennia, If, Lähivakuutus ja Pohjantähti ilmoittavat, että ne voivat periaatteessa rajata masennuksen hoidon eli käytännössä terapian ja lääkityksen kulut vakuutuksen ulkopuolelle.
Silloin masennuksesta kärsivä potilas voi käydä näyttämässä kipeää polveaan tai poskiontelontulehdustaan yksityislääkärille, ja saada korvausta fyysisten sairauksien hoitokuluista.
"Pyrimme käsittelemään hakemukset mahdollisimman yksilöllisesti, koska masennusdiagnoosit ovat nykyään niin yleisiä", palvelupäällikkö Tuula Helle-Kuusjoki Ifistä sanoo.
Osa vakuutusyhtiöistä kuten Henki-Sampo, Henki-Veritas, Pohjola ja Tapiola taas pitävät masennuksen rajaamista pois vakuutuksesta mahdottomana.
"Rajaaminen on vaikeaa, koska masennukseen voi liittyä myös fyysisiä oireita", palvelupäällikkö Niko Toiviainen Tapiolasta sanoo.
Hänen mukaansa masennustapauksia tulee yhä useammin esiin vakuutushakemuksissa.
Kuluttajien vakuutusneuvontaan ja Suomen mielenterveysseuraan on tullut hämmentyneitä yhteydenottoja, kun masennus on pysäyttänyt sairauskuluvakuutuksen heti kättelyssä.
"Käytäntö on epätasa-arvoinen, koska vakuutuksen hakijat eivät tiedä, mitkä asiat vakuutuksen saamiseen vaikuttavat. Kriteerien pitäisi olla julkiset", Suomen mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti sanoo.
Samalla masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Viime vuonna masennuslääkkeitä käytti Kelan mukaan noin 328000 suomalaista. Vuonna 2000 käyttäjiä oli 267000. Koko ajan myös nuorten työikäisten osuus mielialalääkkeiden käyttäjistä on kasvanut.
"Hylkäyspäätös oli nopea" 27.5.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi