Mielipiteelläsi on väliä

Mielipiteen muodostus on vaikeaa.

Monista asioista on toki helppo kertoa mielipiteensä. Useimmat lienevät sitä mieltä, että kotiväkivaltaan on syytä puuttua, sademetsät pitää pelastaa ja nuorten ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön kannattaa panostaa.

Sitten on näitä asioita, joista itsellä on selkeä mielipide, mutta joista muut saattavat olla aivan vastakkaista mieltä: Vaaleissa pitää äänestää. Jumalaa ei ole olemassa. Eläimiä pitäisi syödä vähemmän.

Usein mielipiteet kumpuavat omista arvoista ja tunteista ilman tarkkaa tietoa tai edes syvällistä pohdintaa asiasta: Suomen ei kannata liittyä Natoon. Homoseksuaaleilla tulisi olla oikeus adoptoida. Ydinvoimaloita ei pitäisi rakentaa lisää.

Välillä unohtaa edustavansa mielipiteissäkin tiettyä stereotyyppiä. En sentään elättele kuvitelmia uniikeista näkemyksistä, mutta toisinaan hämmästyn, miten samalla tavoin ajattelen kuin muutkin kolmekymppiset kaupunkilaisnuoret. Toisin ajattelevat käyttäisivät varmaan kirosanaa vihervasemmistolainen.

Oikean, perustellun mielipiteen muodostaminen onkin hankalampaa. On asioita, joista ei vain tiedä tai ymmärrä tarpeeksi: vaalirahakohu, Vuotoksen allas, Lähi-idän tilanne.

Pitäisi tietää asioiden taustoja ja seurata tapahtumaketjuja. Ja mitä enemmän asiasta tietää, sitä helpommin alkaa ymmärtää vastakkaisia mielipiteitä. Olen sitä diplomaattista toisaalta-toisaalta-tyyppiä.

Kaikkia tosin asioiden monimutkaisuus ei estä huutamasta mielipidettään ilmoille. Ihmettelen aina, miten nämä ihmiset voivat olla niin varmoja asiastaan. Olen alkanut tajuta, etteivät he välttämättä olekaan.

Miksi mielipiteellä on väliä? Asiat eivät etene, jos kaikki tyytyvät tilanteeseen, jos ketään ei kiinnosta. Mielipiteet saavat asioihin vauhtia. Fanaattisuus tietysti vähän liikaakin.

Suomessa mielipiteen muodostamiseen ei kasvateta, ei kotona eikä koulussa. Peruskoulussa pitää oppia ulkoa yksinkertaisia faktoja, ei ymmärtää syy-seuraussuhteita niiden välillä. Asioita ei kannusteta pohtimaan, eikä niistä varsinkaan tarvitse esittää omia näkemyksiään. Sitten kun lukiossa tai viimeistään yliopistossa asioita pitäisi osata analysoida, kiltti ulkoaoppija on pulassa.

”Koulussa menestyvät sellaiset lapset, jotka oppivat jo kotona ruokapöydässä keskustelemaan ja perustelemaan", sanoi Katriina Järvinen, toinen Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa-kirjan kirjoittajista toukokuun Kuukausiliitteessä. Jutussa Ilkka Malmberg kirjoitti suomalaisesta luokkayhteiskunnasta, joka on olemassa, vaikka haluaisimmekin ajatella toisin.

Siinä olen eri linjoilla Järvisen kanssa, että nämä keskustelevat lapset automaattisesti menestyisivät koulussa. Hyvä on, jos ruokapöytäkeskusteluissa sivistyy, siitä ei varmasti ole haittaa. Mutta jos luokassa alkaa tuoda näkemyksiään esille, leimataanko silloin helposti näsäviisaaksi häiriköksi? Tällainen kuva minulla on. Toivottavasti mielikuvani on vanhanaikainen ja tämän vuosituhannen koululaitos arvostaa myös omia aivoja.

Vaihtaisin sen sijaan Katriina Järvisen mielipiteeseen ensimmäisen sanan: ”Elämässä menestyvät sellaiset lapset, jotka oppivat jo kotona ruokapöydässä keskustelemaan ja perustelemaan”. Elämässä pärjäämisellä ei nimittäin ole välttämättä tekemistä koulumenestyksen kanssa. Elämässä menestyvät äänekkäät ja röyhkeät.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi