Mistähän se tänään marisee?

Ikuinen valittaja on tyytymätön itseensä ja elämäänsä

 Kaikki me tunnemme valittajan.

Hän hyökkää työpaikalle kulmat rytyssä harva se aamu: Kakarat taas tappelivat, joku typerys jumitti liikenteen ja näissä turhissa kokouksissa pitää taas kitua vaikkei töillekään aika riitä.

Joskus näet hänet bussissa. Kuulumisina saat raportin ikuisesti jatkuvasta putkiremontista, ex-puolison ylilyönneistä ja häiriköivistä naapureista.

Jos olet lomaillut hänen kanssaan, muistanet, kuinka aurinko välillä porotti kuin pätsissä, ilmastointi jäädytti melkein hengiltä ja katumeteli esti nukkumasta.

Miksi jotkut valittavat aina?

"Jatkuva valitus kertoo siitä, että ihminen on tyytymätön itseensä ja elämäänsä. Omaa osuutta on vaikea nähdä, joten syntipukiksi kelpaavat sää, pomo, puoliso, mäntit työtoverit, melkein mikä vain", kertoo perheterapeutti, työyhteisökouluttaja ja kirjailija Pekka Hämäläinen, joka työkseen selvittelee yksilöiden ja yhteisöjen vuorovaikutusongelmia.

Jotkut valittajat ovat lapsuudenkodissaan tottuneet siihen, että elämä on yhtä voivottelua. Nämä syntymänegatiivikot luulevat, että kaikilla on samanlaista.

Joillekin taas valittaminen on kuin peliä: kun aina odottaa pahinta, ei voi rankasti pettyä. Luonteeltaan perusnegatiiviset ihmiset valittavat käyttääkseen valtaa.

"Valittajan rooli voi olla ainoa keino, jolla he kokevat selviytyvänsä esimerkiksi työyhteisössä."

Yhden negatiivisuus tarttuu työpaikalla helposti muihin ja alkaa haitata työntekoa. Hämäläinen viittaa tutkimukseen, jonka mukaan 75 prosenttia sairauslomista aiheutuu työpaikan ihmissuhdeongelmista.

"Jokaisesta ei ole pakko pitää, mutta töiden on sujuttava. Jos joku jatkuvasti heikentää ilmapiiriä valittamalla ja mollaamalla muita, esimiehen on puututtava asiaan. Ellei ongelma ratkea työyhteisön sisällä, apua voi hakea ulkopuolelta."

Vuorovaikutuskouluttaja muistuttaa, että valittajakin hakee myötätuntoa, mutta tekee sen muita ärsyttävällä tavalla.

Kaikilla on ajoittain purnaamisen aihetta, mutta jos jatkuva negatiivisuus alkaa haitata tärkeitä ihmissuhteita, ongelma pitää nostaa pöydälle.

Hyvältä kaverilta voi suoraan kysyä, miksi hän aina valittaa. Karski huumorikin voi toimia pilke silmäkulmassa: "Tosi kiva kuulla noin mestarillista vaikerrusta."

Hämäläinen ehdottaa myös keinoa, jota hän käyttää terapiassa.

"Järjestäkää kavereiden kesken kunnon valittajaiset. Puoli tuntia jokainen kitisee minkä ehtii, ja sitten aletaan puhua muista asioista."

Jos nämä keinot tuntuvat liian ronskeilta, valittajalle voi yksinkertaisesti kertoa, että hänen negatiivinen asenteensa tuntuu kurjalta.

Selän takana on helppo kritisoida, mutta miten toisen käytökseen uskaltaa puuttua avoimesti? Jos hän vaikka suuttuu tai kostaa?

"Kostoa yleensä pelätään, ja kostoa myös harrastetaan. Kun ei kestä kuulla totuutta itsestään, hyökkää helposti vastaan. Mutta jos huonon käytöksen antaa koston pelossa jatkua, on todellinen tarve puuttua asiaan."

Kaikki voi sujua myönteisestikin. Kun ikävästä käytöksestä mainitsee, asianomainen ehkä herää pohtimaan asennettaan ja myöhemmin jopa kiittää ystävää tai kollegaa, joka auttoi näkemään sokean pisteen.

Jos mieleen hiipii, että lähipiirin pahin marisija tuijottaakin peilistä, tärkein oivallus on Hämäläisen mukaan jo tapahtunut. Siitä on hyvä lähteä työstämään käytöstään.

Myönteisyydestä kirjoittava ja luennoiva Pekka Hämäläinen on itse varttunut negatiivisessa kodissa. Uskonnolliset vanhemmat opettivat, että elämä on perusluonteeltaan ahdistavaa eikä siitä pidäkään hakea mielihyvää.

"Jo nuorena tajusin, että elämä on muutakin. Onneksi oli myös kavereita, jotka kyseenalaistivat tuota synkkää maailmankuvaa", Hämäläinen sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi